Pelien Suomi – Tarinoita kotimaiselta pelialalta -teos haeskelee vielä hetken aikaa rahoittajia Mesenaatti-palvelussa.

Juho Kuorikosken kirjoittama Pelien Suomi on itsenäinen jatko-osa vuonna 2014 ilmestyneelle Sinivalkoiselle pelikirjalle, suomalaisten digitaalisten pelien kronikalle. 10 000 euron rahoitusta haeskeleva teos lupaa käyvänsä läpi kaikki merkittävimmät kotimaiset pelit vuodesta 2014 vuoteen 2020 saakka. Näiden ohella käsitellään toki myös muita kyseiselle ajanjaksolle osuneita pelialan ilmiöitä.

Joukkorahoituskampanja on haalinut toistaiseksi vajaat 6000 euroa, joten tavoitesummaan on vielä matkaa – 5000 euron minimitavoite on kuitenkin onnistuttu ylittämään jo kunnialla. Teos on tarkoitus julkaista alkuvuodesta 2021.

Joukkorahoitukseen voi osallistua toukokuun 15. päivään saakka Mesenaatti-palvelussa, täällä.

Kirjaudu kommentoidaksesi