Westonen kehittämä ja SEGAn julkaisema Wonder Boy -sarja on porskuttanut hieman tutkan alla jo 80-luvun puolivälistä lähtien. Tasohyppelyä ja kevyttä roolipelaamista yhdistävät seikkailut ovat kuitenkin olleet alusta saakka puhdasta timanttia. Mutta mitäs nyt, kun remasteroinnin kohteeksi päätyy sarjan heikoin ja sen myötä myös viimeiseksi jäänyt Monster World IV?

Ei ihmepoikaa laisinkaan

Wonder Boy: Asha in Monster World jatkaa sarjan aavistuksen hämmentävää nimipolitiikkaa. Alkuperäinen peli Monster World IV kun on nykyään nimeltään Wonder Boy: Asha in Monster World – eikä mukana ole ihmepoikaa laisinkaan! No, ei juututa pikkuseikkoihin, vaan loikataan suorilta hirviömaailman syövereihin.

Juontahan ei 90-luvun tasohyppelyissä liiemmin kaipailtu, joten sellaista ei ole mukaan lähdetty väkipakolla tunkemaankaan. Asha-tyttösestä nyt vain pitää syystä tai toisesta leipoa sankari, joten tämä lähetetään koluamaan maita ja mantuja miekkansa ja uskollisen Pepelogoo-sidekickinsä kera. Taustalla toki on jonkinmoinen premissi neljästä henkiolennosta, jotka pitäisi etsiä ja palauttaa takaisin hubikaupunkina toimivaan, arabialaista estetiikkaa huokuvaan, Rapadagnaan.

Hei hei metroidvania

Asha in Monster World hylkää harmittavasti esimerkiksi Wonder Boy III: Dragon’s Trapin (ja sen loistavan uusioversion) mainiot metroidvania-elementit tehden tasohyppelystä aavistuksen aiempaa suoraviivaisempaa. Roolipelillisiä elementtejä ripotellaan mukaan hillitysti esimerkiksi ostettavien aseiden, kilpien ja muiden tilpehöörien muodossa, mutta loppupeleissä kyse on aikamoisen perinteisestä sivuttaissuuntiin etenevästä tasohyppelystä. Rapadagnaa päästään koluamaan myös syvyyssuunnassa, mutta moinen on käytännössä aivan turha ja heikosti toteutettu ominaisuus.

Nelisen tuntia elämästä lohkaiseva seikkailu soljuu eteenpäin rutiininomaisesti vihollisia säilällä pätkimällä ja kenttien välillä kehittyvän Pepelogoon kykyjä hyödyntämällä. Vaikeusaste on laskettu todella alhaiseksi, jopa niiden muutamien pomohahmojen kaatuessa pääsääntöisesti muutamasta miekan sivalluksesta. Pelaajaa myös juoksutetaan aivan liikaa pitkiä käytäviä pitkin, edes vihulaiset eivät ilmaannu takaisin tuomaan tyhjänpäiväiseen samoiluun vaihtelua. Kokonaisuutta vaivaa alusta loppuun puhdas yllätyksettömyys, joka oli tosin nähtävissä jo alkuperäisteoksen kohdalla – edes 12-vuotias Jaakko ei jaksanut aikoinaan tahkota peliä loppuun saakka.

Rutiinilla, vähän liiankin rutiinilla

Uusioversion eteen on tehty työtä rutiininomaisesti ja alkuperäisteokselle uskollisesti. Uuden ja vanhan version välillä ei voi vaihdella lennosta Dragon’s Trapin tapaan, vaikka fyysisen levyversion – ja ainoastaan sen – kylkiäisinä tarjotaankin toki erikseen alkuperäispeliä. Mega Driven ajoilta tutut pikselit ovat kuitenkin kääntyneet kohtuullisen nätisti piirrostyyliseksi kokonaisuudeksi. Kliseistä ja poikkeuksetta kamalan huonosti ääninäyteltyä dialogia on myös ripoteltu sinne tänne – moistahan ei tietysti alun perin ollut mukana. Musiikkipuolella taas hyödynnetään käytännössä läpi pelin soivaa teemabiisiä, joskin hieman jokaisen kentän teemaan muokattuna. Audiovisuaalisesti kyseessä on siis hieman puolivillainen kokonaisuus, joka kuitenkin ajaa jotakuinkin asiansa ilman minkään sorttisia woah-elämyksiä.

Ashan sankarilliselle paluulle on kuitenkin paikkansa jopa kaikesta nillityksestä huolimatta. Siitä vain ei pääse mihinkään, että kyseessä on loistavan sarjan ylivoimaisesti heikoin osa, joka kompuroi pahasti verratessa sitä esimerkiksi mainioon Wonder Boy III: Dragon’s Trap -versiointiin tai ihan viralliseksi jatko-osaksi tituleerattuun Monster Boy and the Cursed Kingdomiin.