Hauska kesäleffa viihdyttää, kunhan heittäytyy vain sen vietäväksi – arvostelussa Jungle Cruise -elokuva
Jungle Cruise tarjoaa hauskaa toimintaa, vetovoimaisia päätähtiä ja komeita viidakkomaisemia.
Jungle Cruise tarjoaa hauskaa toimintaa, vetovoimaisia päätähtiä ja komeita viidakkomaisemia.
Joltissa ei toimi oikein mikään.
Neljännen vaiheen käynnistävä Black Widow pohjustaa hyvin vähän tulevaa.
Olen viestintuojasi tulevaisuudesta, jätä tämä väliin.
Zidanen tarina kerrotaan uusiksi yllättävässä muodossa.
KonsoliFIN pääsi tapaamaan Loki-sarjan tekijöitä lehdistötilaisuudessa.
Netflix jatkaa pelielokuvien parissa.
Netflix on paljastanut palvelunsa kymmenen katsotuimman elokuvan listan suoratoistomäärien kera.
Jamie Lee Curtisista aina Red Dead Redemptionista tuttuun mieheen, pitäisikö tämän muka olla videopelielokuva?
Cruellassa dalmatialaiset jäävät sivuosaan kahden narsistin taistellessa yleisön ja toistensa huomiosta.
Marvel on julkaissut ensimmäisen trailerin Eternals-elokuvansa tiimoilta.
J. J. Abrams on vahvistanut Portal-elokuvaprojektin palanneen takaisin raiteilleen pitkän hiljaiselon jälkeen.
Portal-elokuvasovitus mainittiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2013 Abramsin ja Gabe Newellin rupateltua aiheesta DICE Summit -tapahtuman lavalla. Sittemmin aiheesta ei ole järin paljoa pukahdettu, mutta nyt Abramsilla vaikuttaisi olevan luottoa projektin etenemiseen.
Mortal Kombat on läpeensä epäonnistunut sovitus maailmankuulusta toimintapelistä.
Suoraviivainen ja ontto juoni vesittävät näyttävän zombiräiskinnän.
Mélanie Laurent tekee kaikkensa pitääkseen pöljän kauhujännärin aisoissa, mutta hölmöä käsikirjoitusta ei pelasta mikään.
House of the Dragon näkee päivänvaloa vuonna 2022.
Lokin ensi-ilta aikaisui parilla päivällä alkuperäisestä ilmoituksesta.
The Bad Batch ei ole huono jatko yli kymmenen vuoden takaiselle Clone Wars -sarjalle. Mutta se kärsii Tähtien sodalle tyypillisestä kankeudesta yrittää tehdä yhtään mitään uutta ja mielenkiintoista.
Trevorin ja Syphan seikkailut ovat saapumassa päätökseensä.
Without Remorse pistää lähdemateriaalin täysin uusiksi.