Ubisoft on mitä ilmeisimmin hylännyt Assassin's Creed -sarjansa vuosittaisen julkaisutahdin pysyvästi. Muutoshan lupaa pelkästään hyvää pääosien laadun suhteen, mutta kuinka pitää salamurhaamiseen koukuttuneet pelin parissa pidempään? Hyvillä laajennuksilla tietysti, tuumailevat kehittäjät.


Valokuvamoodilla saa aikaiseksi entistäkin näyttävämpää jälkeä.

Meitä odotellaan mullan alla

Tammikuun korvalla ilmestynyt The Hidden Ones jätti loistavaan Assassin's Creed Origins -pääpeliin tottuneet kylmäksi haukotuttavalla miljööllä ja tylsällä tarinallaan. Toinen suuremman mittaluokan laajennuspaketti The Curse of the Pharaohs heittää kovia kokeneen miekkosen faaroiden ja muiden korkea-arvoisten merkkihenkilöiden hautapaikkana tunnetun Kuninkaiden laakson maisemiin. Tapahtumapaikan valinnalle on looginen syynsä, ovathan kertaalleen manan maille päätyneet hallitsijat kohonneet yhteistuumin remuamaan takaisin elävien kirjoihin. Takaisin haudan perukoille siitä, mokomat!


Kertaallen kuopatut hallitsijat eivät ole sieltä ystävällisimmästä päästä.

Juonikyhäelmä tuntuu yliluonnollisesta lähestymistavasta johtuen irtonaiselta, eikä viittauksia pääpelin käsittelemään salamurhaajakillan syntyyn suuremmin viljellä. Originsiakin vaivanneet unohdettavat sivuhahmot ovat edelleen läsnä, eikä näihin saati itseään toistaviin faaraomörssäreihin muodostu oikein minkäänlaista tunnesidettä. Myös Cleopatran ja Caesarin kaltaiset historialliset hahmot jäävät The Hidden Onesin tavoin uupumaan kuvioista. Ubisoftin käsikirjoittajat osaavat kyhätä kohtuullisen päteviä tarinakehyksiä, mutta homma tuntuu jäävän aina matkan varrella jossain määrin puolitiehen. Ehkäpä aavistuksen pienempi mittakaava voisi näkyä positiivisesti nimenomaan tarinapuolella – mene ja tiedä.

Bayek, nouda! Bayek, tapa!

Tehtävävalikoima on edelleen tuttua assassinscreediä niin hyvässä kuin pahassa. Tällä kertaa Bayek ei ryhdy järin helposti aivan turhanpäiväisiin juoksupojan hommiin, sillä missiot tuppaavat nyt liittymään tavalla tai toisella itse päätarinaan. Tehtävissä saisi edelleenkin olla reilusti enemmän vaihtelua, sillä simppeli tavoite on yhä pääsääntöisesti jonkin tyhjänpäiväisen pahishahmon päiviltä päästäminen tai mystisen reliikin etsiskeleminen. Varsinainen salamurhaaminen on enimmäkseen vihollistukikohtien tyhjentämistä rivivihulaisista, sillä pääpomot kurmotetaan tylsästi lähitaistelussa.

Näyttävästi manan maille

Egyptin kuumankosteaan aavikkomiljööseen kyllästyneet viihtynevät mainiosti The Curse of the Pharaohsin vaihtelevissa ympäristöissä. Bayek viettää kampanjan aikana paljon aikaa myös tuonpuoleisessa, mikä on antanut kehittäjille mahdollisuuden venytellä mielikuvitusnyörejään oikein olan takaa. Neljä toisistaan poikkeavaa psykedeelistä maailmaa ovatkin – pääkampanja mukaan luettuna – Bayekin seikkailuiden parasta antia, tuoden kokonaisuuteen roppakaupalla kaivattua vaihtelua. Korkeassa maissipellossa lipuvat laivat, ruohikossa väijyvät jättiskorpionit ja taivaalla liitelevät ihmiskasvoiset Ba-linnut onnistuvat säväyttämään toden teolla ainakin tarinan alkupuolella. Tuonpuoleisen toinen toistaan päräyttävämmät maisemat tuovat vielä aiempaakin enemmän käyttöä mukaan heitetylle valokuvamoodille.


Tuonpuoleisen maisemat onnistuvat säväyttämään.

Riittääkö into, riittääkö kunto?

The Curse of the Pharaohs on suunnattu jälleen Bayekin päätarinan loppuun tahkonneille, avautuuhan Kuninkaiden laakso vasta tason 45 virtuaaliassassiineille. Hätä ei ole toki tämän näköinen, sillä jokainen faaraoiden kirousten pariin päätyvä lienee kolunnut läpi jo kertaalleen tappileveliä nostattaneen The Hidden Ones -miniseikkailun.

Uusi tasokatto tuo Bayekin ulottuville entistäkin jytympää asearsenaalia, millä pistää korkeamman tason tuonpuoleisen kööriä entistäkin näyttävämmin halki, poikki ja pinoon. Myös kykypuu on saanut muutaman valitettavan turhanpäiväiseksi jäävän lisätaidon. Salamurhailun sydämen tehtäväkseen ottaneet pelaajathan toki grindaavat kaikki mahdolliset nippelinappelit kiukulla tappiin asti – pakkohan se on!


Tunnelmaa riittää vaikka muille jakaa.

Hintansa arvoinen lisäpaketti

Ubisoftin pyytämä parinkymmenen euron hintalappu voi vaikuttaa ensihätään korkealta, mutta The Curse of the Pharaohs on loppupeleissä hyvinkin hintansa väärti kokemus. Mikäli intoa riittää vielä päätarinan ja ensimmäisen laajennuksen jälkeen, tarjoaa faaraoiden mysteerien ratkominen oikein kelpoa viihdettä. Perfektionismiin taipuvaiset pelimiehet ja -naiset koluavat psykedeelisiä maisemia jopa parinkymmenen tunnin ajan, joten tässäkin mielessä normaalia korkeampi hintalappu on kyllin hyvin perusteltu.

Assassin's Creed Origins teki paljon oikein jo pääkampanjansa osalta. Siinä missä lyhyenläntä ja unohdettava The Hidden Ones keuli suorinta tietä ojan pohjalle, palauttaa The Curse of the Pharaohs Bayekin kommellukset takaisin emopelin tasolle – paikoitellen jopa yli.

Kirjaudu kommentoidaksesi