Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Bethesda Game Studiosin johtohahmo Todd Howard on kertonut tiedonmurusia liittyen studion tuleviin peleihin äskettäisessä Telegraphin haastattelussa. Yksi käsitellyistä asioista viittasi kiivaasti odotettuun The Elder Scrolls VI -seikkailuun, jota ei parane odotella julkaistavaksi vielä pitkään aikaan.

Haastattelussa Howard nimittäin kertoo, että vielä lopullista nimeään vailla oleva peli on tällä haavaa vielä suunnitteluvaiheessa. Tämä tarkoittaisi sitä, että varsinaista peliä ei vielä aloitettu lainkaan koodaamaan. Näin ollen pelaajien on syytä varautua vielä pitkään, luultavasti useamman vuoden pituiseen, odotteluun.

Sarjan uusin osanen The Elder Scrolls V: Skyrim julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011, minkä jälkeen kehuttu peli on käännetty monenmoisille alustoille ja kääräisty erilaisiin erikoisversioihin.

Oli miten oli, ennen seuraavaa The Elder Scrollsia on kuitenkin lupa odottaa Starfield-seikkailua, josta saatiin ensimmäiset maistiaiset äskettäisillä E3-messuilla. Howard kertookin Telegraphin haastattelussa, että studion Creation Engine 2 -pelimoottoria käytetään sekä Starfieldissä että aikaaan myös kuudennessa The Elder Scrollsissa.

Viimeinen haastattelun infonpätkä kertoo, että Howard ehdotti nyt kehitteillä olevaa Indiana Jones -peliä työstettäväksi jo vuonna 2009. Tästä projektista voi lukea tarkemmin tästä uutisesta (klik).

Lue myös:

Uusi Indiana Jones -peli kehitteillä Bethesdan omistaman Machine Gamesin hoivassa

E3 2021: Starfieldin traileri julkistettiin – tähtien pariin päästään vasta ensi vuoden lopussa

Kirjaudu kommentoidaksesi

Julkaisijat: 
Henkilö: 
Lähde: