Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Jo vuosia tuotannossa viihtynyt Star Wars: Knights of the Old Republic uusintaversio on pistetty pysyvästi jäihin, uutistoimisto Bloomberg kertoo. Tuotantoyhtiö Aspyr Media on myös antanut äkillisesti potkut kahdelle pelin vastaavalle tekijälle, joista ainakin toinen on vihjaillut sosiaalisessa mediassa lähdön tulleen yllätyksenä.

Klassikkona pidetyn roolipelin päivitetyn version piti ilmestyä jo tämän vuoden aikana, mutta nyt sisäpiiristä kantautuu huhuja, että realistisempi arvio julkaisulle olisi vasta vuoden 2025 tienoilla. Viime syksynä julkistettu tuotanto on ollut jo käynnissä reilut kolme vuotta.

Bloombergin mukaan Aspyr Media on pitänyt kesän aikana useita sisäisiä palavereja kehityksen ongelmista. Huhujen mukaan pelin vertikaalinen osuus, eli mekaniikkoja esittelevä demo, ei ole lähelläkään valmista. Nimettöminä pysyneet työntekijät kertovat tämän osuuden syöneen tuotannosta valtavan määrän resursseja, mikä on johtanut entistä pahempiin viivästyksiin.

Aspyr Media ei ole kommentoinut tilannetta, eikä Star Wars: Knights of the Old Republicille ole vielä uutta julkaisupäivää.

Kirjaudu kommentoidaksesi