Indieroolipeli Edge of Eternity loikkaa konsoleille tänä talvena – tuore traileri kyydittää päiväystä
Chrono Trigger- ja Xenoblade Chronicles -säveltäjä Yasunori Mitsudan musiikkia avoimessa maailmassa.
Chrono Trigger- ja Xenoblade Chronicles -säveltäjä Yasunori Mitsudan musiikkia avoimessa maailmassa.
Keskivertokuulokkeet huokealla hinnalla kuluttajan ensihätään
Ilmaispelattavaa, nyt sitä taas on.
Rebellionin Sniper Elite -sarja jatkuu ensi vuoden aikana viidennen osansa voimin.
Sniper Elite 5:n pääosassa nähdään jälleen Karl Fairburne, tavoitteenaan pysäyttää Operation Kraken vuoden 1944 Ranskassa. Tehtävä vie pelaajan tosielämästä tutuille tapahtumapaikoille, joiden rummutetaan olevan suurempia ja todenmukaisempia kuin koskaan aiemmin. Asefysiikoiden ja Fairburnen liikkumismahdollisuuksien lupaillaan nousevan uudelle tasolle.
Suicide Squad: Kill the Justice League oli näyttävän trailerin voimin esillä taannoisessa The Game Awards -tapahtumassa.
Tämän vuoden Game Awardseissa julkistettiin pelikuvaa odotetusta Hellblade: Senua's Sacrificen jatko-osasta.
Google suunnittelee tuovansa Android-mobiilipelinsä myös tietokoneiden näytöille.
Google Play Games -ohjelman avulla Android-pelien tulisi rullata nätisti Windows-tietokoneilla. Ominaisuuden lupaillaan toimivan saumattomasti niin puhelinten, tablettien, Chromebookien kuin pöytäkoneidenkin välillä aina jaetusta etenemisestä lähtien. Järjestelmä ei siis suoratoista mitään verkosta, vaan pelit toimivat suoraan Googlen kehittämän Windows-sovelluksen kautta.
Google Play Gamesin on tarkoitus aloitella kulkuaan ensi vuoden aikana.
H. R. Gigerin taiteesta ammentava kauhuseikkailu tähtää ensi vuoden halloweeniksi pelaajien ulottuville.
Microsoft brändää PC-puolen Xbox Game Passin uusiksi helpottamaan PC-pelaajien hämmennystä nimen suhteen.
Hassunhauskalla trailerilla tuumailtiin, että PC-pelaajat eivät tunnu ymmärtävän Xbox Game Passin olevan yhtälailla PC:n kuin Xbox-konsoleidenkin pelipalvelu. Jatkossa siis Xbox Game Pass for PC tunnetaan nimellä PC Game Pass – palvelun logossa kuitenkin Xbox-ikoni tuntuisi säilyvän entiseen tapaan.
Cupheadin The Delicious Last Course -lisäosa päivättiin saapuvaksi ensi vuoden kesäkuulle.
Haastavaa tasohyppelyä tarjoava Cuphead julkaistiin alkujaan vuonna 2017. Upouuden D.L.C. -saaren ja lisää pomotaisteluja tarjoavaa The Delicious Last Coursea on työstetty pidemmän aikaa ja valmista on siis vihdoin tulossa ensi vuonna, kesäkuun 30. päivä. Ajankohta julkistettiin näyttävän musiikkiesityksen ja hassunhauskan trailerin siivittämänä – nämä molemmat voi katsoa uutisen loppuun upotetulta videolta.
Sega julkisti The Game Awardsissa aiemmin kiusoitellun Sonic-projektin kantavan nimeä Sonic Frontiers.
Viime yön The Game Awardsissa julkistettu Sonic-tasohyppely sijoittuu Segan mukaan aiempaa avoimempaan pelimaailmaan. Siniselle siilille ominaista vauhtia ei ole kuitenkaan unohdettu, sillä miljöönä toimiva Starfall Islands tarjoaa oivat puitteet myös vauhdikkaalle kirmailulle. Pelin kehittäjänä toimii Sonic Team Japan.
Sonic Frontiers julkaistaan ensi vuoden loppupuolella PC:lle, Switchille sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.
The Game Awards 2021 -tapahtuma järjestettiin viime yönä Suomen aikaa. Parhaat valittiin kaikkiaan 30 eri kategoriassa.
Bandai Namco ja FromSoftware julkaisivat Elden Ring -tarinatrailerin.
Age of Empires IV on hyvin tehty ja nautittava katsaus menneeseen, joka ei kuitenkaan tee mitään uutta klassisen reseptin kanssa.
A Plague Tale: Requiem oli trailerin voimin näytillä viime yön The Game Awards -gaalassa.
God of Warin PC-versiosta on saatu uusia yksityiskohtia.
Pelit taustalta palauttavan Quick Resume -toiminnon käyttäminen ei ole suositeltavaa Halo Infiniten yhteydessä.
Uncharted: Legacy of Thieves Collection julkaistaan PlayStation 5:lle tammikuun 28. päivä, PC:lle myöhemmin vuonna 2022.
Spiritfarerin Jackie & Daria -laajennus päivättiin joulukuun 13. päivälle.
Thunder Lotus Games rummuttaa viimeiseksi jäävän päivityksen olevan laajennuksista se suurin ja tietysti myös paras. Tarjolla on kaksi uutta henkiolentoa saateltavaksi manan maille, kipeästi remontin tarpeessa oleva sairaala, tasohyppelyhaasteita ja tietysti uusia päivityksiä Stellan alati kasvavaan laivaan. Jackie & Daria -trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Pitkään odotettu Halon uusi tuleminen on sitä samaa, mutta avoimella kartalla.
Kepeä seikkailu- ja ammuskelulentely vahvalla narratiivisuudella rokkaa.
The Ascentin ensimmäinen maksullinen laajennus saattaa aiheuttaa pettymyksen monelle.
Viiden euron hintaluokkaan tipahtava CyberSec-laajennus tuo pelaajan ulottuville kaksi uutta asetta, kranaatin ja neljä erilaista haarniskan osaa. Kakku kuorrutetaan vielä muutamilla aseskineillä, joilla on luonnollisesti vain kosmeettinen vaikutus. Lisäpaketti ei sisällä lainkaan tarinallista sisältöä.
Seikkailussa kuljetaan läpi surrealistisen unimaiseman.
Epoksen E3 Hybrid -kuulokkeet ovat hinta-laatu-suhteeltaan oikein pätevät.
Microsoft on paljastanut joulukuun alkupuoliskon Xbox Game Pass -lisäykset.
Se suurin ja näkyvin lisäys on luonnollisesti millä tahansa mittapuulla mitattuna Halo Infinite, jonka kampanjankin äärelle pelaajat pääsevät pitkän odottelun jälkeen. Toinen varsin näkyvä lisäys on uudenkarhea, joskin hieman ristiriitaisesti vastaanotettu tiimiräiskintä Aliens: Fireteam Elite. Lisätietoja Xboxin uutissivulta, täältä.