Kimmo Lahtinen on nimi, joka ei välttämättä sano suurelle yleisölle yhtään mitään. Pakko myöntää, ettei kaveri ollut itsellenikään tuttu, mutta nyt on!
Lahtinen on työskennellyt alalla jo pitkään, vähintäänkin 90-luvun lopulta alkaen (tämän kauempaa en tietoa ainakaan löytänyt). Hän työskenteli suomalaisen Housemarquen riveissä vuodet 2001-2014 ja auttoi tuomaan maailmaan muun muassa Resogunin, Outlandin, Dead Nationin sekä monia muita teoksia. Itsenäisenä kehittäjänä hän on toiminut vuodesta 2014 alkaen, ja miehen aiempia omia tuotoksia ovat muun muassa puzzle-peli Day Repeat Day ja Switchilläkin julkaistu hack'n'slash-mäiske Barbearian. Molemmat näistä ovat tapauksia, jotka eivät ole juuri otsikoissa viihtyneet, edes kotimaisessa mediassa.
Mutta nyt Sektori on täällä, ja olisin ihmeissäni, jos se ei jossain vaiheessa otsikoihin päätyisi.
Mikä tämä on, tää tunne levoton
Pintapuolisesti Sektori näyttää grafiikkaansa myöten yksinkertaiselta, ja pelaaminen itsessään on varsin simppeliä: toisella ohjaintatilla liikutaan, toisella suunnataan tykki pelaajan haluamaan ampumissuuntaan. Muina liikkeinä nähdään rajoitetusti käytettävä spurtti, jonka turvin voi päästä ulos tiukoista paikoista, kun taas X-napilla otetaan käyttöön lisävoima. Lisävoimiin lukeutuvat muun muassa ekstravauhti, kovemmat pistekertoimet, kilpi, pommi ja niin edelleen. Netissä paljon nähty vertailu Geometry Warsiin ei ole ihan tuulesta temmattua.
Mutta teoria ei aina vastaa käytäntöä. Koska Sektori on kaikkine nyansseineen koukuttava sekä hyvin nopeatempoinen ja arcademainen kokemus, sen alkuopastus on pintapuolinen, mutta juuri sopiva houkutellakseen pahaa (tai tässä tapauksessa hyvää) aavistamattoman pelaajan pauloihinsa. Alkuun on vaikea hahmottaa, miten pisteitä saisi plakkariinsa nopeiten ja parhaimmilla kertoimilla, mutta niin on tarkoituskin. Sektorin salat oppii vain pelaamalla, ja siihen sen viehätysvoima suuresti pohjautuukin.
Mikä nyt vetää, niin kauas galaksiin
Sektori omaa arcademaisen rakenteensa ohella kevyitä roguelike-ominaisuuksia. Alkuun pelaajalla on edessään tutoriaalin ohella vain yksi pelitila, eli kampanjamoodi, joka koostuu viidestä eri maailmasta. Yksikään pelikerta ei ole samanlainen, vaan taistelukentän vihollisarmada muovautuu jytinän edetessä joka kerta eri tavalla, ja tämä koskee kaikkia pelimuotoja. Varsinaisen edistymisen myötä avautuu pikkuhiljaa myös muita moodeja. Näistä hauskimpia ovat aina samankokoiselle areenalle sijoittuva Classic, pelkästään spurtilla vihollisia vahingoittava Crash, pasifisteille tarkoitettu Gates, jossa vihollisia vahingoitetaan pienistä porteista menemällä sekä tietenkin pomoista koostuva Boss Rush.
Roguelike-elementtejä edustavat myös pelaajan avuksi saatavat päivitykset. Sessioiden aikana voi löytää uusia korttipakkoja, joita hyödyntää "runien" aikana – alkuun näitä on hallussa kahdeksan, ja kuhunkin "runiin" voi ottaa niitä mukaan juurikin tuon verran. Lisäksi itse alukseen saa päivityksiä, mutta niiden saaminen hoteisiin onkin jo huomattavasti kinkkisempää. Tätä kaikkea säestää kaikkiaan kolme eri vaikeustasoa, joista yksikään ei ole varsinaisesti helppo.
Helpoimmallakin tasolla kampanjan pelaaminen voi viedä helposti puoli tuntia, joten kun leikkii ryhtyy, siihen kannattaa varata kunnolla aikaa. Konsolin omien saavutusten/pokaalien ohella Sektoriin on ripoteltu myös kiitettävästi haasteita sekä niiden suorittamisesta saatavia mitaleja. Itse olen viime aikoina koettanut opetella Sektorin saloja keskivaikeudella, sillä teos kertoo hyvin avoimesti medium-tason olevan niin sanottu "oikea" vaikeustaso. Vaikeinta eli Revolutionia en ole edes vielä kokeillut – oletan, että siihen tarvitaan vielä aika monta tuntia enemmän harjoittelua.
Yksi Sektorin suurimmista hienouksista on se, että sitä ei tavallaan kannata eikä edes voi selittää puhki, vaan sen merkittävyyden ymmärtääkseen peli on yksinkertaisesti koettava itse. Sen verrattain yksinkertaisen ulkokuoren alta löytyy kyllä sinällään perinteinen ja puhtaasti taitoon pohjautuva paukuttelu, mutta melko nopeasti oli ainakin allekirjoittaneelle selvää, miten viimeisen päälle hiottu, mietitty ja suunniteltu kokonaisuus Sektori on. Kaikella on tarkoituksensa, ja on lopulta täysin pelaajan mielikuvituksesta kiinni, millaisella taktiikalla teosta lähestyy. Peli itse kyllä sallii sen – hengästyttävästä temmosta ja jäätävästä vihollisarmadasta huolimatta. Ja muista: joskus on myös ihan ookoo fleksata!
Tunnetko sen, poltteen kosmoksen
Sektori viljelee myös valikoissaan korkealentoista meininkiään. Tässä karkeasti käännettynä pari pätkää: “Sektori on paikka, olemassaolon muoto, muodonmuutoksen menetelmä." ja "Sektori etsii, käsittelee, muovaa. Sektori on oman nollatilasi aave.” Lausahdukset saattavat kuulostaa alkuun jopa hienostelevalta ja tekotaiteelliselta, mutta Sektorin kohdalla tällainen sana-akrobatia on todellakin ansaittua. Kun ymmärsin, miten kaikki kytkeytyy yhteen estetiikkaa myöten, ovat lausahdukset lopulta vain looginen osa pelin kunnianhimoisia korkeuksia.
Niin, se estetiikka. Tiivistettynä Sektori on sekoitus vektoripohjaista grafiikkaa yhdistettynä polygonimuotoihin sekä näyttävään ja yökerhon valoja mukailevaan valo-show'hun. Kun tähän yhtälöön lisätään suomalaisen musiikkituottajan sekä DJ:n hommissa kannuksensa ansainneen Tommy Baynenin säveltämä ääniraita, on käsissämme jotain todella uniikkia. Biisilista voisi olla suoraan lempiyökerhosi soittamasta kavalkadista, mutta samalla se tuntuu juuri sopivalla tavalla räätälöidyltä Sektorin viitekehykseen.
Parhaimmillaan peli onkin silloin, kun laittaa hyvälaatuiset kuulokkeet päähän ja sulkee samalla ylimääräiset ärsykkeet pois – tällöin pääsee helpommin vaativaan rytmiin kiinni ja sitä ikään kuin ajautuu pikkuhiljaa jonkinlaiseen transsiin, jossa kosmoksessa hengissä pysyminen vaatii suorastaan mielipuolista väistö- ja räiskintäbalettia.
Tanssitaan, rakastutaan, lennetään
Sektori on haastavuudestaan huolimatta aika lailla täydellinen arcade-paukuttelu ja sitä myöten ansainnut arvosanansa täysin ilman sarvia ja hampaita. Tuntikausien pelailusta huolimatta en koe olevani vieläkään erityisen hyvä, mutta se ei suinkaan ole pelin vika, päinvastoin. Tiedostan, että olen vasta matkani alussa, enkä ole saanut siitä lähellekään tarpeekseni, vaan aion jatkaa "opintojani" pelin parissa jatkossakin, jotta yltäisin maailman ranking-listalla mahdollisimman korkealle. Tunnustan – olen koukussa.
Sektori on moderni taideteos, joka perustelee jokaisen pelimekaanisen ratkaisunsa tyylillä ja taidolla, eikä pidä pelaajaa pilkkanaan, vaan palkitsee reilusti sitä mukaa mitä paremmaksi tulee. Ei ihme, että Lahtisen Kimmon entinen työnantaja Housemarquekin on hehkuttanut tuotosta sometileillään.
