Tekken 8 saavutti vaivaisessa kuukaudessa kahden miljoonan myynnit
Tekken 8 myy poikkeuksellisen mukavaa tahtia, kertoo Bandai Namco tiedotteessaan.
Tekken 8 myy poikkeuksellisen mukavaa tahtia, kertoo Bandai Namco tiedotteessaan.
Taxi Life: A City Driving Simulator on pian julki usealla alustalla.
DC Comicsin ”ryhmä rämä” on saanut viimein oman pelinsä, mutta ikävä kyllä tässä kokonaisuudessa tökkii oikeastaan kaikki.
Tuore päivitys helpottaa pelaajaryntäystä.
Baldur's Gate 3 -kehittäjät työstävät virallista moditukisuunnitelmaa.
Final Fantasy VII Rebirth on sykähdyttävä mestariteos, joka onnistuu yllättämään ja turhauttamaan kerta toisensa jälkeen. Se on pelisukupolvet ylittävä saavutus, joka ansaitsee kaiken hehkutuksen, mitä on mahdollista antaa.
Epic Mickey nähdään ehostettuna ja uusilla alustoilla vielä kuluvan vuoden aikana.
Alkuperäinen Epic Mickey julkaistiin Nintendo Wiille vuonna 2010, kehittäjänään Deus Ex -peleistä tuttu Warren Spector – KonsoliFINin arvostelusta irtosi näemmä muuten tuolloin varsin mukavat neljä tähteä.
Elden Ring laajenee kesäkuussa Shadow of the Erdtree -lisäosalla, joka sai nyt ensimmäisen trailerinsa.
Noin 40 euron hintaluokkaan loksahtavaa Shadow of the Erdtree -sisältöä kuvaillaan FromSoftwaren Hidetaka Miyazakin sanoin "studion suurimmaksi laajennukseksi koskaan". Trailerilla nähdäänkin tuttua eeppistä ja taatusti kyllin haastavaa toimintaa, vihollisia sekä tietysti myös niitä ikonisia pomotaisteluja.
Elden Ring: Shadow of the Erdtree julkaistaan kaikille alustoilleen 21. kesäkuuta.
Jo jonkin aikaa velloneet huhut Xbox-pelien suuntaamisesta kohti uusia alustoja voi nyt ainakin hetkeksi siirtää syrjään – virallistakin tietoa nimittäin on vihdoin saatu.
Phil Spencer mainitsi viime viikon Official Xbox Podcast -lähetyksessä Xboxin monialustasuunnitelmista. Tuolloin oli puhe neljästä pelistä, mutta nimet jätettiin vielä odottelemaan parempia aikoja. Huhut olivat kuitenkin jälleen kerran oikeassa, nämä pelithän ovat Pentiment, Hi-Fi Rush, Grounded sekä Sea of Thieves.
Shadow of the Erdtree -pelikuvaa tulossa!