Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tarja Porkka-Kontturi

Puusepän töistä pelialalle ponnistanut kulttuurituottaja ja yrittäjä, jonka työssä korostuvat liiketoiminnan kehittäminen, saavutettavuus sekä yhteisöjen rakentaminen ja niiden kanssa työskentely.

Tarja tuli mukaan KonsoliFINin riveihin vuonna 2020 uutisten, peli- ja laitearvioiden pariin, ja on sittemmin kirjoittanut myös mm. Pelaaja-lehteen. Työn ohella hän on aktiivisesti mukana erilaisessa (yhdistys)toiminnassa pelialan ja maailman parantamiseksi, panostaa jatkuvaan oppimiseen sekä mentoroi alalle pyrkiviä uusia tekijöitä. BAFTA-jäsen vuodesta 2025.

Arjessa aika kuluu nörttijuttujen ohella kissojen ja puolison kanssa elämää ihmetellen, joogaillen sekä niin digi- kuin lautapelien parissa. Lapset ovat jo lehahtaneet maailmalle, joten nykyisin jaloissa pyörii lähinnä se ikuinen backlog, joka ei pelaamalla lopu.

"I used to be an adventurer like you, then I took an arrow in the knee."

Sähköposti: tarja.kontturi[ a t ]konsolifin .net

PSN ja Xbox: pallopipari / IG: tarja_pk / Bluesky: tarjapk

Sisältö

CD Projekt RED parantelee Cyberpunk 2077:ää edelleen – myös tulevaa laajennusta työstetään ahkerasti

11.04.2022 - 13:50, Tarja Porkka-Kontturi

Marvel's Guardians of the Galaxy -kehittäjät sanovat pelin löytävän yleisönsä hitaan alun jälkeen

09.04.2022 - 12:12, Tarja Porkka-Kontturi

Uusi Need for Speed -peli saapuu tiettävästi vain uuden sukupolven konsoleille

09.04.2022 - 11:46, Tarja Porkka-Kontturi

Gran Turismo 7 -päivitys toi uutta kaahailtavaa ja parannuksia palkintoihin

08.04.2022 - 11:20, Tarja Porkka-Kontturi

gran turismo 7

Epic Games ja LEGO rakentavat yhdessä koko perheen metaversumi-kokemusta

07.04.2022 - 16:12, Tarja Porkka-Kontturi

epic games ja lego

Helsinkiläinen Ubisoft RedLynx mukana kehittämässä Rainbow Six Mobile -räiskintäpeliä

06.04.2022 - 14:03, Tarja Porkka-Kontturi

Tom Clancy’s Rainbow Six Mobile

Rogue-liteä ja tarinavetoista mysteriaa – Epic Games Storen seuraavat ilmaispelit paljastuivat

01.04.2022 - 09:57, Tarja Porkka-Kontturi

The Vanishing of Ethan Carter

Loop Hero -kehittäjä venäläisille pelaajille: nostakaa piraattilippu ja torrentoikaa peli

31.03.2022 - 13:25, Tarja Porkka-Kontturi

Call of Duty -kehittäjä on avannut uuden pelistudion Kanadassa

30.03.2022 - 11:01, Tarja Porkka-Kontturi

Warzone Infinity Ward

Warframe juhlistaa vuosipäiväänsä jakamalla ilmaista tavaraa viiden viikon ajan

29.03.2022 - 10:14, Tarja Porkka-Kontturi

Digital Extremes, Warframe

Rocket League -henkinen golfralli Turbo Golf Racing paljastui trailerin kera

25.03.2022 - 09:56, Tarja Porkka-Kontturi

turbo golf racing

Wanderlust-kehittäjän tuleva peli tutkii yleismaailmallisia teemoja ja pelaajan omia tuntemuksia

24.03.2022 - 15:24, Tarja Porkka-Kontturi

Focus Entertainment, Different Tales

Yhteistyöhön nojaava We Were Here Forever -seikkailupeli päivättiin

22.03.2022 - 16:06, Tarja Porkka-Kontturi

Yhteistyöhön nojaava We Were Here Forever -seikkailupeli päivättiin

Humblen Stand With Ukraine -pelipaketti on kerännyt jo yli 6,8 miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen

20.03.2022 - 12:02, Tarja Porkka-Kontturi

humble stand with ukraine

Terävähampainen joutsenlaulu selkenee – Vampire: The Masquerade – Swansong sai uuden pelikuvatrailerin

19.03.2022 - 17:21, Tarja Porkka-Kontturi

Vampire: The Masquerade - Swansong | Gameplay Reveal

Pahuus on kehittynyt – Resident Evil -sarja päivättiin Netflixiin

17.03.2022 - 18:36, Tarja Porkka-Kontturi

Netflix vahvisti Resident Evil -sarjan julkaisupäivän