The Walking Deadin toiselle kaudelle julkaisupäivä
Ylistystä keränneen The Walking Dead -pelin ensimmäinen kausi saatiin kunnialla päätökseen ja pelaajat jäivät odottamaan lisää. Nyt Steamin listauksista paljastuu toisen kauden starttaavan parahiksi ennen joulua.
Useassa pelimediassa vuoden peliksikin tituleerattu The Walking Dead heittää toisella kaudella päähahmon viitan nuorelle Clementine-tyttöselle. Clementinen lisäksi paluun tekee ensimmäiseltä kaudelta tuttu Omid. Ajallisesti toinen kausi sijoittuu useita kuukausia edeltäjänsä jälkeen.
Pähkäiltävää Mario- ja Zelda-hahmoilla varustettuna Nintendon latauspalveluissa
Scribblenauts Unlimited - Älynystyröitä vaivaata saadaan viimein, noin melkein ylimääräisen odottelun jälkeen, Wii U:lle ja 3DS:lle. Mario- ja Zelda-hahmoilla varustettu nimike päästää pelaajan luomaan pelimaailmaan melkein mitä tahansa mieleen juolahtavia asioita ja esineitä. Tarjolla huomisesta alkaen. Traileri.
Suomen suosituimmat pelit viikolla 48
Suoraan Wii U -listan kärkeen ponnisti Super Mario 3D World, joka yhteisellä listalla ylsi kymmenenneksi. 3DS-listan seitsemänneksi saapui uutena Lego Friends. Alustalistojen valikoimaan saatiin lisäksi PlayStation 4 sekä Xbox One ja PSP-käsikonsolin listaseuranta loppui.
Myös Microsoft panostaa indie-peleihin
ID@Xbox on indie-puolelle suunnattu palvelu, jonka kautta pienten indie-henkisten kehittäjen on helppo saada pelejään julki Xbox Onella. Nyt Microsoft on julkaissut listan palvelun rekisteröityneistä kehittäjistä.
Assassin’s Creed IV:n kampanja kasvaa joulukuussa
Jo pääpelissään hämmentävän paljon tekemistä tarjoava piraattiseikkailu saa lisää pelattavaa Freedom Cry -lisäsisällön muodossa. Freedom Cryssä pelaaja heitetään Kenwayn piraattiystävä Adewalen saappaisiin. Ubisoftin mukaan ladattava lisäsisältö tarjoaa yli neljän tunnin edestä pelattavaa.
Inside the Square -videodokkarin toinen osa luo katsauksen seuraavan Final Fantasyn maailmaan
Luukku 4: Supercellin myynti ja suomalaisen pelibisneksen hetki auringossa
PS4 myynyt jo 2,1 miljoonaa kappaletta
Viime perjantaina konsoli julkaistiin Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Australaasiassa (Australia, Uusi-Seelanti ja muutamat muut alueen saarivaltiot) ja on myynyt jo 700 000 kappaletta. Pohjois-Amerikassa laite tuli myyntiin jo 15. marraskuuta ja se on saatavilla jo yli 32:ssa maassa.
PlayStation 4 myy kuin häkä, Wii U jatkaa kompurointiaan
Neljäs PlayStation on myynyt pelkästään julkaisuviikonloppunsa aikana Englannissa kiitettävät 250 000 kappaletta. Ensimmäisten lukujen valossa Sony siis johtaa uuden sukupolven konsolimarkkinoita reiluhkolla kaulalla toisena tulevaan Microsoftiin ja Xbox Oneen. Microsoftin uuden sukupolven konsoli on mennyt kaupaksi ensimmäisen viikon aikana noin 170 000 kertaa.
PlayStation 4:llä vahva avaus brittilistalla
PS4:n onnistui samalla rikkomaan kahdeksan vuotta PSP:n hallussa olleen ennätyksen Iso-Britannian nopeiten myyneenä pelikonsolina. Lukumäärästä ei ole tietoa, mutta ainakin Eurogamerin mukaan PSP myi avausviikollaan noin 185 000 kappaletta
KonsoliFIN avaa joulukalenterin ensimmäisen luukun
Luvassa on pelimaailmaa enemmän tai vähemmän sivuavia artikkeleita joka päivä jouluaattoon saakka. Joulukalenterin ensimmäisen luukun avaa Paavi peräti kahden vuosikertomuksen voimin. Ylläpito kehottaa, että kirjoituksia ei tule ottaman liian vakavamielisesti, vaikka täyttä asiaa pääsääntöisesti ovatkin.
KonsoliFINin Joulupata-potti avoinna
Osallistuminen onnistuu näppärästi verkkopankkitunnuksilla tai Visa- ja Mastercard-maksukorteilla. Valitse KonsoliFIN.net-keräyspotti, lahjoittamasi summa sekä maksutapa, paina ok ja toimi ohjeiden mukaan. Mukaan kannattaa tulla vaikka eurollakin.
KonsoliFIN toivottaa kaikille osallistujille iloista joulumieltä!
Suomen suosituimmat pelit viikolla 47
Putkimiehen loikka tasoille ja retrostrategiaa Nintendon latauspalveluissa
World of Warcraft -elokuva viivästyy vuodelle 2016
Alunperin elokuvan oli tarkoitus marssittaa örkit ja ihmiset valkokankaille joulukuussa 2015. World of Warcraft -elokuvan tuotantoyhtiö Legendary Pictures näki kuitenkin parhaaksi siirtää elokuvansa julkaisua uuden Star Warsin alta seuraavan vuoden maaliskuulle.
Joulukuun Games with Gold -pelit julkistettu
Joulukuun 1. päivä ladattavaksi tulee Epic Gamesin Gears of War. Peli on ladattavissa kahden viikon ajan ja 16. joulukuuta tilalle vaihtuu Demiurge Studiosin Shoot Many Robots.
Kuten aiemmin uutisoitiin, jatkaa Microsoft ilmaisten pelien tarjoilemista myös vuodenvaihteen jälkeen.
Valmistaudu PlayStation 4:n julkaisuun lataamalla päivitys 1.51 heti
Sony PlayStation Suomi kehottaakin välttämään verkkoon syntyvän ruuhkan ja lataamaan tuoreimman käyttöjärjestelmäpäivityksen tietokoneelle ja asentamaan sen USB-tikun avulla konsoliin.
Järjestelmäversio 1.51 (alun perin 1.50) aktivoi monia konsolin ominaisuuksia, kuten verkkopelin sekä DVD- ja Blu-ray-levyjen toiston. Yksinpelejä pitäisi aiempien tietojen mukaan päästää pelaamaan myös ilman päivitystä.
Gears of War -mies Cliffy B jakaa vuolaita kehuja uudelle Mariolle
Sega haki tavaramerkkiä Shenmue III:lle
Shenmue tunnetaan parhaiten sarjana joka ei koskaan saanut arvoistansa päätöstä. Nyt Shenmue-fanit voivat jälleen kerran nostaa odotuksiaan sillä Sega on virallisesti hakenut tavaramerkkiä Shenmue III -nimelle.
PlayStation 4:n Infamous: Second Sonista julki näyttäviä kuvakaappauksia
Cthulhu vierailee Scribblenauts Unlimitedin uutuustrailerilla
Britti-Nintendon julkaisema video valottaa pelin toiminnallisuutta, eli tapaa jolla pelaaja voi ratkoa matkan varrella kohdattavia pulmia oman mielikuvituksensa avulla. Pelimaailmaan voi näet luoda melkein mitä tahansa mieleen juolahtavaa matkan edistämiseksi. Videon voi katsoa alta.
Scribblenauts Unlimitedin julkaisupäiväksi Euroopassa kerrotaan 6.12.
KonsoliFIN Podcast muistelee sukupolven merkkipaalupelejä
Arvostelussa Knack
Häikäistyykö jryi PlayStation 4:n huimasta suorituskyvystä vai onko siirtymä uudelle sukupolvelle odotuksia laimeampi? Knackin arvostelu löytyy täältä.
KonsoliFIN Podcast 136: Taisi siellä olla yksi tai kaksi hyvääkin peliä
Dark Soulsia lapsille
Mies teki pelikonsolin ja konsolipelin. Millaisista palikoista on peli kasattu?
Suomessa arvostetaan PlayStation-brändiä
Kyselyn perusteella suomalaiset arvostavat tutuista pelibrändeistä eniten Sonyn PlayStationia, Wiin seuratessa perässä. Kolmantena pelibrändinä seurasi vanha kunnon Nintendo. Microsoftin Xbox ei tutkimuksen mukaan nauti Suomessa yhtä suurta luottamusta kuin Sonyn ja Nintendon tutut nimet.