Takaisin ihaniin painajaisiin – ennakkotestissä Little Nightmares II
Little Nightmares II on yksi alkuvuoden odotetuimmista jatko-osista.
Little Nightmares II on yksi alkuvuoden odotetuimmista jatko-osista.
Lucasfilm ja Ubisoft lyövät hynttyyt yhteen.
Rummuilla CoDia pelannut DeanoBeano on luonut uuden musiikkinäppäinsidonnan yhdistämällä Call of Duty: Warzonen ja nokkahuilun.
Optimointipäivitys parantaa kokemusta uudella raudalla.
Sony on paljastanut CES-tilaisuutensa päätteeksi useammankin tulevan PS5-pelin julkaisuhaarukat.
Mukana on niin myöhempään ajankohtaan siirrettyjä päivämääriä (Pragmata) kuin hieman aikaistettujakin projekteja (Project Athia). Tarkkoja päivämääriä ei toistaiseksi tarjolle heitetty, eikä näin epävarman koronapandemian aikana ole varmaan syytäkään. Osa nimikkeistä saapuu toki PS5:n ohella myös muille alustoille, lähinnä PC:lle tai vanhemmalle PlayStation-raudalle. Itse videon voi katsastaa pelilistauksen lopusta.
Spoilerivapaa katsaus Hitman 3:n tapahtumapaikkoihin.
Mass Effect: Legendary Edition sisältää Mass Effect -trilogian yksinpelattavine lisäosineen.
Microsoft on laajentamassa Xbox-ohjainvalikoimaa uusin värivaihtoehdoin.
Scott Pilgrim vs. the World: The Game juhlii kymmenettä syntymäpäiväänsä uudelleenjulkaisun kautta 14. tammikuuta 2021.
Viime vuodet Halo Infiniten parissa työskennellyt Kolbe Payne on siirtynyt Gunfire Games -studion palkkalistoille.
Zapling Bygonesin luojan kehitysprosessi etenee tunnepohjalta ja luomisen virran mukana.
Neljännen Dragon Agen kehitystä johtava Christian Dailey julkaisi uutta konseptitaidetta.
Fall Guys: Ultimate Knockoutin uusi kiusoittelutraileri paljastaa DOOM Eternal -asut.
Ei mittää Hitchcockin tipuja, vaan rentoa lintulautapelailua.
Microsoft on edelleen aikeissa tuoda X019-tapahtumassa lupaamansa Final Fantasy -nimikkeet osaksi Xbox Game Passin valikoimia.
Epic Storen ilmaispeli meni kaiken jouluhössötyksen jälkeen vaihtoon näin tuttuun tyyliin torstaina.
People Can Fly on joutunut siirtämään Outriders-räiskintänsä julkaisua jokusella kuukaudella.
Bulletstorm-kulttihitistä vastanneen studion Outriders oli tarkoitus tuoda kauppoihin jo helmikuun alkupäivinä. Nyt pelaajien on kuitenkin päätetty antaa kokeilla peliä demon muodossa ennen julkaisua ostopäätöksen varmistamiseksi, minkä lisäksi ylimääräiset viikot käytetään kokonaisuuden viimeistelyyn. Uudeksi julkaisuajankohdaksi on määritelty huhtikuun 1. päivä – tämän vakuutetaan olevan täyttä totta, ei aprillia.
Kauhustudio Bloober Team esittelee The Medium -kauhupeliään runsaan pelikuvan voimin.
Yli 14 minuuttia pelikuvaa kattava videopätkä käy läpi jo aiemmasta mainosmateriaalista tuttua kahden todellisuuden pelimekaniikkaa. Lennosta vaihdettavan pelimaailman on kerrottu mahdollistuvan uusien nopeampien kovalevyjen ansiosta – syy, minkä vuoksi säikyttelyä ei kenties nähdäkään vanhemmalla laiteraudalla.
Myös Type 63 -rynnäkökivääri nerfataan.
Uskomattoman hulvaton pehmogladiaattoripeli tempaisee mukaansa.
Driftausta esiintyy näköjään myös muillakin kuin Nintendon ohjaimilla.
Kaunis ja satumainen The Pathless edustaa minimalististen seikkailupelien parhaimmistoa, jonka pariin haluaa palata yhä uudestaan.
Microsoft Flight Simulatorin maisemat ovat muuttuneet astetta talvisemmiksi yllättäen ilmestyneen lumipeitteen myötä.
Koko maapallon mallintavan Microsoft Flight Simulatorin tienoot saivat joulun alla lumipeitteen. 4K-tarkkuudella taltioitu Let It Snow -video esitteleekin reaaliaikaiseen säädataan nojaavia lumisia maisemia. Lumisateen ja maahan kertyvien nietosten määrä myös luonnollisesti elää tosielämän tilanteen mukaan, kaikkien muiden sääilmiöiden tavoin.
Nyt olisi japania osaavalle henkilölle töitä tarjolla.
Kolmannen persoonan Cyberpunkkia.