Rakkaudella uusittu
Final Fantasy Tactics on yhä se peli, jonka me vanhemman sukupolven pelaajat muistamme vuosikymmenten takaa. Tai ainakin tarpeeksi lähellä sitä muistoa, sillä tekijöiden mukaan alkuperäinen lähdekoodi on aikapäiviä sitten menetetty, ja päivitetty versio on rakennettu alusta pitäen uusiksi. Taustajoukoissa onneksi pyörii alkuperäinen tiimi, jonka kunnianhimo ei suinkaan ole jäänyt aikakirjojen sekaan tomuttumaan. Sen sijaan The Ivalice Chronicles -nimeä kantava remasterointi antaa mahdollisuuden toteuttaa ne ideat, jotka jäivät aikanaan kytemään.
Alkujaan ohjaaja Kazutoyo Maehiron ja Final Fantasy -sarjan luojan Hironobu Sakaguchin innostuksesta taktisia roolipelejä kohtaan ponnistanut Final Fantasy Tactics seuraa pääsarjasta tuttuja teemoja. Maehiron visio kuvata fantasiamaailman sota historiallisesta näkökulmasta antoi sarjalle mahdollisuuden käsitellä Japanin kulttuuriperimää ja kokonaisen sukupolven traumaa ajasta, jolloin toivo näytti olevan mennyttä. Hektinen tuotanto kuitenkin pakotti alkuperäisen julkaisun tekemään kompromisseja usean eri osapuolen kanssa. Tämän vuoksi esimerkiksi pelin ensimmäinen käännös on täynnä lapsuksia ja hölmöjä päätöksiä, jotka aiheuttivat päänvaivaa kansainvälisille faneille.
The Ivalice Chronicles on vastaus kysymykseen, mitä tapahtuisi jos tiimille annettaisiin aikaa ja tarpeeksi budjettia viimein toteuttaa se versio, joka heillä on ollut mielessä kaikki nämä vuodet. Se sisältää täysin uuden käännöksen, joka on tehty ääninäyttely mielessä. Sen monimutkainen taistelusysteemi on päivitetty nykypäivää ajatellen. Peli viimein sisältää vaikeustasoja helpottavia uudistuksia. Päivitysmekanismit on rukattu moderneiksi. Visuaalinen ilme on hyvällä maulla ehostettu, ja pelaajat saavat mahdollisuuden kokea seikkailun alkuperäistä kuvastoa käyttävässä pelimoodissa.
Lopputulos edustaa kaikkea sitä, mitä pelikonservoinnin pitäisikin. Mikäli alkuperäisiä kappaleita ei enää ole saatavilla, näin pelejä tulisi vaalia ja suojella tulevaisuutta ajatellen.
Ruusujen sota
Final Fantasy Tactics: The Ivalice Chronicles on eeppinen saaga sotien vuosista, jotka muovaavat niin valtakuntia, kuin niiden asukkaiden kohtaloja. Se ottaa inspiraationsa niin klassisista japanilaisista elokuvista kuten The Human Condition -trilogiasta, kuin historiallisista romaaneista kuten Umberto Econ Ruusun nimi.
Tarina kerrotaan takautumana, kun historoitsija Alazlam Durai löytää edelläkävijänsä muistiinpanot 50 vuotta kestäneestä sodasta Ordalian valtakuntaa vastaan. Sukupolvia kestänyt verenvuodatus juontaa sisarusten valtataisteluun, joiden seurauksena alkoi Leijonien sota. Tämä puolestaan sytytti tulen, josta roihusi pitkä koston ja surun liekkimeri, jonka jälkivaikutukset käyvät selviksi vasta kymmeniä vuosia myöhemmin.
Kun Final Fantasy Tactics julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1997, moni osa-alue tästä tarinasta jäi epäselväksi aikalaisille pelaajille. Rönsyilevä kerronta ja monimutkainen dialogi jäi tiukan aikatauluksen jalkoihin, ja lopputulosta kuvailtiin kiltisti sanottuna sekavaksi. Nykyään asia on onneksi ihan toinen, ja The Ivalice Chronicles edustaa viimein sitä huimaa eeppistä saagaa, jonka Maehiro alkujaan visioi. Teemat ovat universaaleja, joskin tiiviisti kiinni Japanin kadotettujen vuosien kansallisessa traumassa. Samalla melodraama on juuri sopivan ylimalkaista, ettei narratiivi missään vaiheessa tunnu liian raskaalta.
Ajattomat teemat sosioekonomisesta epätasapainosta, vallanpitäjien korruptiosta ja uskonnon poliittisesta väärinkäytöstä ovat nekin yhtä tärkeitä nykypäivänä, kuin viime vuosituhannella. Parhaimmillaan Final Fantasy Tactics: The Ivalice Chronicles edustaa sarjan korkealentoista pohdintaa kaikesta siitä, mitä ihmisyys tarkoittaa suurten muutosten keskellä. Se on yhtä kosketta nyt kuin 30 vuotta sitten.
Taktista shakkia ja suuria tunteita
Itse pelattavuus on tuttua menoa alkuperäisestä, mikä tarkoittaa lajityypin faneille samanlaista kokemusta kuin vaikka Tactics Ogre -sarjan parissa.
Pääpainotus on shakkimaisissa otteluissa, jotka käydään isometrisellä laudalla sankarien kesken. Hahmoille valitaan eri roolit laajasta valikoimasta, jotka määrittävät heidän kyvyt, voimapisteet ja heikkoudet. Hahmoluokat ovat tuttuja niin muista Final Fantasy -peleistä kuin lajityypistä yleisesti. Samalla perinteet vaikuttavat tuttuun tapaan. Maagit ovat tehokkaita tiettyjä sotilaita vastaan, kun taas Dragoon-sotilaat pistävät heitä pataan nopeutensa ansiosta.
Mitä enemmän kokemus- ja työpisteitä hahmot keräväät, sen monipuolisempia heistä tulee. Lopulta eri ammatteja voi yhdistellä vapaammin, mikä tekee armeijoista entistäkin voimakkaampia. Vuoropohjainen sodankäynti vaatii kuitenkin alusta pitäen tarkkoja hoksottimia. Alkuperäinen Final Fantasy Tactics oli tällä saralla ajoittain jopa tuskallisen vaikea. Uudistettu versio onneksi päivittää niin käyttöliittymän kuin tallennusmekanismit siten, että niitä on huomattavasti helpompi käyttää. Varsinkin eri duunien asettaminen on nyt entistä helpompaa, mikä puolestaan tekee laajan armeijan hallinnasta huomattavasti hauskempaa.
Päivitys tuo mukanaan helpotuksia myös itse sodankäyntiin. Näistä ilahduttavin on "Reset move" -liike, joka antaa mahdollisuuden perua oma moka kertaalleen taistelun aikana. Samoin omien tekojen vaikutukset ovat entistä selkeämpiä. Aikanaan Final Fantasy Tactics suorastaan vaati kirjanpitoa kaikesta, mitä jokainen eri hyökkäys tai elementaali teki. Nyt ne on tuotu esille selkeästi ja tavalla, joka helpottaa kaikkia, jotka pääsevät pelaamaan vain hetkittäin ilman täydellistä omistautumista sodankäynnin eri osapuoliin. Taisteluista on myös helpompi perääntyä ja yrittää niitä uudelleen, mikä vähentää turhautumista, jos huomaa tehneensä virheen puolivälissä matsia.
Näin ollen myös uudet pelimuodot ovat tervetullut lisä. Vaikeustasoja on nyt valittavaksi kolme erilaista: squire, knight, ja tactician. Helpoin antaa mahdollisuuden keskittyä itse tarinaan, kun taas vaikein muistuttaa sitä kokemusta, joka nähtiin 90-luvulla. Jälleen kerran uudistukset ovat tervetulleita ja mainioita. Nyt kaikilla on mahdollisuus kokea tämän sarjan kaunis tarina mahdollisimman pienellä kynnyksellä.
Jos jostain jää huomautettavaa, niin alkuperäisen version ystävät jäävät hieman nuolemaan näppejään. Mikään uudistuksista ei nimittäin ole päätynyt klassisen visuaalisen tyylin puolelle. Jos pelin haluaa kokea alkuperäisen kauniin ulkoasun myötä, joutuu myös kärsimään vanhoista ratkaisuistakin. Sinänsä ongelma ei ole massiivinen, sillä uudistettu grafiikka on silmiähivelevän nättiä. Uusittu tallennussysteemi löytyy molemmista versioista, Trophy-tukea taas ei, eli alkuperäistä rakastavat joutuvat keräämään ne vain uusitusta painoksesta. Alkuperäistä myötäilevä versio käyttää myös War of the Lions -päivityksen, eli PSP:n aikaista käännöstä, joka on toki parempi kuin ihan ensimmäinen kyhäelmä. Mutta ihan tismalleen uskollisesta äänentoistosta ei voida puhua, mikä saattaa rasittaa puristeja.
Keräilijöille ja fyysisen median ystäville myös huomio: Nintendo Switch -versio on käsikonsoleista se parhain, sillä Switch 2 -painos sisältää vain latauskoodin. Ensimmäinen Switch-versio kuitenkin pakkaa mukaan niin pelin, kuin päivitysmahdollisuuden uuden sukupolven raudalle.
Lopputulos on tästä huolimatta loistelias päivitys klassikosta, joka ansaitsee paikkansa auringossa. Sitä on ensimmäistä kertaa helppo suositella niin taktisten pelien, kuin itse Final Fantasy -seikkailujen ystäville. Se on myös mainio esimerkki muille studioille, jotka harkitsevat peliensä konservointia jälkipolville. Näin niitä tulee käsitellä!
