Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Sonyn Play at Home -kampanja jatkuu – tällä kertaa tarjolla pelien sisäisiä herkkuja

Sony jatkaa kotona pysymiseen kannustavaa Play at Home -kampanjaansa.

Tällä kertaa tarjolla ei olekaan ilmaista pelattavaa, vaan roppakaupalla valuuttaa pelien sisällä käytettäväksi. Mielenkiintoisimmasta päästä lienevät Call of Duty: Warzonen viisi tuplakokemukseen oikeuttavaa polettia (20.5.) ja Rocket Leaguen erilaisia ehostuksia tarjoava PlayStation Plus Pack (17.5.). Kaikki muukin ilmaissälä Warzonen tuplaexpoja lukuun ottamatta pärähtää linjoille samaisena päivänä, 17. toukokuuta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Parin vuoden takainen kauhutrilleri Layers of Fears 2 sai Switch-julkaisupäivänsä ensi viikolle

Layers of Fear 2 julkaistaan Switchillä toukokuun 20. päivä, kertoo kehittäjä Bloober Team.

Parisen vuotta sitten PC:llä, Xbox Onella ja PlayStation 4:llä ensi kertaa nähty kauhuseikkailu kulkee Switchillä tuttuja polkuja. Psykologiseen kauhuun luottava alkuperäisteos kelpasi Senja Littmanille kolmen tähden verran, joten kyseessä lienee vähintäänkin pätevä lisäys Switchin kauhupelivalikoimaan. Lue arvostelu täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Seuraava Battlefield julkaistaan uuden laitesukupolven lisäksi vanhoille konsoleille – lisätietoja lupaillaan kesäkuuksi

Electronic Arts on paljastanut uusia tiedonmurusia seuraavasta Battlefield-räiskinnästään.

Ruotsalaisen DICE-studion kehittämä Battlefield-peli tulee olemaan mittakaavaltaan sarjan aiempia osia massiivisempi. Uuden konsoliraudan ehdoilla kehitetyn räiskinnän on rummutettu sisältävän ainakin aiempaa eeppisempää toimintaa ja suurempia pelaajamääriä. Tästä huolimatta EA:n Andrew Wilson on vakuuttanut vielä nimeään odottelevan pelin julkaisun koittavan myös vanhemman konsoliraudan omistajille – PC:n ohella tietenkin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Apex Legendsin Legacy-kausi käynnistyi pahojen serveriongelmien siivittämänä

Respawn on hätää kärsimässä Apex Legendsin uuden kauden pelaajamäärien kanssa.

Legacy-nimellä kulkeva yhdeksäs kausi siivitti jo valmiiksi suositun Apex Legendsin pelaajamäärät sellaisiin lukemiin, että palvelimet kyykkäsivät pahoin paineen alla. Pelaajat eivät päässeet eilisen aikana linjoille joko lainkaan tai parhaimmassakin tapauksessa lähinnä aulaan jonottamaan. Parannusta tapahtui päivän mittaan Respawnin selvitellessä ongelmia, ja nyt homman pitäisi toimia jo moitteetta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Yllätyshitiksi muodostunut Among Us suuntaa loppuvuodesta kohti uusia alustoja

Yllätyssuosioon kohonnut Among Us suuntaa loppuvuodesta uusille alustoille.

InnerSlothin kehittämä Among Us julkaistiin alkujaan jo vuonna 2018 niin pc:lle kuin mobiililaitteillekin. Menestykseen se kohosi kuitenkin yllättäen viime vuonna, minkä jälkeen myös Switch sai pelistä oman versionsa. Lopuuvuodelle ajoitettu PS4- ja PS5-painos saa kylkeensä Ratchet & Clank -aiheista lisäsisältöä, mistä nähdään vilaus uutisen lopun trailerilla.

Myöx Xbox-konsoleilla päästään Among Usin äärelle vielä kuluvan vuoden aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Apex Legendsin Valkyrie-sankarin kykyarsenaali esittelyvideolla – Legacy-kausi käynnistyy ensi viikolla

Respawn esittelee Apex Legendsin seuraavan sankarihahmon kykyjä tuoreella videolla.

Titanfall 2:sta tutun Viperin tytär Kairi "Valkyrie" Imaharan passiivinen kyky VTOL Jets päästää tämän liihottelemaan ilmojen halki bensavarantojensa puitteissa. Missile Swarm -ohjuspatteristoa taas voi hyödyntää kätevästi yläilmoista. Mikäli tilanne äityy pahaksi, voi ultimate-kyky Skyward Divellä kantaa koko tiimin rauhallisemmalle alueelle tai tietysti vaihtoehtoisesti yllättää uuden vihollisjoukon taivaalta käsin.

Jaakko Herranen