Horizon Zero Dawnin korkealaatuinen porttaus PC:lle on merkittävimpiä kulttuuritekoja pitkään aikaan. Olen itse omistanut konsolin edellisen kerran PlayStation 2:n aikoihin, mutta sittemmin olen ollut PC-mies. Olo ei ole muuten kovinkaan herrasrotuinen, sillä komponenttipulan vuoksi olen jumittunut käyttämään vanhaa GTX 970 -näytönohjainta. Se riitti hädin tuskin pyörittämään Cyberpunk 2077:ää. Tällä hetkellä ainoa tapa päivittää näytönohjain on ostaa kokonaan uusi pönttö. Se siitä rahan säästämisestä.

Toinen harmillisempi seuraus on monien yksinoikeuspelien jääminen näppieni ulottumattomiin. Red Dead Redemption 2, Death Stranding ja Horizon Zero Dawn ovat nyt onneksi tulleet myös PC:lle, mutta esimerkiksi Last of Usit, Unchartedit ja God of Warit elävät edelleen vain unelmissani. Vai pitäisiköhän sittenkin harkita PS Now'n ostamista?

Nyt tuuli on kuitenkin kääntymässä, sillä yhä useampia yksinoikeusjulkaisuja on luvattu käännettäväksi PC:lle. Paine Xboxin Game Passin suunnasta on selvästi melkoinen – kunhan vain PlayStationin porttauslistalle tulisi jotain parempaa kuin Days Gone. Ghost of Tsushima edes, miten olisi?

Koronan kaltaisista pikkuhäiriöistä ja siitä seuranneista julkaisujen myöhästymisistä huolimatta vuosi 2020 oli itselleni käänteentekevä, sillä Horizon nousi huomiokenttääni. Olin toki aina ollut yleisellä tasolla tietoinen, että tällainen julkaisu on olemassa ja sitä pidetään yleisesti ottaen varsin kelvollisena. Joitain ihmeellisiä pitkäkaulaisia robotteja ja luolamiehiä siellä on, tai jotain. Tästä on pitkä matka siihen, että pelin pääsi kokemaan omakohtaisesti.

Ja millainen kokemus se olikaan! Paleolibertaari unelma on käynyt toteen, sillä ihmiskunta on taantunut jonnekin pronssikauden ja kummallisen teknologisen keskiajan välimaastoon. Kaiken lisäksi jaloissa juoksentelee itsestään lisääntyviä robottieläimiä. Aivan omaa luokkaansa oleva lähtöasetelma herättää mielenkiinnon kenties voimakkaammin kuin mikään sitten Deus Exen. Siitä ei ole ainakaan haittaa, että maailma on kaunis, toiminta sujuvaa ja päähenkilönä toimii feministinen voimahahmo Aloy.

Ihmiskunnan kohtalo pysyy pitkään epäselvänä. Miksi maailma on taantunut nahisteleviksi heimoiksi? Pelaajalle tulee annettuna se, että on täysin normaalia metsästää ammattimaisesti robottieläimiä. Koska kyseessä on avoimen maailman toimintapeli, avautuu maailma omaan tahtiinsa, eikä pääjuonen perässä ole mitenkään tärkeää ravata. Poikkeuksellisesti juonen seuraaminen on ehdottomasti vaivan arvoista.

En osaa vieläkään yksiselitteisesti päättää, onko kyseessä scifi-peli vai ei. Kallistun siihen, että näin on, sillä juonen avautuessa huomio keskittyy yhä enemmän niihin kehityskulkuihin, jotka ovat johtaneet nykytilaan. Kuitenkin loppuun asti käytössä olevina aseina on vain keihäs, jousi, linko sekä pieni joukko paleofuturistisia, puusta tehtyjä aseita. Tästä eteenpäin seuraa merkittäviä juonipaljastuksia.

Kun ihmiskunnan kohtalo selviää, teki mieli itkeä. Tähän vielä toinen varoitus juonipaljastuksista. Viimeisillä voimillaan ennen maailman tuhoa ihmiskunnan tietopääoma on kerätty suuriin datapankkeihin, jotta maailmanlopun jälkeiset ihmiset pystyisivät palauttamaan sivilisaation. Taustasyyllinen Ted Faro päätti kuitenkin nokittaa käynnistämänsä maailmanlopun ja tuhota myös tämän projektin, jotta ihmiskunta saisi uuden alun ilman historian ja kulttuurin painolastia.

Tämän seurauksena alkiosta saakka keinotekoisesti kasvatetut ihmiset saavat ainoastaan lastentarhatasoisen koulutuksen, jonka parissa he joutuvat elämään nuoreen aikuisuuteen asti. Vasta ruokavarojen loppuessa kasvatuslaitoksen tietokoneen on päästettävä ihmiset ulos. Oppimisesta suunnattomasti nauttivana ihmisenä voin kuvitella turhautumisen määrän, kun muistista tyhjennetyt ihmiskunnan tiedon sisältävät koulutustietokoneet näkyvät panssarilasin läpi. Ovea ei ikinä avata, vaan kaikki joutuvat elämään 25 vuotta paapovan tietokoneen kasvatettavana.

Turhautuminen purkautuu syystäkin väkivaltana, ja lopulta ihmiskunnan puhtaan viaton uusi alku toteutuu täysin odotusten mukaisesti – verisinä heimosotina. Kohtaus ihmiskunnan uudessa kehdossa ja lyseossa asettaa koko tarinan ja maailman uuteen valoon – uuden sivilisaation piti nousta tuhkasta, mutta sen sijaan saatiinkin vain ilman pohjatietoja sivistyksen perusteita opettelevia heimoja. Tulevaisuus oli riistetty heiltä.

Huomattavaa on myös se, ettei kukaan hahmoista ole tarkalleen ottaen paha. Suurena, taustalla vaanivana demonina toimiva tekoäly HADES noudattaa vain ohjelmointiaan maailman uudelleennollaamisesta. Faro taas on kylmä sotilasteknologiaa kehittävä toimitusjohtaja, jonka lelut riistäytyvät valloilleen. Hänen päätöksensä nollata tietovarastot on omalla psykoottisella tavallaan rationaalista, mutta silti tuskallista seurattavaa.

Faron ajatus puhtaudesta ja viattomuudesta vaikuttaa monenlaisissa paikoissa tänäkin päivänä. Se oli myös Ranskan vallankumouksen ja romantiikan ajan kantavia teemoja. Valistusfilosofi Rousseau kirjoitti siitä, miten ihmiskunta on syntynyt luonnollisen puhtaana, mutta kulttuuri ja sivistys ovat rappeuttaneet sen. Ratkaisu on paluu takaisin luontoon, aikaan jolloin ihmiset ovat olleet luonnostaan hyviä, jaloja villejä. Horizon tarjoaa esityksen tämän idean konkreettisesta toteuttamisesta.

1700-luvulla Rousseaun ajatukset johtivat Ranskan suureen vallankumoukseen, totalitaristiseen terrorikauteen, giljotiinin keksimiseen sekä lopulta vastavalistukseen. Opimme historiasta sen, että emme opi historiasta mitään.