The Coalition perustettiin vuonna 2010 Vancouverissa, Kanadassa, nimellä Microsoft Vancouver. Studio lakkautettiin heinäkuussa 2012, mutta se herätettiin uudelleen henkiin saman vuoden lokakuussa uudella nimellä, Black Tusk Studios. Ensimmäinen työnäyte porukalta oli vuoden 2015 Gears of War -uudelleenmasterointi Xbox Onelle.
The Coalition -nimi on ollut käytössä kesäkuusta 2015.
Sunnuntain Showcase -lähetyksessä paljastui peräti kaksi Xbox-konsoliyksinoikeutta
Xbox on tekemässä ainakin jonkin sorttista paluuta vanhaan konsoliyksinoikeuksiensa suhteen.
Gears of War räiski tiensä ensimmäistä kertaa Sonyn konsolille – Reloaded-uusioversiolla jo miljoona pelaajaa
Gears of War: Reloaded vaikuttaisi olevan mukava menestys myös PlayStation 5:llä.
Alkuperäisen Gears of War -räiskinnän toinen ehostettu versio julkaistiin männä viikon tiistaina PC:lle, Xbox Series X|S:lle sekä ensimmäistä kertaa myös PlayStation 5:lle. Heti perjantaina pelin virallisella X-tilillä hehkutettiin konsolisotien päättyneen, ja pelaajia kertyneen jo miljoona kappaletta.
Gears of War: E-Day palaa Locust-invaasion alkulähteille – pääosissa nuori Marcus Fenix kavereineen
Xbox Showcasen päätteeksi nähtiin yllätysjulkistus Gears of War: E-Day.
Oscar-ehdokas Jon Spaihts käsikirjoittaa Netflixin Gears of War -elokuvan
Netflixin Gears of War -elokuva on saanut käsikirjoittajansa.
The Coalition palkkaa väkeä seuraavan Gears of War -pelin pariin
Seuraavan Gears of War -pelin kehitys näyttäisi pyörähtelevän hiljalleen käyntiin The Coalitionilla.
Vancouverissa majaileva The Coalition haeskelee työntekijöitä Gears of War -nimikkeen pariin muun muassa tittelillä "senior gameplay systems designer". Useammassakin rekryilmoituksessa rummutetaan studion olevan vastuussa Gears of War -sarjan tulevaisuudesta, joten pääsarjan kuudes osa lienee näillä puheilla jotakuinkin selviö.
Huhu: Microsoftin irtisanomiset vaikuttivat myös The Coalition -studioon – kaksi peliprojektia peruttu, seuraavaksi luvassa jatkoa Gears-sarjalle
Sinne, tänne ja vähän tuonnekin livertelevä Jeff Grubb on huhuillut Gears of War -studionakin tunnetun The Coalitionin tilanteesta.
Grubbin mukaan The Coalition on työskennellyt jossain vaiheessa kahdenkin uuden projektin parissa, joista kumpainenkin on päätetty hyllyttää. Osasyyksi mainitaan Microsoftin taannoiset irtisanomiset, joiden seurauksena kaikki resurssit on päätetty siirtää seuraavan Gears-pelin taakse – Gears 6:n julkaisuajankohdasta ei toki ole vielä mitään tietoa.
16 vuotta täyttävä Gears of War sovitetaan Netflixiin niin elokuvaksi kuin aikuisten animaatiosarjaksikin
Gears of War -sarja kääntyy Netflixiin niin elokuvaksi kuin animaatiosarjaksikin.
Gears-kehittäjä The Coalition esittelee, millaista jälkeä Unreal Engine 5 saa aikaiseksi Xbox Series X:llä
The Coalition esitteli taannoisessa GDC-esityksessään, millaista jälkeä Unreal Engine 5:llä saa aikaiseksi, kun alla on Xbox Series X.
Gears 5:n Hivebusters-kampanjalaajennus sisältyy Game Pass Ultimate -jäsenyyteen
The Coalitionin työstämä Gears 5 saa Hivebusters-tarinalaajennuksen 15. joulukuuta.
Hivebustersin voi napata joko PC:n tai Xbox-konsoleiden kovalevylle ilman erillistä maksua, mikäli hallusta löytyy Game Pass Ultimate -jäsenyys. Yksittäin ostettuna laajennus kustantaa parisenkymmentä euroa, tai vaihtoehtoisesti se sisältyy myös Gears 5: Game of the Year -painokseen.
Armoton Gears-fani Dave Bautista sai tahtonsa läpi – korvaa Marcus Fenixin Gears 5:n kampanjassa
Dave Bautistan väsymätön Gears-rummutus alkaa tuottaa tulosta, sillä jatkossa mies nähdään myös Gears 5:n kampanjassa.
Tulevia pelejä esittelevä Inside Xbox -lähetys palaa linjoille tänään
Microsoft lähettää tänään pitkästä aikaa uuden Inside Xbox -lähetyksen.
Series X -uutisia odottelevat joutuvat valitettavasti pettymään, sillä tulevasta konsolista ei ilmeisesti ole luvassa uusia yksityiskohtia, vaikka aiheesta toki lähetyksessä rupatellaankin. Sen sijaan parrasvaloihin nostetaan ainakin Game Passin tulevat lisäykset, Sea of Thievesin tulevaisuus, Gears Tactics sekä RPG-pelitalona tunnetun Obsidianin Grounded. Myös ID@Xbox-tiimi on luvannut tuoda näytille muutamia yllätysnimikkeitä indien saralta.
Gears of Waria luotsinut Rod Ferguson Diablon johtoon
Työskenteli tunnetun räiskintäsarjan parissa peräti viisitoista vuotta.
Sodan rattaat pyörähtelevät astetta taktisemmin – Gears Tactics päivättiin debyyttitrailerin kera
Taktinen Gears-näkemys, kuvaavasti nimetty Gears Tactics sai The Game Awardsin yhteydessä niin julkaisupäivän kuin ensimmäisen pelikuvatrailerinkin.
Gears Tactics sijoittuu tarinallisesti jonnekin alkuperäisen Gears-trilogian aikoihin, jolloin ihmiskunnan ja Locustin väliset sodat olivat vasta alkuvaiheessa. Toimintahan ei ole suinkaan perinteistä räiskintää vaan vuoropohjaista taktiikkaa, jota on lupailtu olevan tarjolla peräti yli 40 tunnin verran. Myös jonkinmoisella joukkojen ja aseiden kustomoinnilla on roolinsa kaiken tohinan keskellä.
Sekiro: Shadows Die Twice valittiin vuoden peliksi, indiepeli Disco Elysium kahmi palkintoja – myös Control sai tunnustusta
Sekiro: Shadows Die Twice valittiin vuoden peliksi The Game Awards -tilaisuudessa. From Softwaren palkintokaappiin päätyi myös tunnustus parhaasta toimintaseikkailusta.
Suomalaisia tapahtumassa edustivat Remedy ja Hempuli. Hempulin Baba Is You oli ehdokkaana parhaaksi indiepeliksi. Kaikkiaan kahdeksassa eri kategoriassa ehdokkaana ollut Control pokkasi pystin parhaasta visuaalisesta ilmeestä.
Eniten pokaaleja kahmi ZA/UM -pelistudion indiepeli Disco Elysium, joka sai neljä pystiä kaikista neljästä kategoriasta, joissa oli mukana.
The Game Awards julkisti gaalansa ehdokkaat – Death Stranding ja Control kärjessä
Suomi edustettuna kahdella eri julkaisulla.
Gears 5:n tarinatraileri rymistelee Nine Inch Nailsin klassikkokappaleen tahtiin
Microsoft julkisti Gamescomin Inside Xbox -lähetyksessä runsaasti tietoa odotetusta Gears 5 -rymistelystä.
Gears 5 tuo takaisin fanien rakastaman Horde-pelimoodin. Tällä kertaa vihollisaaltoja pistetään päreiksi myös vierailevien hahmojen kera, nähdäänhän taistelutantereella Halo: Reachista tutut Emile ja Kat omine uniikkeine kykyineen. Lisäksi pelaajat pääsevät ohjastamaan Jack-robottihahmoa. Horde-traileri upotettuna uutisen loppuun.
Gears 5:ssä kärytellään vain moottorisahoja – pelisarja hylkää tupakkatuotteet
Gears 5:ssä hahmot savuttelevat ainoastaan moottorisahoja.
Gears of War 5 ei sisällä loottilaatikoita tai season passia – mikromaksuja sentään löytyy
Gears of War 5:ssä ei arpaonnella ole väliä
Epic Gamesin entinen tuotantopäällikkö halusi peruuttaa Fortniten
Vielä kun Fortnite oli vain Save the World -pelimuodon kehitysvaiheessa, halusi Epic Gamesin silloinen tuotantopäällikkö peruuttaa pelin sen tuomien haasteiden vuoksi.
Gears of War tulee ryminällä – kolme uutta peliä julkistettu
Viimeöisten julkistusten perusteella sarjan nimi on tiivistetty yksinkertaisesti Gearsiksi.
Gears of War 4 vapautti PC- ja Xbox One -pelaajat yhteisille taistelutantereille
The Coalition on lisännyt Gears of War 4:n moninpelikahinoihin mahdollisuuden pelata ristiin PC:llä sekä Xbox Onella.
The Coalition piti aiheen tiimoilta testivaiheen viime vuoden loppupuolella. Kehittäjät päättivät yli 750 000 tahkotun ottelun ja pelaajilta saadun positiivisen palautteen perusteella tuoda ominaisuuden pysyvästi Gears of War 4:n moninpelivalikoimiin. Yhteistä sodankäyntiä voi harrastaa pelin Social Quickplay -listalla.
Luukku 11 – Gears of War -kilpailu
On aika avata KonsoliFINin huikeaakin huikeamman joulukalenterin yhdestoista luukku. Luvassa on jälleen houkutteleva kilpailu, ja tarjolla onkin peräti kaksi Gears of War -aiheista tuotepakettia, kiitos Microsoft Suomen.
Gears of War 4 sai Nothing Else Mattersin tahtiin tunnelmoivan julkaisutrailerin
Gears of War 4 sai julkaisutrailerin liki kuukautta ennen ilmestymispäiväänsä.
Klassisen Nothing Else Matters -kappaleen tahtiin tunnelmoiva traileri koostuu hyvin pitkälti elokuvallisista kohtauksista, eikä suoranaista pelivideota juuri nähdä. Ääneen päästetään itseoikeutetusti aiempien pelien sankari Marcus Fenix, joskin kampanjassa loikataan miehen J.D.-pojan saappaisiin.
Gears of War 4 -videolla nähdään vanha Marcus Fenix ja robotteja
Uudella Gears of War 4 -videolla näkyy aseita, uusi vihollistyyppi ja vanha Marcus Fenix.