Moninpeli on se oikea syy hankkia Halo Infinite – eikä pelkästään ilmaisuuden vuoksi.

Halo Infiniten yksinpelikampanja oli mielenkiintoinen, mutta paikoin turhauttava. Ei se mitään, sillä moninpeli on saanut osakseen selvästi sooloilua syvempää rakkautta ja tulee säilymään pitkään pelilistoilla.

Vihollisten ja kamujen selkeä korostus helpottaa pelaamista.

Moninpeli fokuksessa

Pelikansa yllätettiin marraskuussa housut kintuista Halo Infiniten moninpelin yllätyslanseerauksella. Kaikeksi onneksi yllätys oli mieluisa ja rakkauskohtaukseen johtava, ei sellainen kiusalliseen housujen nykimiseen johtava. Nyt kuukausi julkaisusta voidaan varmuudella sanoa, että homma toimii. Kehittäjä 343 Industries panostaa selvästi moninpelin jatkokehitykseen, sillä meno vaikuttaa muuttuvan ja kehittyvän viikko viikolta.

Sanokaa mitä sanotte, mutta sosiaalinen puoli on ollut aina Halon kantavia teemoja. Aikanaan jaetulla näytöllä pelatut sessiot olivat niitä, joista onnellinen nuoruus oli rakennettu. Nyt yksinpelikampanjalle on luvattu yhteistyötila joskus puolen vuoden päähän, mutta sitä ennen kansa teurastakoon toisiaan verkon yli tai konsolien tapauksessa jaetulla näytöllä.

Ja hyvä näin! Sillä moninpeli on todella toimiva kokonaisuus. Erityisesti karttasuunnitteluun on panostettu, joten toiminta on tiivistä. Pelimuotoja on runsaasti lipunryöstöstä alueenvaltauksen kautta puhtaaseen tappotaisteluun. Tarjolla on tiiviimpi 4v4 sekä suurempi 12v12 ottelumuoto. Viimeisimpien päivitysten mukana tarjolle tuli myös hyvin runsailla varusteilla pelattava fiesta, joka on jo melkoista räimettä ja perseilyä. Näin niin kuin hyvällä tavalla.

Tämä kuvankaappaus maksoi henkeni – mitä en tekisi pelijournalismin eteen.

Heikkoudet vahvuuksiksi

Ehdin pelata moninpeliä vasta joulukuun puolella, joten pelkäsin olevani taitotasolla liian kaukana kuukauden pelanneista. Pelko oli turha, sillä pelaajamäärät ovat melkoisen komeita, ja ottelunmuodostus vaikuttaa antavan juuri sopivan tasoista vastusta. Meno on muutenkin aloittelijaystävällistä, sillä Halon suojakenttäsysteemi on hyvin armollinen. Pääosumilla on merkitystä vasta suojien pudottua, joten sinne päin röpöttely riittää. Toisaalta kuolokaan ei koita aivan heti, vaan nurkan takana huohottelu palauttaa terveyden.

Useimmissa pelimuodoissa alkuvarusteena on ikoninen rynnäkkökivääri, pistooli sekä kaksi kranaattia. Muut varusteet kerätään kentältä erilaisista ajan myötä vapautuvista telineistä tai kuolleiden vihollisten jäljiltä. Eikä lisävarusteita välttämättä edes tarvitse, sillä perusrynkky on varsin pätevä yleisvehje.

Erityisesti voima-aseet saavat yksinpeliä mielekkäämmän roolin moninpelissä. Kampanjassa parilla ammuksella varustettu sinko tai tarkkuuskivääri aiheutti lähinnä turhautumista ammusten loppuessa, mutta moninpelissä kertalaakista tappavat tykit ovat juuri sopivan harvaan saatavilla. Niiden vapautumisaika on hyvin pitkä, niiden sijoittelu on yleensä keskellä kenttää, ja avautuminen kuulutetaan.

Myös oman elämänsä rugbyharrastajat pääsevät nauttimaan kyynärpääpelistä, sillä yksi tönäisy tuhoaa suojakilvet, toinen tappaa – ja selkään tuuppaus tappaa aina. Taklauksen ajoitus on tärkeää, eikä ole lainkaan harvinaista nähdä kahden pelaajan tappavansa toisensa tönäisyllä. Kranaattipeli on oma taiteenlajinsa, sillä pommit ovat melko tehokkaita ja siten käteviä savustamaan kaveri ulos poterostaan.

Isommilla areenoilla nähtävät ajoneuvot ja tykkitornit eivät ole liioitellussa roolissa, sillä konekivääri niittää kyllä satoaan, mutta alukset eivät ole voittamattomia. Battlefield 2042:n olisi syytä ottaa mallia siitä, miten tasapainoista ajoneuvosotaa käydään.

Tästä ei deathmatchin voitto mene tiukemmaksi.

Tiukointa ja tasapainoisinta toimintaa

Oli hieman nurinkurista, että ehdin perehtymään Halon moninpeliin vasta varsin myöhään yksinpelikampanjan läpäisyn jälkeen. Huomaan tämän vaikuttaneen odotuksiini. Sooloilussa parasta oli tehokas ja sulava toiminta, joka kantoi koko peliä huolimatta ylipateettisesta juonesta ja paikoin putkimaisesta kenttäsuunnittelusta. Näillä heikkouksilla ei ole merkitystä moninpelille, joten jäljelle on tiivistynyt tiukkaa toimintatinktuuraa.

Olennaista on se, että Halo Infiniten moninpeli on hyvin armelias aloittelijoita kohtaan. Suojakenttien ansiosta kuolo ei koita aivan välittömästi, ja tiimissä yhteen hiileen puhaltaen jopa nurkan takana parantelu onnistuu. Yksinpelin ylitehokkaat ajoneuvot ja alihyödylliset erikoisaseet pääsevät loistamaan juuri sopivasti – voimakkaina, mutteivät epäreiluina.

Kehittäjä 343 Industries vaikuttaa sitoutuneen kehittämään peliä edelleen, joten uusia pelimuotoja, kenttiä ja muuta mukavaa tullaan näkemään varmasti runsain mitoin. Ja mainitsinko jo, että moninpeli on ilmainen? Yksinkertaisella kauppismatematiikalla ilmaisen julkaisun hyöty-kustannussuhde on aina ääretön – ja tällä kertaa laskelman yläpuolikin on varsin korkea!

Kirjaudu kommentoidaksesi