Ryhmä Hau tekee videopelipaluun marraskuussa – katso uusi traileri
Marraskuussa taivaalta kajahtaa uusi Ryhmä Hau -peli.
Marraskuussa taivaalta kajahtaa uusi Ryhmä Hau -peli.
Heinäkuussa laitetaan aivot solmuun, palataan Francis York Morganin luo, ammuskellaan hitaasti, ollaan monsteri ja seikkaillaan pohjoisessa.
Oletko aina halunnut olla kuuluisan striimaajan moderaattori? Nyt se onnistuu, leikisti.
Microsoft on aikeissa lopettaa Xbox One X:n sekä Xbox One S All-Digital Editionin valmistuksen, kertoo The Verge.
Nykyisen generaation Xboxeja on kuitenkin tarjolla jatkossakin, sillä Xbox One S -masiinaa liikahtelee liukuhihnoilta kauppoihin edelleen normaaliin tahtiin. Tiettyjen mallien pudottaminen valikoimista liittyy luonnolliseen prosessiin siirtää huomiota hiljalleen kohti seuraavan sukupolven Series X -konsolia. Kumpaistakin laitetta toki voi bongailla jatkossakin satunnaisesti kauppojen hyllyiltä näiden tyhjentäessä varastojaan.
Microsoft panostaa pelien ja palvelujen digitaaliseen saatavuuteen.
Lisää moninpelattavaa. Vieläpä ilmaiseksi.
PS4-pelaajat saavat etumatkaa muihin alustoihin.
Microsoft Flight Simulator liihottelee kauppoihin digitaalisen version lisäksi fyysisenä painoksena – ja voi veljet sentään, millainen paketti onkaan kyseessä.
Rekrytöi kissa laivueeseen ja rapsuttele koiraa.
Pitkäikäinen Yakuza-sarja jatkaa hidasta mutta varmaa laajentumistaan kohti Microsoftin alustoja.
Microsoft on paljastanut Microsoft Flight Simulatorin PC-julkaisuajankohdaksi elokuun 18. päivän.
Ubisoft esitteli Ubisoft Forward-lähetyksessään runsain mitoin Assassin's Creed Valhalla -pelikuvaa.
Britteinsaarten viikinkimiljööseen loikkaava Assassin's Creed Valhalla esittäytyy parillakin eri videolla. Näistä ensimmäinen kuusiminuuttinen käy läpi pelimekaanisia uudistuksia taistelusta hiiviskelyyn. Pidempi, peräti puolituntinen video käykin sitten läpi pelin meininkiä entistäkin syvällisemmin. Varsin kattavat videot voi katsastaa uutisen lopusta.
Ubisoft avasi uuden ilmaispelattavan battle royalensa beetan.
Ubisoft Forwardin isoin julkistus oli Far Cry -sarjan uusin osa, joka ehti vuotaa julkisuuteen vain päiviä aiemmin. Nyt kuitenkin tieto on varmaa ja Far Cry 6 julkaistaan ensi vuoden helmikuussa. Uusi traileri tuo mieleen visuaalisesti Narcos -sarjan ja esittelee kertaheitolla pelin isoimman valttikortin: Giancarlo Espositon.
Ubisoft Forward tapahumassa julkaistiin uutta pelikuvaa Watch Dogs -sarjan uusimmasta osasta, jossa pelaaja voi hallita lähestulkoon ketä tahansa vastaantulijaa.
Toisin kuin edeltäjänsä, Legion sijoittuu yhdysvaltojen sijasta Lontooseen, jossa DeadSec-järjestön alajaosto käy sotaan Albion nimistä sotilasvoimaa vastaan.
Watch Dogs: Legion saapuu nykysukupolven konsoleille 29.10.
Geeky Mousen uusin projekti Everlasting Guilt on omituisen synkkä sekoitus ritareita ja tuliaseita.
Couch Co-op -tarjoukset valloittivat Microsoft Storen.
Call of Duty: Modern Warfaressa ja Warzonessa käytetty OK-käsimerkki on korvattu Crush-eleellä.
Tunnelmallinen murhamysteeri saapuu uusille alustoille.
Astetta hullummalla vapaapainitoiminnalla kyllästetty WWE 2K Battlegrounds julkaistaan syyskuun 18. päivä.
Microsoftin kerrotaan ilmoittaneen kehittäjille ja julkaisijoille, etteivät ne voi periä maksua nykysukupolven nimikkeiden päivittämisestä Xbox Series X -versioiksi.
Xbox juhlistaa yhteistyötä tarjoamalla Naconin pelejä jopa 80 prosentin alennuksella.