Maistuisiko Alan Wake 2 -olut? Tornion Panimo panee pohjoisessa Ahma-kaljaa
Tornion panimo teki kulttuuriteon!
Tornion panimo teki kulttuuriteon!
Hades II yllätti pelaajat rytinällä.
Päätös lienee odotettu.
Alkuvuodesta paljon pelaajia ympärilleen houkutellut julkaisu on joutunut arvostelupommituksen kohteeksi.
Epic Games Store -pelikaupan ilmaispelit ovat vaihtuneet tuttuun tapaansa torstaina.
Tällä viikolla maksutta päästään tahkoamaan Cat Quest II -indieropellusta (tuotesivu) – kattimaisesta nimestään huolimatta seikkailua voi muuten tahkota myös koirana! Toinen kuluvan viikon ilmaisnimike on strategialla, toiminnalla ja tornipuolustuksella kyllästetty Orcs Must Die! 3 (tuotesivu). Kumpaisenkin trailerit on upotettuna uutisen lopussa.
Ubisoft on vihdoinkin määritellyt tarkan julkaisupäivän XDefiant-räiskinnälleen.
Ilmaispelattava XDefiant kantoi alkujaan Tom Clancyn nimeä, mutta nykyisellään tämä Ubisoftin maailmoja yhdistävä räiskintä tottelee simppelimpää nimeä. Peli paljastettiin alkujaan jo vuonna 2021, mutta julkaisua on sittemmin lykätty useampien suljettujen testisessioiden palautteen pohjalta.
Kieliikö tämä mahdollisesta uusioversiosta?
Myös iso päivitys tulossa lähitulevaisuudessa.
Street Fighter 6:n seuraava hahmolisäys Akuma saapuu peliin toukokuun 22. päivä, kertoo Capcom.
Vuoden 1994 Street Fighter II Turbossa debyyttinsä tehneen Akuman mukaantulosta kerrottiin jo tovi sitten, mutta tarkkaa julkaisupäivää ei tuolloin vielä paljastettu. Samaisena päivänä tarjolle saamuu Akuman treeniareena Enma's Hollow sekä kolmas kostyymi Rashidille, AKIlle, Edille sekä Akumalle itselleen – nämä siis Year 1 Ultimate Passin, Year 1 Character Passin sekä Deluxe- ja Ultimate-versioiden omistajille.
GSC Game World on julkaissut uuden trailerin pitkään odotellun S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobylin tiimoilta.
Not a Paradise -nimellä kulkevalla, mutta harmittavan lyhyeksi jäävällä videolla nähdään pelin tarjoamia maisemia Tsernobylin räjähtäneen ydinvoimalaitoksen ympäristössä – ankeaa miljöötähän kansoittavat muun muassa mutantit ja muut epämuodostuneet örrinmörrit.
Keskeneräinen ja rikkinäinen toimintaseikkailu ei ole se messias, mitä tekijät lupasivat.
Etkö halua ottaa ällää? Ei tarvi!
Rahaa voi säästää toukokuun 2. päivään saakka.
Ensi viikon Epic Games -ilmaispelit on tuttuun tapaansa paljastettu.
25. huhtikuuta alkaen Epic-tilille voi käydä nappaamassa Industrian (arvostelu) sekä Lisa: Definitive Editionin. Tällä viikollahan tarjolla ovat The Big Con sekä Town of Salem 2.
Telltalen työstämän The Wolf Among Us 2:n kehitystyö etenee edelleen, siitä todisteena neljä uutta kuvakaappausta.
The Wolf Among Us -tarinan jatko-osa julkistettiin alkujaan jo vuonna 2017, siis peräti seitsemisen vuotta takaperin. Kehitystyö on edennyt hitaasti vastoinkäymisistä toiseen ja julkaisunkin oli jossain välissä tarkoitus tapahtua jo vuonna 2023 – sitä kuitenkin lykättiin, jotta Telltalen henkilöstä ei joutuisi liian kovan työtaakan alle.
Ember Labin seikkailu julkaistiin syyskuussa 2021 yksinoikeudella PlayStationilla ja Epic Games Storessa.
Australialainen indie-ropellus, jonka maailma ja dialogi on mietitty tarkkaan ja muut mekaniikat teipattu keskeneräisenä siihen päälle.
Paluu keskiajalle tapahtuu vielä tänä vuonna.
Höyryävät robotit tekevät pian paluun.
Harold Halibut ei pelillisesti yllätä, mutta nokkela ja koskettava tarina pelastaa paljon.
Ghostrunner on vielä napattavissa maksutta. 18. päivä vaihtuu!
Kauan odotettu päivitys on pian täällä.
Kehitysvaikeudet näyttäisivät olevan taaksejäänyttä elämää, ainakin toistaiseksi.
Esipäivitys julkaistaan tässä kuussa, varsinainen laajennus saapuu toukokuussa.