Marvel-sarjakuvatalo käynnisti oman elokuvauniversuminsa vuonna 2008, eikä kilpailija DC:n vastaiskua jouduttu odottamaan kovin pitkään. Vuoden 2013 Man of Steel nimittäin käynnisti DC:n oman filmieepoksen, joka ei ole vielä kokonaisuutena päässyt samanlaiseen nousukiitoon.

Jos tästä valikoimasta pitäisi löytää se suurin helmi, niin mikä se olisi? Toimituksemme päätti ottaa asiasta selvää. Verrattuna siihen, kun etsimme Marvelin parhaita filmejä ja suurimpia kalkkunoita, on osanotto tällä kertaa hieman pienempi. Ei liene DC vetänyt ylläpidon jäseniä puoleensa yhtä tehokkaasti kuin kilpailijansa.

Ja kuten Marvelin parhaita ja huonoimpia filmejä valikoidessa, otamme tällä kertaa huomioon ainoastaan DCEU-elokuvauniversumin (DC Extended Universe) filmit. Tämä tarkoittaa sitä, että aiemmin julkaistut rainat, kuten vaikkapa The Dark Knight, Watchmen ja Superman IV: The Quest for Peace jäävät listauksen ulkopuolelle, kuten myös tarinajatkumon ulkopuolinen Joker.

Tarkastelussa ovat siis ne filmit, jotka keskittyvät enemmän tai vähemmän samaan juonijatkumoon: Man of Steel, Batman v Superman: Dawn of Justice, Suicide Squad, Wonder Woman, Justice League, Aquaman, Shazam!, Birds of Prey, Wonder Woman 1984, Zack Snyder's Justice League sekä äskettäin julkaistu The Suicide Squad.

Joonatan Itkonen

Valtaosa DC-elokuvista on surkeata roskaa, jotka katsoo korkeintaan kerran ja silloinkin väkisin. Sarjan parhaimmat ovat niitä, jotka onnistuvat irtautumaan yhtiön tavattoman lapsellisesta edgelord-ajatusmallista. Näin ollen ohjaaja Kathy Yangin erinomainen Birds of Prey onkin parasta, mitä DC on julkaissut sitten Christopher Nolanin The Dark Knight -trilogian. Harley Quinnin hahmoon keskittyvä railakas toimintakomedia on raikas ja ilahduttava irtiotto tympeästä yrmistelystä. Lahjakas Margot Robbie pääsee viimein nauttimaan Quinnin dementoituneesta roolista, kun ohjaajan penkillä ei istu hikinen jamppa kamera kiinni Robbien takapuolessa.

Ewan McGregor tuo elokuvan pahiksen rooliin aitoa uhkaa yhdistelemällä oikeasta elämästä tuttuja toksisia piirteitä muuten machiavellimäiseen konnaan. Kohtaus, jossa McGregorin esittämä Black Mask uhkaa Quinniä niin fyysisellä kuin henkisellä väkivallalla, ja Quinn pakenee mielipuolisen psyykkeensä sisään on kiinnostavin ja traagisin hetki, mitä DC on saanut aikaan. Luonnollisesti vahvasti naisvoittoinen elokuva ei ollut DC-fanien mieleen. Lopulta arvostelusivustoja ja näyttelijöitä maalitettiin verkossa mieslapsien toimesta, eikä jatko-osaa näillä näkymin nähdä. Harmi, sillä Yangin käsissä DC olisi voinut tehdä jotain aidosti kiinnostavaa.

Äskettäin julkaistu The Suicide Squad ansaitsee myös maininnan. Marvelin leivissä kunnostautunut entinen Troma-ohjaaja James Gunn on onnistunut luomaan koherentin ja valtaosin erittäin hauskan toimintarainan yhdestä DC:n typerimmästä sarjasta. Kammottava David Ayerin ohjaama versio on kuin kaukainen muisto tämän jälkeen. Täydellinen elokuva ei kuitenkaan ole kyseessä, eikä sen jatkuva yliampuva väkivalta oikeastaan palvele tarinaa millään tasolla. Mutta tästä huolimatta Gunnin versio on askel oikeaan suuntaan, vaikka mistään massiivisesta loikasta ei voidakaan vielä puhua.

Petri Leskinen

Kun DC:n historiaa tarkastelee, niin parhaan ja huonoimman teoksen ero ei ole kovinkaan suuri. Okei, uusinta The Suicide Squadia en ole vielä nähnyt, muiden leffojen ollessa enemmän tai vähemmän ongelmallisia. Minulle ei ole ikinä auennut Batman v Supermanin hehkutus tai absurdi Snyder Cut -kampanjointi, mutta ensimmäinen Wonder Woman oli sentään suhteellisen ehjä ja viihdyttävä kokonaisuus. Ja varsinkin sankarin oman tunnusmusiikki toimii aina.

Petri Kataja

Kuulun siihen oletettavasti harvalukuiseen joukkoon, joka oikeasti piti Zach Snyder's Justice Leaguesta. Siis siitä uudemmasta filmistä, joka on tehty ohjaaja Zach Snyderin alkuperäisen näkemyksen mukaan. Joss Whedonin sillisalaatiksi kasaama vuonna 2017 julkaistu Justice League oli epäkoherentti kasa pukelia, mutta Snyderin kokonaisuus on näistä kahdesta kosolti viihdyttävämpi, kokonaisuutena selkeämpi sekä leikkaukseltaan ja tapahtumiltaan toimivampi. Pitkä se kyllä oli kuin nälkävuosi, mutta katsoin sen varsin mieluusti.

Mutta. Siitä huolimatta antaisin sen kirkkaimman kruunun äskettäin julkaistulle The Suicide Squadille. James Gunnin ohjaama filmi oli hauska, tunteita herättävä ja viihdyttävä kokonaisuus pienistä epätasaisuuksistaan huolimatta. Saatoin jopa hieman järkyttyä valkokankaalla tapahtuneista tapahtumista. Enkä nyt tarkoita väkivaltaa, jota oli huomattavan paljon, vaan sitä, että elokuvan nimi tosiaan vastasi tapahtumia ruudulla. Peukkua pitää myös antaa sille määrälle hahmoja, mitä näkösälle marssitettiin pienistä cameoista päärooleihin asti.

Olivathan Aquaman ja Shazam kelpo filmejä, ensimmäinen etenkin, mutta Gunnin uusin lyö nuo kummatkin laudalta. Helposti.

Jaakko Herranen

DC:n elokuvauniversumissa ei ole puutetta roskaelokuvista ja onnistuneet tai edes keskinkertaiset tuotokset on laskettavissa hyvinkin yhden käden sormilla. Ehdoton kruununjalokivi on kuitenkin vastikään ilmestynyt The Suicide Squad, joka on leffakaanonissa aivan omalla tasollaan ihan joka suhteessa. Oli myös ilahduttava huomata, että esimerkiksi kautta aikain tylsin supersankari Teräsmies mainittiin vain sivulauseessa. Myös Peacemakerin tähdittämä oma sarja on odotuslistalla korkealla.

Muita mainitsemisen arvoisia rainoja ovat ensimmäinen Wonder Woman, toisen ollessakin sitten tuttua DC-kuraa. Shazam! oli sen verran viihdyttävä, että sen jaksoi sentään katsoa alusta loppuun – ei mikään järin mairitteleva meriitti siis. Marvel tekee vain kaiken niin paljon paremmin, että sen rinnalla DC-elokuvien surkeus vain korostuu entisestään. Tulevalle The Flashille aion kuitenkin antaa mahdollisuuden, sen verran lystikkäältä universumien välillä poukkoilu vaikuttaa.

Lue myös:

Kirjaudu kommentoidaksesi