Kadotetun kasariklassikon muuntautumistemppu

Kovin hövelisti viljelty remasterointi-termi voi nykyään tarkoittaa käytännössä lähes mitä tahansa. Sen taakse kätkeytyy paitsi huolella puleerattuja ja nykyaikaistettuja versioita unohdetuista peleistä, myös aivan hiljattain julkaistujen nimikkeiden pikafiksausta marginaalisesti sujuvimmiksi.

Wonder Boy: Dragon’s Trapin lokeroa ei tarvitse pitkään miettiä: sen alkuperäisversio näki päivänvalon jo vuonna 1989. Lisäksi puolivillaisen reunojen siistimisen sijaan ulkoasu sivellään sellaisella pieteetillä uusiksi, että lopputulos voidaan laskea tämän hetken kauneimpien 2D-tasoloikkien joukkoon.

Ihmeitä etsimässä

Wonder Boy edusti vielä kultaisella 80-luvulla Segan lähintä vastinetta Nintendon suositulle putkimiehelle. Vaikka kyseisiä seikkailuita nähtiin satunnaisesti muillakin alustoilla, kytkeytyvät sekavaa nimeämislogiikkaa noudattavan sarjan juuret selkeimmin 8-bittisen Master Systemin uumeniin. Sittemmin sympaattinen mutta aavistuksen hajuton ja mauton sankari ei ole enää paistatellut suosion kirkkaimmassa valokeilassa, kun menevämmät maskotit Sonicin johdolla heräsivät taistoon Marion ylivaltaa vastaan.

Tarinallisesti Dragon’s Trap jatkaa suoraan siitä, mihin sitä edeltäneessä Wonder Boy in Monster Landissa jäätiin. Nuorempien pelaajien ei kannata silti murehtia liiaksi menneistä, sillä aitoon kasarityyliin juoni muodostaa kovin köykäiset puitteet toiminnalle. Nimikkosankari päästetään heti alkumetreillä mittelemään ilkeää Mecha-lohikäärmettä vastaan. Taiston jälkeen tapahtuu kuitenkin kummia, kun outo kirous muuttaa voitokkaan miekanheiluttelijan niin ikään lohikäärmeeksi.

Yllättävän käänteen avulla käyttöön suodaan uusia kykyjä, kun liskomuodossa vihollisia kuritetaan suusta leimuavien tulipallojen avulla. Muuntautumisleikit nousevat pelin tärkeimmäksi teemaksi, sillä jokaisen välipomokohtaamisen jälkeen opetellaan jälleen erilaisen otuksen niksejä. Kyseessä ei ole pelkkä kosmeettinen vaihdos, sillä kullekin hahmolle suodaan tyystin omanlaisensa vahvuudet ja ennen kaikkea heikkoudet. Esimerkiksi lohikäärmeen jälkeen hiiren pikkuruisiin saappaisiin astuminen tarkoittaa selkeää heilahdusta pelimekaniikkaan, kun tulivoiman sijaan turvaudutaan pikemminkin nokkeluuteen sekä kiipeilytaitoihin.

Ahdistusta ja iloa

Toisin kuin monet aikalaisensa, Dragon’s Trap ei edusta suoraviivaista vasemmalta oikealle etenevää tasoloikintaa, vaan kyseessä on avoimemmin tutkittava temmellyskenttä metroidvania-hengessä. Uusille alueille päästään yleensä hahmojen erikoiskykyjen siivittämänä, ja eri olomuotojen välillä pystyy myöhemmässä vaiheessa vapaammin vaihtelemaan. Kevyitä roolipelimäisiä elementtejä viljellään sankarin varustusta parantelemalla sekä taistoissa auttavaa sälää haalimalla.

Perusidea on kestänyt ajan hammasta hyvin. Ainoastaan anteeksiantamaton ja turhia selittelemätön toteutus kielii sadistisen 80-luvun juurista. Peli ei ole ylitsepääsemättömän vaikea, mutta kuolon korjatessa paluumatka lähtöpaikkaan saattaa muodostua turhauttavan pitkäksi: yksittäiset maailmat täytyy selvittää käytännössä ainokaisen elämän voimin aina kunkin kokonaisuuden loppuvastukset mukaan lukien, mikä syö pullamössöilyihin turtuneen hermoja. Akuutin ärsytyksen vastareaktiona syntyy kuitenkin usein ”kerran vielä” -fiilis, mikä kielii onnistuneesta toteutuksesta. Kärsivällisyys nouseekin ehdottomasti parhaaksi aseeksi isohkoja kenttiä kolutessa.

Teknisesti remasterointijälki on huippuluokkaa. Käsin piirretyt maisemat sekä hahmot näyttävät herkullisen hyviltä, eikä värikkään lopputuloksen pienissäkään yksityiskohdissa olla säästelty. Dragon’s Trap hyödyntää monista muista uusversioista tuttua kikkaa, eli alkuperäiset palikka-grafiikat saa napin painalluksella loihdittua lennosta ruudulle. Tällä kertaa homma viedään vielä asteen verran pidemmälle, sillä myös audio-osaston aikahypylle suodaan itsenäinen pikavalintansa. Tiukka pelattavuus ei ole vuosien varrella liiaksi vanhentunut: Erilaiset hypyt lähtevät edelleen juuri niin kuin pitää, ainoastaan tiukimmissa tilanteissa vihollisia vastaan on havaittavissa lievää hapuilua.

Wonder Boy: Dragon’s Trap ei takuuvarmasti sovi kaikille sen leppoisan lapsellisesta kansikuvataiteesta innostuneille. Puhtoisen pinnan alta paljastuu varsin armoton mutta sitäkin koukuttavampi teos, jonka pariin on edelleen mukava palata miltei 30 vuoden jälkeen – kunhan osaa suhtautua sen tarjoamiin haasteisiin oikealla asenteella.

Kirjaudu kommentoidaksesi