Juuri julkaistu Equinox tuo ihmeelliset satuolennot kilpasille, jossa kahdeksan erilaista otusta mittelevät keskenään. Pelaajat hakkaavat ennustuskiviään yhteen ja laittavat panoksensa pöytään. Kuka selviää loppuun saakka?
Equinox antaa viidelle sankarille mahdollisuuden äänestää omasta mielestään kauneinta ja komeinta kisaajaa. Tilanne on kuin Totossa konsanaan. Osallistujilla on hallussaan viisi maagista kivikolikkoa, joilla voi antaa äänensä suosikkielukalleen. Kisa koostuu viidestä kierroksesta, ja loppuun asti selvinneet hahmot jakavat äänestäjilleen mainetta ja kunniaa.
Kierrokset alkavat aina ennustamisesta. Jokainen asettaa ennustuskivensä taruhahmon päälle, jonka kuvittelee pärjäävän kisassa hyvin. Ensimmäisellä kerralla pelaajat voivat myös halutessaan tehdä salaisen ennustuksen, joka povaa lopussa automaattisesti viisi pistettä. Salaisuutensa voi paljastaa matkan varrella, mutta tällöin toiset pelaajat voivat sabotoida helposti paljastuksen tehneen kaverin suunnitelmat. Viittä ekstrapistettä ei nimittäin saa, jos hahmo putoaa kesken matkan kisasta.
Kierros kestää niin pitkään, kunnes yksi rivi täyttyy olennoista. Viimeiseksi asetettu olento lopettaa rundin, minkä jälkeen pisteet määräytyvät ennustusten mukaan. Suurimman pistemäärän saanut pelaaja lunastaa itselleen kyseisen olennon hallinnan, ja seuraavan saman olentokortin jälkeen hän voi aktivoida hahmon erikoiskyvyn.
Tällä pystyy kääntämään pelin kulun päälaelleen, sillä osa kyvyistä on hieman liian hyviä. Esimerkiksi tuliketun (Fiery Fang) voimalla voi napsia pöydältä omaan käteensä jo pelattuja kortteja. Onneksi kykyä voi käyttää vain ensimmäisellä kerralla, kun pöytään lyödään saman hahmoluokan kaveri.
Tuhat ja yksi erilaista mahdollisuutta
Ennen pelin alkua arvotaan ennustettavat olennot. Koska hahmoja ja ominaisuuksia on suhteellisen monta, tuntuu jokainen kerta hieman erilaiselta. Mahdollisia yhdistelmiä lupaillaan olevan yli kolmetuhatta, koska hahmoja on yhteensä 14. Equinox vaatii aluksi hieman opiskelua, sillä ohjeissa ei sanota aivan selkeästi mitä pitää tehdä tietyissä pattitilanteissa. Taktikointi on myös oma lukunsa. Kivien kanssa ei kannata kursailla, sillä kierrosten edetessä pisteitä jaetaan yhä vähemmän ja vähemmän. Siksi muiden pelaajien liikkeitä on hyvä osata analysoida. Varsinkin salaisten ennustusten tehneitä veikkaajia on hyvä pitää silmällä.
Kokonaisuudessaan Equinox on mukavan lyhyt peli. Sääntöjen opiskelun ja strategian sisäistämisen jälkeen yksi kisa on ohi noin 45 minuutissa. Lyhyen keston lisäksi sen upea design viehättää. Hahmot on hienosti piirretty ja ne ovat värikkäitä sekä persoonallisia. Kiviä varten mukana toimitetaan eri väriset pussit, jonne kuulat voi laittaa. Kassit hidastavat peliä, mutta tekijä perustelee niiden olemassaolon tunnistettavilla värikoodeilla. Lisäksi muut pelaajat eivät näe montako ennustuskiveä jokaisella on vielä jäljellä.
Hei laukkaa ratsureima
Equinoxin suositeltu ikä on 10+, mikä on ihan perusteltua. Sitä pelatakseen ei välttämättä tarvitse osata taktikoida. Riittää, että osaa veikata oikeaa kisaajaa. Vanhemmille se tarjoaa kuitenkin sopivan haastavan kokemuksen, kunhan vain alkuhämmennyksestä pääsee yli.
Equinox on hyvä ensikosketus raviurheiluun. Ainoa puuttuva asia on ilmassa leijuva hot dogin ödöör ja vihaisten setämiesten kiljahdukset, mutta ainahan tunnelmaa voi luoda laittamalla Youtubesta soimaan asiaankuuluvaa älämölöä.