Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Untitled Goose Game

Koulukiusaus simulaattori

Hauskasti nimetty Nimeämätön hanhi peli on huumoripeli, jossa on haasteena se, että miten saada aikaiseksi tehtävälistalla olevia jekkuja kylän asukkaille.

Pelaajan ohjaaman hanhen jekut ovat melko harmittomia, pieniä aineellisia vahinkoja lukuunottamatta. 3+ ikärajan mukaisesti hanhi ei vahingoita jekutettavia ihmisiä ja ihmisetkin tuntuvat olevan eläinrakkaita, tyytyvät vaan hätistämään häiriköivää hanhea pois, eivätkä esim. väännä pitkäkaulaisen hanhen kaulaa solmuun.

Harmittomimmasta päästä on esim. temppujen tekeminen terassilla istuvien naisten edessä, jolloin he antavat kukan palkinnoksi, tai hanhipatsaan esittäminen, jolloin nainen pukee rusetin tämän kaulaan. Harmillisimpia on esim. Pojan tavaran vieminen kaupan hyllylle, jolloin hän joutuu ostamaan sen takaisin tai naisen hämääminen niin että hän leikkaa vahingossa palkintoruusun poikki. Sitten lopussa on vähän isompi tihutyö, mutta se jääköön yllätykseksi.

Tämä on aika leppoisa peli. Tämä on jossain kolmessa tunnissa pelattu läpi niin vitsi ei kerkeä vanhenemaan ennen kuin peli loppuu.

Kirjaudu kommentoidaksesi