Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Katsaus pelikirjallisuuteen: Halo, Mass Effect ja Gears of War

Halo-pelisarjan oheistuotteina julkaistut kirjat ovat osoittautuneet menestykseksi. Romaanit pomppivat rapakon takana myyntilistojen kärkisijoilla aktiivisen faniyhteisön ansiosta. Menestys kertoo julkaisijoille, että peliaiheisille kirjoille löytyy markkinarako, joten myös Gears of War ja Mass Effect ovat luonnollisesti päätyneet pehmeiden kansien väliin. Nyt lieneekin sopiva aika suorittaa katsaus pelifaneille suunnattuun kirjallisuuteen kolmen tuoreen teoksen parissa: Halo: The Cole Protocol, Mass Effect: Ascension ja Gears of War: Aspho Fields.

Pelikirjallisuudesta puhuttaessa kannattaa pitää muistissa, että kohdeyleisönä ovat nimenomaan pelien parissa viihtyvät nuoret, joten mitään maata mullistavaa sisältöä niiltä on turha odottaa. Kohdeyleisölleen ne voivat silti tarjota mainiota viihdettä.

Halo-sarjan pelit sijoittuvat ihmisten ja Covenant-muukalaisliittouman sodan kliimaksiin, hyvin lyhyelle aikavälille. Aikaisemmat kirjat ovat valottaneet pelaajille syvemmin konfliktin taustoja. Romaanisarjan kuudes teos jatkaa samalla linjalla. Kirja on saanut nimensä amiraali Colen vaatimasta protokollasta, jonka tavoitteena oli estää vihollisia saamasta tietoonsa ihmisten kotiplaneetan sijaintia. Sääntö astui voimaan sodan alkuvaiheessa, kun amiraali Cole oli napannut ensimmäisen merkittävän voiton Covenant-liittoumasta.

Kirjan päätapahtumapaikka on vihollislinjojen taakse pystytetty ihmissiirtokunta, joka on onnistunut selviytymään piiloutumalla asteroidivyöhykkeeseen. Tilanteesta tekee erityisen kummallisen selviytyjien yhteistyö erään Covenant-rodun, kig-yarien eli jackalien, kanssa. Osa paikallisista ihmisista vastustaa UNSC:n hallintoa, joten he ovat valmiita tekemään yhteistyötä muukalaisten kanssa. Colen asettama protokolla johtaa kuitenkin siihen, että paikalle saapuu ONI-tiedustelupalvelun salaista tehtävää suorittava avaruusalus, rajuotteinen Spartan-kolmikko sekä joukko kunnianhimoisia eliittisotureita.

Art of Halo 3

Art of Halo 3 keskittyy aikaisemman Art of Halo -kirjasen tapaan kehitysprosessin taiteelliseen aspektiin. Kovakantisen kirjan vajaat 170 sivua pursuavat komeita kuvia fanien ihasteltaviksi.

Itse teos huokuu laatua. Kirjassa päästään jälleen näkemään, kuinka ideat ovat kehittyneet ja ehkä jääneet lopulta leikkauspöydälle kehityksen aikana. Eri osioissa pureudutaan aseisiin, ajoneuvoihin, vihollisiin sekä ympäristöihin luonnosten kautta.

Edelliseen teokseen verrattuna mukana on hyvin vähän ruutukaappauksia itse pelistä. Sen sijaan sivuille on lyöty upeita konsepteja sekä markkinointiin käytettyjä taideteoksia, jotka huokuvat eeppisyyttä.

Art of Halo 3 antaa kuvien puhua puolestaan, joten tällä kertaa varsinaiseen pelisuunnitteluun ei perehdytä erityisemmin.

Kirjassa on tavoiteltu pelkistettyä ilmettä: kaikilla kuvilla ei ole edes tekstiä seuranaan. Luonnosten tiedot voi kuitenkin poimia kirjan loppuun lisätystä osiosta.

Tarinallisesti teoksen tärkeimmäksi anniksi muodostuu sen kuvaus ihmiskunnan ja Covenantin yhteisistä rakenteista. UNSC ei todellakaan ole kaikkivaltias saati kaivattu isäntä kaikille ihmisille. Edes tuoreehko sota brutaalin vihollisen kanssa ei ole saanut mietteitä muuttumaan. Peleissä kapinallisista ei puhuta sanaakaan, mutta kirjojen antama kuva ihmiskunnasta ei ole läheskään yhtä valoisa. Myös rintaman toinen puoli rakoilee, kun Covenantin johtavat profeetat juonivat omiaan toistensa selkien takana.

The Cole Protocolin on kirjoittanut Tobias S. Buckell, joka on kaiken kaikkiaan neljäs Halo-kirjailija. Vastuun jakautuminen useammalle tekijälle näkyy väkisinkin teoksen laadussa. Kirja on viihdyttävää luettavaa, mutta lopputulos jää turhan mitäänsanomattomaksi. Buckell ei kuvaile yhtä innostuneen teknisesti kuin Eric Nylund, jonka avaruustaisteluita jää kaipaamaan. Häneltä puuttuu niin ikään Joseph Statenin perinpohjainen ote Halo-universumista, joten kirjasta ”halomaisuus” rakoilee paikoin.

Selvimmin tämä näkyy eliittejä käsittelevissä osioissa. Buckell saa maailmankaikkeuden urheimmat soturit näyttämään paikoin koomisen sokeilta sotahulluilta. Lyhyt katsaus sangheilien sielunelämään on joka tapauksessa tervetullut, varsinkin näin merkittävän hahmon kohdalla. Ihmiskunnan puolella saadaan hieman esimakua siitä kuuluisasta ODST-hengestä, mutta muuten hahmot jäävät varsin valjuiksi. Combat Evolvedista tuttu Jacob Keyes on raudanluja taktiikko, joka ei tunnu epäonnistuvan käytännössä koskaan. Kovapäistä Spartan-ryhmää käsitellään varsin vähän, mikä osoittautuu onnistuneeksi ratkaisuksi, sillä nyt nämä järkäleet tuntuvat todella ylivoimaisilta tavallisten kuolevaisten keskuudessa.

Buckellin tyylissä häiritsevät eniten todella lyhyet osiot ja nopeat vaihdokset näkökulmien välillä, mikä paikoin vaikeuttaa kokonaiskuvan hahmottamista. Vertailukohtana mainittakoon, että Ghosts of Onyx sisältää noin 35 kappaletta, kun The Cole Protocolin vastaava luku nousee peräti 76:een. Yksikään Halo-fani ei kuitenkaan uskaltane jättää kirjaa väliin. Sarjalle epätyypillisen selkeä lopetus antaa nimittäin ymmärtää, että jatkoa on luvassa. The Cole Protocol on pohjimmiltaan perusviihdyttävää tieteisseikkailua kohdeyleisölleen.

Kun mietitään hyviä lähtökohtia peliin perustuvalle kirjallisuudelle, ei Gears of War tule ensimmäisenä mieleen. Epic ja Microsoft halusivat kuitenkin lähteä seuraamaan Halon ja Mass Effectin jalanjäljissä, eikä ajatus toisaalta ole lainkaan hassumpi: Karen Travissin Aspho Fieldsillä on mahdollisuus paikata pelien suurpiirteistä kerrontaa pureutumalla universumin yksityiskohtiin. Pelikirjoille tyypillisesti suurimpiin kysymyksiin on turha odottaa vastausta, sillä Aspho Fields keskittyy lähinnä hahmojen välisiin suhteisiin.

Gears of War sijoittuu Seralle, jolla asuu täysin fiktiivinen, hyvin sotaisa ihmiskunta. Kuten puhemies Prescott kertoo Gears of War 2:n suuressa puheessaan, sota on osa Seran arkipäivää. Vuosikymmeniä jatkuneet konfliktit ovat totuttaneet ihmiset sodan todellisuuteen. Yllättävä Locust-hyökkäys onnistuu kuitenkin rikkomaan ihmiset ja yhteiskunnan täydellisesti. Maan uumenista tulleet hirviöt ovat kaikkea sitä, mitä ihmiset inhoavat: Locust-rumilukset eivät näytä kunnioittavan vihollisia saati kuolleita tovereitaan.

Yhteiskunnan hajoaminen tuodaan Aspho Fieldsissä useita kertoja esille. Sota on ollut Seralla aina läsnä, mutta elämässä on säilynyt silti aina jonkinlainen tasapaino, ainakin Coalition of Ordered Governments -liittouman näkökulmasta, josta tapahtumia pitkälti seurataan. Pääasiassa kirjassa setvitään yksittäisten ihmisten suhteita, eikä Seran maailmasta pääse vieläkään rakentumaan selvää kokonaiskuvaa.

Moni pelaaja unohtaa hyvin nopeasti, kuinka sarjan ensimmäinen peli alkaa: Dominic Santiago vapauttaa Marcus Fenixin vankilasta. Fenix paljastuu piakkoin melkoiseksi sotakoneeksi, mikä pistää miettimään, miksi moinen supertaistelija on mädäntynyt sellissä viimeiset neljä vuotta. Aloitus kertoo jotain myös toisesta osapuolesta, Domista. Miksi juuri hän käy vapauttamassa Marcuksen? Myöhemmin pelissä vihjaillaan tuomiota edeltäneestä oikeudenkäynnistä, johon jouduttiin, kun Fenix jätti yllättäen paikkansa pelastaakseen isänsä, mutta kovinkaan tarkkoja tietoja tapahtumien kulusta ei anneta.

Aspho Fields antaa vastauksia tämänkaltaisiin kysymyksiin kuljettamalla lukijat läpi kahden erilaisen ajanjakson. Kirjan tapahtumat käynnistyvät ensimmäisen pelin lopun jälkeen, kun Delta Squad törmää yllättäen vanhaan tuttuun, joka tuo mieleen muistoja ajalta ennen Locustien hyökkäystä. Juonta pohjustetaan kertomalla, kuinka Marcus päätyi Domin ja hänen Carlos-veljensä läheisyyteen. Lopulta takaumissa päädytään Aspho Pointin taisteluun, joka osoittautui kriittiseksi pisteeksi niin sodan kuin keskeisten hahmojenkin kannalta. Koitoksen aiheuttamia traumoja puretaan vielä paljon myöhemminkin.

Gears of War tunnetaan lähinnä miehekkäästä toiminnasta, mutta kirjassa toiminta jätetäään varsin pieneen rooliin, mikä on hyvä lähtökohta. Traviss pitää tekstin sopivan yksinkertaisena ja erossa teknisyydestä, mutta hän sortuu kuitenkin usein ärsyttävään ylikerrontaan vääntämällä henkilöiden tuntemuksia rautalangasta. Hahmojen historiaa ja kehitystä on mukava seurata, mutta kerronta vesittää tällaisenaan huippukohtia turhan tehokkaasti. Toisaalta jotkin juonen yksityiskohdista jäävät silti väkinäisiksi ja epäloogisiksi. Lisäksi hyppiminen kahden ajanjaksosta toiseen häiritsee, jos lukemisessa pitää taukoja.

Kirja onnistuu joka tapauksessa viihdyttämään loppuun saakka, jos pelien kampanjat ovat kiehtoneet rahtusen syvällisemmin. Odotukset kannattaa kuitenkin pitää kurissa, sillä korkelentoista tekstiä saati maata järisyttäviä paljastuksia Locustien elämän tarkoituksesta ei Aspho Fieldsin sivuilla tarjota.

Ennen Mass Effectin julkaisua kauppoihin tullut Revelation kertoi pelaajille, kuinka superagentti Saren eksyi galaktisen pahoille poluille. Komentaja Shepard ei esiintynyt kirjassa, mutta kapteeni Anderson sen sijaan miehisteli keskeisessä roolissa. Revelationissä annettiin selitys Sarenin ja Andersonin yhteiselle historialle sekä pohdittiin siinä sivussa hieman muiden sivilisaatioiden suhtautumista tekoälyihin.

Ensimmäisen romaanin keskeisimpiin henkilöihin kuului myös Kahlee Sanders, Allianssin sotilas sekä varsin nerokas tiedenainen. Sanders auttoi tietämättään tuomaan galaksin tuhon partaalle tekemällä tutkimustyötä Sovereign-avaruusaluksen parissa. Mass Effect: Ascension jatkaa Sandersin seuraamista pelin jälkimainingeissa. Nainen on traagisen seikkailunsa jälkeen päätynyt Ascension Projectiin, jonka tavoitteena on auttaa bioottisilla kyvyillä siunattuja lapsia oppimaan hallitsemaan taitojaan.

Tuoreempi tutkimustyö ei kuitenkaan suju yhtään aikaisempaa rauhallisemmin, sillä pelistä tutulla Cerberus-ryhmittymällä on näppinsä pelissä. He ovat ujuttaneet vaivihkaa projektiin oman agenttinsa sekä lähes autistisen lapsen, Gillianin, jonka bioottinen potentiaali on uskomaton. Tilanne mutkistuu, kun soluttautunut Cerberus-agentti paljastuu, ja Gillianin isää näyttelevä huumeaddikti, Grayson, yrittää tulla estämään täydellisen farssin.

Mass Effectin tarinat ovat yleensä täynnä salaliittoja, eikä Ascension tee poikkeusta. Juoni menee mielenkiintoiseksi, kun kuvioihin sekaantuu joukko quarianeja. Kirjan loppupupuolella päästäänkin tutustumaan tarkemmin näiden onnettomien muukalaisten elämään. Toinen tarinan suurista tekijöistä on Cerberus-järjestö, joka uskoo galaksin kuuluvan ihmiskunnalle. Määränpäätä tavoitellaan mystisen Illusive Manin johdolla keinoja kaihtamatta ja muukalaisia nuoleskelematta.

Ascensionin painopiste on siis juonittelussa ja jännityksessä, vaikka se sisältää joitakin toimintakohtauksia. Mass Effectin galaksin koukeroista lukee ilomielin lisää, eikä tehtävään oikein Drew Karpyshyniä sopivampaa kirjoittajaa voisi keksiä, sillä onhan mies ollut mukana kehittämässä universumia. Hän tuntee sarjan maailman kuin omat taskunsa, joten kerrontakin pysyy fanien kannalta eheänä ja mielenkiintoisena. Samalla hän onnistuu välttämään muille pelikirjoille ominaisimmat kliseet ja noloudet.

En ihastunut Revelationissa Kahleen hahmoon, mutta Karpyshyn onnistuu Ascensionissa tuomaan häneen lisää inhimillisyyttä, joka rikkoo sopivasti täydellistä sotilaan ja tiedenaisen yhdistelmää. Tarinan hahmot ovat muutenkin varsin onnistuneita, sillä jokaisella on oma agendansa, joka tulee ilmi heidän toimistaan.

Ascension ei liity pelin tapahtumiin aivan yhtä suoranaisesti kuin edellinen teos. Sinne tänne on ripoteltu pieniä viittauksia, mutta on mahdotonta sanoa, kuinka kirjan kuviot nivoutuvat mahdollisesti yhteen jatko-osan kanssa. Romaanissa väläytellään joitakin mielenkiintoisia skenaarioita ja tiedonmurusia, joita toivottavasti ainakin sivutaan pelissä. Liian suuria toiveita lienee kuitenkin turha asettaa, sillä kehittäjät eivät voi olettaa jokaisen pelaajan kahlanneen kirjoja läpi.

Ascension on tästä huolimatta miellyttävä lukukokemus Mass Effectin maailmaan tutustuneille. Se tarjoaa juuri sitä, mitä siltä odottaakin. Peleissä hyvin syvällisesti käsitelty maailma ei anna tilaa suurille paljastuksille, mutta toisaalta hyvin rakennettuun universumiin on helppo ujuttautua sisään ja upota vielä syvemmälle. Kovimmille fanittajille Ascension toimiikin kätevänä lääkkeenä Mass Effect 2:n odotuksen lievittämiseen – ja tarjoaa ehkä joitakin viitteitä jatko-osan juonesta.

Galleria: 

Kommentit

Hurraata Paaville. \o/ KonsoliFINin mielenkiintoisimpia juttujahan nämä Paavin artikkelit ovat.

Olen nördäillyt itseni siihen tilaan, etten oikeastaan lue muita kirjoja kuin pelikirjoja. On vain kerta kaikkisen mahtavaa, kun samaan universumiin voi uppoutua sekä syvemmin kirjassa, että sitten interaktiivisesti ruudulla. Toki ne elokuvatkin olisivat tervetulleita, mutta niiden säädyllinen toteuttaminen taitaa olla paitsi vaikeaa, myös kohtuuttoman kallista.

Ascension on kesken, Aspho Fields tuli juuri postissa ja meni hyllyyn odottamaan aikaa parempaa. Muut boksi-sarjojen kirjat on jo kahlattu läpi. Pirun halpojahan nämä ovat, joten pelisarjan ystävät voivat ostaa teokset vaikkapa hyllyään koristamaan, vaikkei lukeminen kiinnostaisikaan.

Todella mielenkiintoinen artikkeli. Ainoa pelikirja jonka omistan (tai oikeastaan se ei ole...) on tuo The last wish, joka siis kertoo mitä tapahtui ennen The Witcher peliä. Hyvä kirja ja suosittelen lukemaan. Seuraavaksi lähtee seuraava osa, blood of elves tilaukseen.

Tämän artikkelin takia voisin harkita myös ton Mass effect kirjan ostoa. Sarenin ja Andersonin tarina ei ole ehkä mielenkiintoisin asia minusta, mutta voisi se silti olla lukemisen arvoinen. Harmi ettei Shepardista oikein voida kirjottaa tarinaa :)

Onko mitään hyvää peliin perustuvaa kirjaa suomeksi? Englanti menee kyllä, mutta jos jokin suomeksikin on tehty niin voisi ostaa. The last wishissä vaan nuo fantasiasanat ovat joskus vähän hämäriä.

"Onko mitään hyvää peliin perustuvaa kirjaa suomeksi?"

Ei varsinaisesti liity kysymykseen, mutta Halo Graphic Novel suomeksi ei ollut kovinkaan miellyttävä kokemus. Tiedä sitten millaista dialogi on kyseisessä kirjassa englanniksi, mutta suomeksi se oli melko noloa. :)

Laitoin foorumille pystyyn ketjun pelikirjoille. Sinne voi mennä turisemaan, jotta tulevaisuudessa kaikki tieto pelikirjoista löytyy yhdestä lähteestä, eikä tarvitse kahlata läpi pelien omia ketjuja.

http://www.konsolifin.net/bbs/showthread.php?p=836191

"Kirja onnistuu joka tapauksessa viihdyttämään loppuun saakka, jos on pelien kampanjat ovat kiehtoneet rahtusen syvällisemmin"

Bongasin kirjootusvihreen tekstistä. Tästäkin huolimatta jälleen mielenkiintoista luettavaa Paavilta.

"Ei varsinaisesti liity kysymykseen, mutta Halo Graphic Novel suomeksi ei ollut kovinkaan miellyttävä kokemus. Tiedä sitten millaista dialogi on kyseisessä kirjassa englanniksi, mutta suomeksi se oli melko noloa. :)"

Graphic Novelissa on ihan hyvää juttua. Tilasin aikoinaan heti julkaisussa Play.comista englanninkielisen version. Suomenkielistä painosta katselin kerran kaupassa. Taisi olla melkoista settiä, kun olen sen halunnut unohtaa.

avanto: Virhe paikattu. Lisäsin lisäksi vielä yhden linkin tuonne aikaisempaan Halo-kirjoja käsittelevään juttuun: http://www.konsolifin.net/xbox/jutut/147/

Vähän vanhempaa tuotantoa, eli Jane Jensenin eka gabriel knight toimi kirjanakin mainiosti.
Lukukerrasta on luonnollisesti kyllä aikaa jonkun verran mutta ei se ihan huono voinut
olla kun +5 vuoden jälkeen vielä muistaa lukeneensa.

http://www.amazon.com/Sins-Fathers-Gabriel-Knight-Novel/dp/0451456076

"Olen nördäillyt itseni siihen tilaan, etten oikeastaan lue muita kirjoja kuin pelikirjoja. On vain kerta kaikkisen mahtavaa, kun samaan universumiin voi uppoutua sekä syvemmin kirjassa, että sitten interaktiivisesti ruudulla"

Täysin samaa mieltä, itsekkään en nykyään lue oikeastaan kuin pelikirjoja. Artikkelin kirjoja en ole vielä päässyt lukemaan, tällä hetkellä tulee luettua Warcraft kirjoja. Rise of the Horde tuli juuri luettua loppuun, seuraavana vuorossa Warcraft 2:n ja sen lisäosan kertovat Tides of Darkness ja Beyond the Dark Portal. Mikäli Warcraftin juoni kiinnostaa, niin suosittelen kyllä ehdottomasti lukemaan, etenkin Christie Goldenin Rise of the Horde ja aikaisempi Lord of the Clans ovat sieltä parhaimmasta päästä ja muutenkin Warcraft kirjat ovat olleet erittäin viihdyttäviä kautta linjan.

Tuota noin, no laitetaan spoiler alert tähän alkuun, jos ei halua kuulla miten Ascension liittyy Massa Efektin jatko-osaan. Spoileria siis luvassa alapuolella. Kommentoin vain tuohon "mahdotonta tietää miten liittyy jatko-osaan" -väitteeseen, ensimmäinenkin kirja liittyi melko saumattomasti ensimmäisen pelin juoneen.

*SPOILER*

*SPOILER*

[SPOILER]Siis siinä mielessähän tuo liittyy aika paljonkin, että joukko Quarian-rodun edustajia lähtevät yhdellä emoaluksella mukanaan ihmisjoukkio (Kahleen Sandersin posse jne.) etsimään käytännössä toista Sovereign-alusta käyttämättömän Mass Relayn kautta. Melko varmasti Traversesta uutiset kantautuvat Spectrejen korviin, jolloin Shepard lähtee missiolle etsimään tätä alusta. Tietysti Cerberuksella tulee olemaan näppinsä pelissä, joten melko mielenkiintoista settiä pitäisi olla luvassa. Etenkin, kun Reapersit ovat Dark Spacessa vielä jumissa ja ns. manuaalisesti yrittävät tulla tuhoamaan ihmissivilisaatiota. Gethit ovat myöskin vielä messissä, vaikka eivät samalla vahvuudella kuin ennen, mutta nekin ovat varmasti sotaa lietsomassa, kun ihmiset tuhosivat Soveregnin "Gethien ns. jumalan". Vaikea sanoa miten tuo ensimmäinen traileri, joka on Cerberukselta liittyy, jonkinlaista propagandaa Alliancille? Noh, mutta undercoverina varmaan mennään Traversea tutkimaan. Terminus Systems, here we come. Tietysti on vaikea sanoa, millä tavalla Collectorsnimellä tunnettu rotu liittyy jatko-osaan.[/SPOILER]

*LOPPU*

*LOPPU*

Vähän samansuuntaisia visioita rakentelin tuosta juonesta, mutta toisaalta en halua pitää yllä liikoja toiveita. Ensimmäinen kirja liittyi kyllä kiinteästi Mass Effectin universumiin, mutta ei kovinkaan kiinteästi itse Shepardin seikkailuun. Toki siinä kerrottiin, kuinka Saren lopulta törmäsi Sovereigniin ja niinpoispäin, mikä toimi hyvänä prologina juonen yleislinjalle. Siinä ei kuitenkaan edelleenkään annettu informaatiota, joka olisi välttämätöntä pelin tapahtumien ymmärtämisen kannalta.

Halon ja Mass Effectin kirjat ovat tietenkin erilaisia teoksia, mutta Halon puolelta olen tottunut siihen, että kirjat ja pelit halutaan pitää tietyssä määrin erossa toisistaan. Niiden välillä on yhteyksiä, mutta toisaalta niiden sisällöt eivät suoraan leikkaa keskenään. Se olisikin melko mahdotonta, kun jokaisella on omalainen Shepardinsa.

Kirjat ovat oheistuotteita pelille, joten pelaajan täytyy kyetä ymmärtämään tarina täysin ilman lukemistakin. Olisi ehkä hieman tylsää, jos sama informaatio yksinkertaisesti lätkäistäisiin esille pelissä. Toisaalta pieni viittaus kirjan tapahtumiin tyyliin ensimmäisen Mass Effectin Andersonin ytimekäs kuvaus Sarenin ja hänen seikkailuistaan saa fanit hihittelemään.

Tuskin olisin Revelationin perusteella osannut heittää yhtään mitään ensimmäisen pelin juonesta (luin sen vasta pelattuani Mass Effectin läpi), joten en nyt halua lähteä spekuloimaan sen kummemmin kakkosestakaan Ascensionin pohjalta. Revelationissa ei taidettu pahemmin puhua gethistä, mutta batarialaiset olivat keskeisessä osassa. Pelissä taasen batarialaisia ei näkynyt lainkaan ennen Bring Down the Skytä.

Kirja jättää tarinan jatkolle kuitenkin paljon mahdollisuuksia, eikä tarkoituksena ollut väittää, etteikö peleillä ja kirjoilla olisi selkää yhteyttä - päinvastoin. Siksi viittasinkin noihin "skenaarioihin", jotka werty mainitsee viestissään. Toivottavasti Cerberuksella on suurempi rooli kakkosessa, ja siihenhän nuo kehittäjien puheet ehkä vähän viittaisivatkin. Haluaisin myös ehdottomasti päästä tekemisiin Collectors-monnien kanssa. Ne eivät kuitenkaan välttämättä ole pelin päätapahtumia, joten pidän odotukset nollissa.

Drew Karpyshyn muuttaa muuten Austiniin ja jossain vaiheessa mies siirtyy kirjoittamaan Star Wars -verkkoroolipeliä, joten on mielenkiintoista nähdä, saadaanko seuraavaa Mass Effect -kirjaa odottaa useampi vuosi. Luultavasti Drew palaa Mass Effectin pariin viimeistään kolmosen tullessa ajankohtaiseksi.

Jessus, Paavihan on todella hyvä kirjallisuuskriitikko! Ihan oikeasti, harvoin tulee törmättyä edes Helsingin Sanomissa yhtä hyviin analyyseihin.

(Eikä ollut sarkasmia, ihan oikeasti olen vaikuttunut)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi