Elokuvien inspiroima
Siinä missä kaltaiseni kasarikakara muistaa Sonicin seikkailut Sega Mega Drivelta, fanittaa omat lapseni sinistä siiltä vain uusien elokuvien ansiosta. Heillä ei ole Segan hektisiin videopeleihin muuta kosketuspintaa kuin muutamat Youtube-videot, mutta uudet Hollywood-leffat ovat tehneet hupsusta kolikkokeräilijästä (taas) suositun lapsien joukossa. Hahmojen ympärille rakennettu Sonic Super Teams -lautapeli toimii täysin itsenäisenä hupina, oli sitten pelisarja tuttu tai ei, mutta toki tutut figuurit tekevät kisailusta mielekkäämpää. Harmi, että lopputulos jättää hieman toivomisen varaa.
Nimensä mukaisesti kisaaminen tapahtuu kahden hahmon tiimeissä, jotka jakautuvat seuraavanlaisesti: Sonic ja Tails, Amy Rose ja Knuckles, Shadow ja Silver sekä Metal Sonic ja Rouge. Jokaisesta hahmosta on pieni muovinen, suhteellisen laadukas figuuri, jota siirrellään laudalla piikkejä väistellen ja kolikoista boostia keräillen. Se tiimi, jonka molemmat hahmot kiertävät radan ensimmäisenä ympäri, voittaa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta usein homma on myös melko turhauttavaa, sillä kuka tahansa pystyy – tai oikeastaan joutuu – siirtämään kenen tahansa hahmoja.
Kapuloita rattaisiin, Sonic!
Alussa laudalle asetetaan kaksi korttipakkaa. Toinen pitää sisällään liikkumiseen vaadittavat kortit ja toinen erikoistaitoja. Jokaiselle pelaajalle jaetaan kuusi liikkumiskorttia, jotka määrittävät pohjavärin perusteella liikutettavan tiimin ja numeron perusteella etenemisruutujen määrän. Kun kuusi korttia on pelattu, pakasta nostetaan uudet kuusi. Huonolla tuurilla käteen päätyy pelkkien vastakisaajien liikuttamiseen tarkoitettuja apuja, jolloin pelaaminen tuntuu enemmän kiusanteolta kuin yhteiseltä hauskanpidolta ja kisailulta. Varsinkin lasten on vaikea ymmärtää, miksei omia hahmoja saa liikutella vapaasti, vaan ”iskä siirsi Tailsin taas väärään ruutuun”. Ja koska pakassa on aina sama määrä tiettyjä kortteja, niin peli ei mahdollista kummoista taktikointia. Jos tietyt kortit eivät ole omassa kädessä, niin ne ovat sitten vastapelaajan armoilla.
Reitin varrella on menoa hidastavia piikkejä ja silmukoita sekä tuplanopeutta tarjoavia kolikkoruutuja. Piikeistä pääsee vain yhden askeleen eteenpäin, vaikka kädessä olisi jopa kuutosella varustettu liikkumisläpyskä. Silmukat sen sijaan vaativat, että ne juostaan kerralla läpi. Jos hahmo jää keskelle silmukkaa, palautuu se silmukkaa edeltävään ruutuun. Erikoiskortit, joita saa vain tietyistä ruuduista, antavat apua näihin tilanteisiin kumoamalla esimerkiksi piikkien vaikutuksen taikka päästämällä silmukasta läpi, vaikkei hahmolla olisikaan tarpeeksi vauhtia. Omalla vuorollaan voi pelata vain yhden erikoiskortin.
Riidankylväjä
Itse lauta ja hahmot ovat lähdemateriaalia kunnioittavia, mutta kovin paljon käyttöä hahmot eivät varomattomissa, pienissä käsissä kestä. Todennäköisesti alusta irtoaa figuurien jaloista, kun niitä käännellään tarpeeksi, jolloin hahmot eivät pysy enää pystyssä. Onneksi hahmot sentään näyttävät itseltään.
Söpö Sonic Super Teams on ristiriitainen kokemus. Se tarjoaa ihan hauskan konseptin, jossa liikutellaan useampia hahmoja samaan aikaan, mutta toisaalta voitto ratkeaa usein pelkän tuurin perusteella. Lisäksi tietynlainen kapuloiden laittaminen toisen rattaisiin ei oikein istu lastenpelien ideologiaan, vaan aiheuttaa enemmän riitaa kuin iloa laudan ympärillä. Pituuttakin pelillä on pikkaisen liikaa, jotta perheen pienimmät jaksavat keskittyä alusta loppuun. Eipä tätä uskalla suositella kuin kovimmille Sonic-faneille.
Lasten antama arvosana: 3/5
