Elokuvat ja tv-sarjat

Uutinen

Paramount hyllytti Halo-sarjan kahden tuotantokauden jälkeen

Halo-televisiosarjalle ei ole näillä näkymin tulossa jatkoa – ainakin tilanne on tällä hetkellä hyvin epävarma.

Paramount+ -palvelussa vuonna 2022 aloittanutta Halo-sarjaa työstettiin Iisakinkirkon lailla liki vuosikymmenen ajan. Vastaanotto oli lopulta ristiriitainen, mutta sarja eteni silti toiselle kaudelleen. Nyt Paramount on päättänyt kuitenkin vetää töpselin Master Chiefin seikkailuilta, eikä kolmatta kautta ainakaan kyseisessä palvelussa nähdä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Captain America: Brave New Worldin ensimmäisellä härnäkevideolla Harrison Ford ja tietysti upouusi Kapteeni Amerikka

Disney on julkaissut ensimmäisen härnäkevideon Captain America: Brave New Worldin tiimoilta.

Avengers: Endgame toi Steve Rogersin tarinankaaren kunniallisesti päätökseensä, joten nyt Kapteeni Amerikan sotisopaan pukeutuu kukas muukaan kuin Sam Wilson, tuttuun tapaan Anthony Mackien tulkitsemana. Thaddeus "Thunderbolt" Rossin rooliin puolestaan loikkaa menehtyneen William Hurtin tilalle itse Harrison Ford.

Jaakko Herranen
Uutinen

Watch Dogs -leffan kuvaukset käynnistyivät yllättäen vaivainen vuosikymmen ensimmäisen julkistuksen jälkeen

Watch Dogs -pelin leffaversiota on työstetty pitkään ja hartaasti, mutta nyt jotain on aikuisten oikeasti tapahtumassa.

Ubisoft julkisti Watch Dogs -elokuvaprojektin aivan vastikään vuonna 2013. Nyt ranskalaisjätti kuitenkin kiusoittelee X-palvelussa kuvausten yllättäen käynnistyneen, joten eiköhän aiemmat lupaukset elokuvasta pidä lopulta kutinsa. Projektista ei tiedetä oikeastaan mitään yksityiskohtia ohjaaja Mathieu Turin (IMDB) lisäksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Deadpool & Wolverinen uusi traileri hurmaa Madonnan Like a Prayerin tahtiin

Deadpoolin ja Wolverinen oma elokuva saa pian ensi-iltansa, on siis hyvinkin uuden trailerin aika.

Madonnan Like a Prayerin tahtiin hauskuuttavalla trailerilla nähdään Deadpoolin läpänheittoa ja Wolverinen yrmistelyä, aivan kuten asiaan kuuluukin. Nähdäänpä videolla vilaukselta myös eräs vuoden 2000 X-Men-rainasta tuttu hahmo – jätä katsomatta, mikäli et halua spoilaantua.

Jaakko Herranen
Uutinen

Tuore härnäkevideo tarjoaa ensisilmäyksen Liam Hemsworthin tulkitsemaan Noituri-Geraltiin

Netflixin The Witcher -sarjan päätöskausien kuvaukset etenevät hyvää vauhtia, nyt päähahmoon saatiin jo ensimmäinen silmäys.

Geralt of Rivian sotisopaan astelee neljännelle ja viimeiseksi jäävälle viidennelle tuotantokaudelle Henry Cavillin sijaan Liam Hemsworth. Muutoin näyttelijäkööri pysyy ainakin tärkeimpien roolien osalta aikalailla samana, sillä ainakin Freya Allanin (Ciri) ja Anya Chalotran (Yennefer) tiedetään olevan mukana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Amazonin oikein näyttelijöin toteutettu Tomb Raider -sarja varmistui virallisesti

Tomb Raider suuntaa tulevaisuudessa Amazon Prime -suoratoistopalveluun televisiosarjan muodossa.

Oikein näyttelijöin toteutetusta Tomb Raider -sarjasta huhuiltiin ensimmäistä kertaa jo vuoden 2023 alussa, mutta nyt projekti on nytkähtänyt astetta konkreettisempaan suuntaan. Fleabag-sarjasta ja tuoreimmasta Indiana Jones -elokuvasta tuttu Phoebe Waller-Bridge on vahvistunut käsikirjoittajaksi ja tuottajaksi, kuten aiemminkin oli jo puhetta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sega ja Comedy Central työstävät vähintäänkin legendaariseen Golden Axe -mätkintään perustuvaa animaatiosarjaa

Sega kaivelee urakalla naftaliinistaan vanhoja pelisarjoja, nyt vuorossa on uuden pelisovituksenkin saava Golden Axe.

Vuonna 1989 käynnistynyt Golden Axe taipuu tällä kertaa animaatiosarjaksi, vieläpä Comedy Centralin toimesta. Luvassa on "hulvaton ja rakkaudella tehty kunnianosoitus" vähintäänkin legendaariseksi luettavalle pelisarjalle. Kymmenen jaksoa kattavan kokonaisuuden showrunnerina toimii American Dadinkin parissa hääräillyt Joe Chandler.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ikoninen Matrix-leffasarja ei osoita luovuttamisen merkkejä – uusi osa työn alla The Cabin in the Woods -ohjaajalta

The Matrix -elokuvasarja näyttäisi jatkuvan vielä ainakin kertaalleen, kertoo Deadline.

Deadlinen mukaan seuraavan Matrix-rainan vetovastuu olisi Drew Goddardilla, jonka meriittilistalta voi bongailla niin The Martianin kaltaisia käsikirjoituksia kuin The Cabin in the Woodsin ohjauspestejäkin. Goddard hoitaisi tulevan Matrixin tapauksessa niin käsikirjoittajan kuin ohjaajankin tehtävät.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kolmannen Sonic-leffan kuvaukset on saatu päätökseensä

Kolmas Sonic-leffa on saatu kuvaustensa osalta päätökseensä, kertoo ohjaaja Jeff Fowler X-palvelussa.

Vaikka Sonic the Hedgehog 3:n (Suomessa todennäköisesti Sonic the Movie 3) kuvaukset ovatkin paketissa, ottavat visuaalisia tehosteita vaativat jälkityöt luonnollisesti vielä oman aikansa. Ensi-ilta tuntuisi kuitenkin tapahtuvan ajallaan joulukuun 20. päivä kuluvaa vuotta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Borderlands-elokuvan debyyttitraileri tipahtaa linjoille keskiviikkona – ensimmäisissä kuvissa Cate Blanchettin Lilith ja monta muuta tuttua hahmoa

Borderlands-elokuvasta näyttäisi hiljalleen tulevan totta, saadaanhan rainasta huomenna jo ensimmäinen traileri.

Borderlands-pelisarjan leffasovitus julkistettiin liki kymmenen vuotta takaperin, mutta valmista ei vain ole tullut sitten millään. Vuonna 2020 projektin ohjaajaksi kiinnitetty Eli Roth hääräili mukana lähes loppuun saakka, joskin uusintakuvauksia työstettiin ilmeisesti jossain vaiheessa vielä Deadpool-ohjaaja Tim Millerin vetämänä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Deadpool & Wolverine, Twisters, Inside Out 2, Moana 2... Super Bowlin yhteydessä nähtiin jälleen leffatraileri jos toinenkin

Super Bowlin yhteydessä nähtiin jälleen hurja määrä erilaisia elokuvatrailereita.

Ehkäpä se odotetuin traileri taisi olla kolmannella Deadpool-elokuvalla. Sehän toki saatiin, mutta samassa hötäkässä elokuvan viralliseksi nimeksi varmistui hieman yllättäen Deadpool & Wolverine. Toinen mielenkiintoinen jatko-osa on vuoden 1996 katastrofileffa Twisterin jalanjäljissä jatkava ja Aliens-henkisesti monikkoon heitetty Twisters.

Jaakko Herranen