Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tarja Porkka-Kontturi

Puusepän töistä pelialalle ponnistanut kulttuurituottaja ja yrittäjä, jonka työssä korostuvat liiketoiminnan kehittäminen, saavutettavuus sekä yhteisöjen rakentaminen ja niiden kanssa työskentely.

Tarja tuli mukaan KonsoliFINin riveihin vuonna 2020 uutisten, peli- ja laitearvioiden pariin, ja on sittemmin kirjoittanut myös mm. Pelaaja-lehteen. Työn ohella hän on aktiivisesti mukana erilaisessa (yhdistys)toiminnassa pelialan ja maailman parantamiseksi, panostaa jatkuvaan oppimiseen sekä mentoroi alalle pyrkiviä uusia tekijöitä. BAFTA-jäsen vuodesta 2025.

Arjessa aika kuluu nörttijuttujen ohella kissojen ja puolison kanssa elämää ihmetellen, joogaillen sekä niin digi- kuin lautapelien parissa. Lapset ovat jo lehahtaneet maailmalle, joten nykyisin jaloissa pyörii lähinnä se ikuinen backlog, joka ei pelaamalla lopu.

"I used to be an adventurer like you, then I took an arrow in the knee."

Sähköposti: tarja.kontturi[ a t ]konsolifin .net

PSN ja Xbox: pallopipari / IG: tarja_pk / Bluesky: tarjapk

Sisältö

Valorantin uuden kauden traileri tehtiin yhteistyössä sisällöntuottajien kanssa

24.06.2021 - 18:31, Tarja Porkka-Kontturi

Valorant Riot Games

Worms Rumblen aseistetut madot hyökkäsivät uusille alustoille – myös ilmainen päivitys ja uusi traileri ulkona

23.06.2021 - 13:39, Tarja Porkka-Kontturi

worms rumble

Torille ja laaksoon – kotimainen Rovio alkaa kehittää Muumi-pelejä

22.06.2021 - 14:50, Tarja Porkka-Kontturi

Muumi

KonsoliFINin viikkokatsaus 24/2021: Podcastia isolla porukalla ja Loki-sarjan tähtien haastis

20.06.2021 - 19:05, Tarja Porkka-Kontturi

George R.R. Martin sanoo Elden Ringin olevan Dark Soulsin jatko-osa

19.06.2021 - 18:08, Tarja Porkka-Kontturi

Elden Ring

Xboxilla on jääkaappi, mutta Destinyllä on oma leivänpaahdin

18.06.2021 - 16:42, Tarja Porkka-Kontturi

Destiny paahdin

Tetris Effect: Connected saapuu PlayStationille ensi kuussa ristiinpeluun saattelemana

17.06.2021 - 15:50, Tarja Porkka-Kontturi

Tetris Effect: Connected

Razer Huntsman V2 Analog ja Razer Viper 8KHz – jämäkkää toiminnallisuutta swägissä paketissa

15.06.2021 - 09:00, Tarja Porkka-Kontturi

Razer Huntsman Analog V2 ja Razer Viper 8KHz

KonsoliFINin viikkokatsaus 23/2021: Electronic Entertainment Expo eli E3 on täällä

13.06.2021 - 20:25, Tarja Porkka-Kontturi

Steelrising tuo kuninkaan tappaja-androidit Ranskan kaduille – toimintaseikkailun uusi traileri paljastettiin

12.06.2021 - 08:44, Tarja Porkka-Kontturi

Steelrising

Pokémon GOn Suomen mestaruus vuodelle 2021 ratkaistaan ensi sunnuntaina

10.06.2021 - 15:50, Tarja Porkka-Kontturi

Pokémon GO SM

Konsoli- ja PC-pelaajat yhdistykööt – Overwatch saa kauan kaivatun ristiinpeluun

09.06.2021 - 21:48, Tarja Porkka-Kontturi

overwatch

Razer valjastaa AI-robotin kestävän kehityksen käyttöön – ClearBot siivoaa muovit valtameristä

08.06.2021 - 09:13, Tarja Porkka-Kontturi

Razer Clearbot Prototype