Amerikkalainen Telltale Games on irtisanonut väkeään.

Studiossa taidepuolella työskennellyt Jonah Huang kertoi Twitterissä aiemmin tällä viikolla työnantajansa irtisanoneen hänen itsensä lisäksi valtaosan työntekijöistä syyskuun alussa. Huang tähdensi myös, ettei voi salassapitosopimuksen vuoksi puhua hartaasti odotetun The Wolf Among Us 2:n tilasta mitään, mutta halusi kuitenkin tarkentaa tilannettaan:

– Allekirjoitin osana irtisanomispakettiani sopimuksen, jonka mukaan en saa puheillani aiheuttaa harmia Telltalen liiketoiminnalle. Olen kuitenkin laillisesti oikeutettu puhumaan irtisanottujen työntekijöiden – eli myös itseni – puolesta, ja tämän lausunnon tarkoituksena ei vilpittömästi ole tarkoitus aiheuttaa harmia yritykselle, Huang kertoi ja jatkoi:

– Tämä (lausunto) poikkeaa normipostauksistani, sillä yleensä laitan sosiaaliseen mediaan taidetta ja muuta tavaraa työstämistäni peleistä. Mutta tämä asia on äärimmäisen tärkeä minulle, sillä aidosti pelialalla työskentelevistä ihmisistä välittävänä vihaan nähdä väärin- ja hyväksikäytön jatkuvan.

Huangin CV:stä löytyy muun muassa The Walking Dead: Michonne, Minecraft: Story Mode, Batman: The Telltale Series ja Marvel Guardians of the Galaxy: The Telltale Series. Hän työskenteli Telltalella täten myös aiemmin, kun studio suljettiin ensimmäisen kerran vuonna 2018 ja lähes koko henkilöstö irtisanottiin ilman varoitusta. Kun yhtiö herätettiin seuraavana vuonna henkiin uuden omistajuuden siivittämänä, Huang palkattiin uudelleen, ilmeisesti työstämään juuri The Wolf Among Us 2:ta.

Huang valottikin syitä siihen, miksi hän päätti liittyä uudestaan Telltalen vahvuuteen:

– Olin aikaisemman The Wolf Among Usin suuri fani ja halusin työskennellä jatko-osan parissa. Tiimimme oli hyvin pieni ja olin vilpittömästi innoissani pelistä.

Telltale vahvisti tänään perjantaina Huangin irtisanomispuheiden olevan totta, mutta vakuutti samalla, etteivät käynnissä olevat projektit ole vaarassa. Pitkään alalla vaikuttanut ja muun muassa Summer Game Festin sekä Video Game Awardsien nokkamies Geoff Keighley julkaisi Telltalen tiedotteen kokonaisuudessaan Twitterissä, joka on luettavissa alta.

Kirjaudu kommentoidaksesi