The Horror at Highrook muistuttaa hyvin vahvasti joitakin vuosia sitten julkaistua Cultist Simulator -korttipeliä. Teema on molemmissa teoksissa yhtenäinen: tälläkin kertaa luvassa on lovecraftmaista kosmista kauhua ja tietenkin kultisteja! Myöskin pelimekaniikat toimivat samalla tapaa. Suurin eroavaisuus on, että vaikka The Horror at Highrook ei juuri pitele pelaajaa kädestä, on se silti monin verroin Cultist Simulatoria yksinkertaisempi.
Tarina on tuttua kauraa Lovecraftin ja Edgar Allan Poen tekstien ystäville. Hulppeassa kartanossa asustava Ackeronin perhe on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Heitä etsimään lähetetään neljän hengen joukkio, johon kuuluu mekaanikko, lääkäri, tutkija sekä jonkin sortin lihaksikas hunsvontti. Kartanoon saapuville tutkijoille selviää, että perheenpää Lordi Ackeron oli ennen katoamistaan sotkeutunut paikallisen kultin toimintaan. Tutkijoiden tehtäväksi lankeaakin kartanon jokaisen nurkan tutkiminen ja perheen katoamisen takana olevan mysteerin ratkaiseminen.
Jos on tosiaan Lovecraftin teoksiin tutustunut, ei juonen kulku tule pelaajalle yllätyksenä. Säikäyttelyä ei koeta ollenkaan, mutta hyytävä tunnelma on silti läsnä koko seikkailun ajan.
Yksinkertaista, simppeliä ja mutkatonta
Pelimekaniikka toimii simppelisti: Pelilaudalla yhdistetään kaksi tai useampia kortteja, joissa on samoja symboleita. Tämän jälkeen annetaan ajan löntystää eteenpäin ja katsotaan millainen uusi kortti yhdistelmästä syntyykään. Mukana on myös muutamia selviytymispeleistä tuttuja mekaniikkoja.
Kartanon pohjapiirros toimii pelilautana. Rakennus on jaettu eri huoneisiin, joista osa on vielä seikkailun aluksi tiukasti suljettu. Varsin tyylikkään näköinen pelilauta on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka ylläpitävät kalmantuoksuista tunnelmaa. Ulkoasultaan peli onkin täysi kymppi ja muistuttaa visuaaliselta tyyliltään monilta osin Darkest Dungeon -seikkailua.
Jokaisella neljästä pelihahmosta on erilaisia taitoja, joita he käyttävät apunaan tehtävien suorittamisessa. Tarkoituksena onkin yhdistää oikea hahmokortti ja oikea huone. Esimerkiksi mekaanikko Astor on hyvä korjaamaan erilaisia vempaimia, joten hän on oiva valinta konehuoneessa suoritettaviin tehtäviin. Hahmojen taitotasoja nostetaan pelin edetessä, aivan kuten roolipeleissä konsanaan.
Välillä pitää vähän syödäkin
Kaikki toiminnot suoritetaan kartanon eri huoneissa. Tehtävät vaativat joka kerta ainakin kaksi korttia: hahmon sekä aktiviteetin. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä korkeammiksi vaatimukset nousevat. Kun aluksi tarvitaan vain kaksi pistettä tietyssä taidossa, vaaditaan pisteitä pelin puolivälin tienoilla jo seitsemän. Tässä vaiheessa hyödyksi tulevat eräänlaiset apukortit, jotka antavat lisäpisteitä tiettyihin taitoihin.
Hahmoilla on tehtävissä käytettävien taitojen lisäksi myös neljä silmällä pidettävää tarvetta: nälkä, väsymys, elinvoima sekä mielenlujuus. Erilaiset puuhat kuluttavat pikkuhiljaa näitä selviytysmispeleistä tuttuja elementtejä, mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen. Nälkä katoaa tietysti syömällä ja väsymys nukkumalla. Nämä toimet hoidetaan samalla tavalla kuin kaikki muukin tässä pelissä: Omin pikku kätösin valmistettua pöperöä edustava kortti katetaan ruokahuoneen pöydälle ja hahmot raahataan herkkuja notkuvan pöydän äärelle. Selviytymiselementit tuntuvat vähän tarpeettomilta, sillä ne eivät tuo mukanaan oikein mitään erityistä.
Aika on merkityksetöntä
Kello tikittää taustalla koko ajan, mutta menon voi helposti pistää tauolle space-näppäintä painamalla. Ajan seisoessa paikoillaan voi kätevästi suunnitella seuraavia liikkeitään ilman minkäänlaista hoppua. Pakollista ajan pysäyttäminen ei ole, sillä vaikka kellon viisarit rientäisivät kohti parempaa huomista lakkaamatta, ei se aiheuta minkäänlaisia negatiivisia seuraamuksia.
Tämä yksinkertainen, mutta koukuttava pelisykli jatkuu koko pelin läpi. Toisia se saattaa tylsistyttää, mutta itse koukutuin täyttä häkää tähän pyhään yksinkertaisuuteen.
Vaikeustasoltaan The Horror at Highrook ei juurikaan tuota päänvaivaa. Aluksi pelaajalle opetetaan perustoiminnot, mutta muuten kaikki pitää keksiä itse yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä oho hupsista -hetkistä ei rankaista juuri mitenkään. Itse pidin tämän tyylisestä ratkaisusta: sain kokea keksimisen ilon, mutten turhautumisen tuskaa. Tämän ansiosta pelin tahkoaminen tuntuukin leppoisalta ja oli minulle erinomainen tapa rentoutua pitkän päivän päätteeksi.
The Horror at Highrook on loistavaa ajanvietettä Lovecraftin tarinoiden ja korttipelien ystäville. Yksinkertainen ja alusta loppuun saakka melko samana pysyvä pelisykli ei ehkä ole äärimmäistä haastetta himoitsevien pelaajien mieleen. Jos kuitenkin kaipaa leppoisaa ja tunnelmallista korttien lätkintää kauhuteemaisessa ympäristössä, on The Horror at Highrook oiva valinta kesän yöttömien öiden iloksi.
