V Rising on jo nyt valtaisa menestys. Steam Early Access -palvelussa julkaistu avoimen maailman selviytymispeli on myynyt ensimmäisen kahden kuukauden aikana hurjat kaksi miljoonaa kappaletta. Mutta tarjoaako vampyyrien maailmaan sijoittuva kauhuseikkailu oikeasti mitään uutta? Vai onko kyseessä sankarien tavoin tuonpuoleista välttelevä hurmuri, joka on kuitenkin sieluton ja kalpea imitaatio menneestä?

Hakku käteen ja hommiin

Jos on pelannut mitä tahansa muuta selviytymispeliä, on myös pelannut V Risingia.

Tämä on ehkä julma pelkistys, mutta julmuudessa on myös kylmää totuutta. Pohjimmiltaan kaikki tämän lajityypin perusteet ovat ahkerassa käytössä. Pelaajat heräävät avoimeen maailmaan, jossa kaikki flooraa ja faunaa myöten haluaa heidät hengiltä. Ensin pitää kerätä tikkuja ja kiviä, jotta voidaan rakentaa työkaluja. Sitten tehdään seinät ja lattia, jonka jälkeen kaikki tämä toistuu satoja kertoja uudelleen, kunnes toinen toistaan hienompi nukkekoti on pystyssä. Välillä taistellaan kovempia pomoja vastaan, joilta sitten kerätään erikoistaitoja ja avataan uusia rakenteita.

Muiden selviytymispelien tapaan myös V Rising estää turvallisen liikkumisen tiettyinä kellonaikoina. Kuten odottaa voi, vampyyreilla se aika on päivisin. Aurinko tekee vahinkoa jatkuvalla syötöllä, jos sattuu osumaan sen säteisiin. Onneksi pienikin puska tarjoaa näköjään sen verran turvaa, ettei ihan suorasta kuolemasta voi kukonlaulun aikaan puhua. Tämä tosin herättää tismalleen samat turhautumiset kuin muissakin lajityypin peleissä. Kyseessä ei ole oikeasti asia, joka vaatisi täydellistä pelitavan muuttamista. Koska uhka ei ole pysyvä, se tarkoittaa vain sitä, että ajan kanssa voi rakentaa konsteja, joilla siitä ei tarvitse välittää. Kyllä, kyseessä on pelimekaniikaltaan tuttu ja turvallinen trooppi. On myös totta, ettei ole V Risingin tehtävä korjata kokonaista lajityyppiä kertaheitolla.

Mutta samalla alkaa kalvaa pienoinen ajatus takaraivossa. Monesko vastaavanlainen peli V Rising onkaan? Montako innovaatiota siinä oikeasti on? Pintapuolisesti kokonaisuus on jälleen komeaa katsottavaa, ja yksilölliset muutokset tuttujen esineiden kanssa ovat paikoittain hykerryttäviä. Samoin verellä läträäminen tuo oman hupinsa pelikokemukseen. Vampyyreille jokainen kaula on paikallinen juottola, mutta jokaisella uhrilla on omat voimansa ja heikkoutensa. Mitä maagisemman suonen korkkaa, sitä parempia taitoja päätyy kurkun kautta myös pelaajalle.

Näistä koostuukin V Risingin parhaat puolet. On mahtava fiilis muuttua villieläimeksi ja samoilla toisten elukoiden keskuudessa villin erämaan halki. Koska pelissä ei pahemmin ole tarinaa, nämä ovat myös niitä harvinaisia hetkiä jolloin sisältöä voi luoda itse. Jos mahdollista, olisin jättänyt oman haravahampaani pysyvästi susihukan muotoon. Harmillista kyllä, aurinko vesitti tämänkin mahdollisuuden Erämaan kutsu -simulaattorista.

Kaverien kanssa on aina hauskempaa – vieraiden kanssa ei sitten yhtään

V Rising on päällisin puolin verkkopeli, jossa offline-moodi on vain periaatteessa karsittu kokemus. Muiden pelaajien kanssa maailmasta tulee heti elävämpi, mutta muutaman viikon kokeilun perusteella seura pitää valita erittäin tarkkaan. Suosituimpia servereitä vaivaa pelimaailman tyypillisin ja oksettavin toksisuus, jossa korkean tason pelaajat vaanivat uusia tulokkaita puhtaan kiusaamisen ilosta. Portinvartijat voivat rohmuta kaikki korkean tason materiaalit itselleen ja näin ollen estää etenemisen niiltä, jotka eivät halua omistaa elämäänsä yhdelle pelille. Minkäänlaista korjausta tähän tuskin saadaan, sillä kehittäjät tuntuvat pitävän tämän tyylisen pelityylin kultivoinnista.

Olematon tarina on myös mahdollistanut useiden roolipeliserverien olemassaolon, jossa meno on huomattavasti parempaa. Näillä servereillä on sitten tiukat säännöt ja tyylit, mutta niistä löytää myös tavattoman määrän pelaajia, jotka haluavat luoda sen suuren vampyyrieepoksen niillä työkaluilla, jotka V Rising on heille tarjonnut.

Tämä johtaakin kysymykseen siitä, onko pelaajien tekemä sisältö voitto pelille itsessään vai niille, jotka sitä pelaavat? Teoriassa V Rising on hiekkalaatikko, jossa melkein kaikki on mahdollista. Näin ollen työkalut ovat kehittäjien aikaansaamia. Mutta niillä ei myöskään ole tehty mitään erikoista. Kaikki uusi kauneus tulee käyttäjien mielikuvituksesta. Kyseessä on Mitch Hedbergmäinen paradoksi. Vyö pitää housuja yllä, mutta vyölenkki pitää vyötä paikoillaan. Kuka onkaan todellinen sankari?

Hupia hintansa edestä, ehkä

Onko V Rising hauska ja hintansa arvoinen?

On. Ei sitä käy kieltäminen. Pelkästään kuukauden aikana siihen on uppoutunut lähemmäs sata tuntia. Tekemistä riittäisi vielä varmasti useaksi sadaksi tunniksi lisää. Oman linnan rakentaminen on aina hauskaa. Mutta sanoivat ihmiset mitä sanoivat, nukkekodin ja LEGO-palikoiden rakentaminen on aina hauskaa. Ei väliä mitä siihen on laitettu koristeeksi.

Mutta samalla V Rising ei tarjoa mitään uutta. Ei ainakaan niin merkittävästi, että siitä voisi puhua lajityypin uutena messiaana tai merkittävänä tekijänä. Se käyttää fiksusti hyväkseen samaa nostalgiaa kuin viime vuonna ennakossa kokeiltu Valheim. Mutta edeltäjänsä lailla, V Rising on Early Access -julkaisu, eikä sille näy lopullista julkaisupäivää vielä edes hamassa tulevaisuudessa. Näin on myös Valheimin kanssa. Jossain välissä on kysyttävä, miten monta tämän tyylistä avoimen maailman selviytymispeliä jaksetaan, kunnes kuluttajat alkavat miettiä milloin ne edes valmistuvat. Tai milloin niihin saadaan jotain uutta.

Nykyisessä muodossa V Rising tarjoaa vampyyrien ystäville viihdyttävää, mutta hyvin rutiininomaista tekemistä, joka on kauttaaltaan viihdyttävä paketti ystävien kanssa. Yksin en lähtisi tätä tahkomaan. Tällä hetkellä siinä ei ole tarpeeksi sisältöä tuomaan valoa yksinäisen verenimijän monotooniseen ikuisuuteen, joka näillä näkymin on puiden hakkuuta ja lihakaupassa käyntiä päivästä toiseen.

Katsotaan kuitenkin mitä tulevaisuudessa tapahtuu, jahka peli on lopulta valmis.

Kirjaudu kommentoidaksesi