Avaruus... eikun virtuaalikypärä päähän ja menoksi

KonsoliFIN pääsi tutustumaan jo aiemmin keväällä kotimaisen 3rd Eye Studiosin mystiseen Downward Spiral: Horus Station -avaruusseikkailuun. Jo männä keväänä PC-pelaajien ulottuville päätynyt tunnelmapläjäys on kuin tehty virtuaalitodellisuuteen, joten mikäpä olisikaan parempi syy kaivaa tähdellistä pelaamista odottelevat PSVR-kakkulat kaapin perukoilta ja loikata kohti painottomuutta.

Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi

Horus Station -avaruusasema on yksinäinen, todella yksinäinen paikka. Kaikki ei ole muutoinkaan kunnossa, onhan avaruudessa kelluva rotisko jo parhaat päivänsä nähnyt. Parahimmat astronauttikollegatkin edustavat ainoastaan painottomuudessa leijuvina ruumiina, joten jotakinhan tässä olisi tehtävä. Tarinakehystä ei lähdetä missään vaiheessa selittelemään yksikseen samoilevalle pelaajalle, vaan kaikki on selvitettävä itse asemaa koluamalla ja sinne tänne ripoteltuja näyttöjä tutkailemalla. Poissa ovat myös nykypeleille ominaiset kompassit ja muut turhakkeet – joka ilmansuuntaan tapahtuvan suunnistamisen nyt vain täytyy luonnistua kehittäjien hienovaraisia vihjailuja omaksumalla. Alkuun ankaralta vaikuttava lähestymistapa toimii, ja VR-kakkuloiden taakse piiloutunut pelaaja tuntee olonsa alusta saakka niin ihanan yksinäiseksi.

Yksi ja oikea tapa pelata

DualShock 4 -kapula ei ole alkuunkaan se oikea ohjausmetodi avaruudessa leijumiseen. Painottomassa tilassahan nimittäin ei vain simppelisti tepastella eteenpäin, vaan liikkumiseen täytyy nähdä vaivaa muun muassa kauhomalla vauhtia seinistä. Peukalo tuntuu olevan keskellä kämmentä viimeistään siinä vaiheessa, kun välinereservi laajenee erilaisilla tuliluikuilla ja liikkumista helpottavilla apuvermeillä. Heitetään soppaan vielä varsin sukkelaan manan maille saattelevat robottivihulaiset – siinäpä on padipelaajalla luvassa harmaa hius, jos toinenkin. Tehdäänpä se siis selväksi: Downward Spiral on tehty alusta saakka VR-ulottuvuutta silmällä pitäen, joten niin se myös on syytä pelata.

Huonolla tavalla uniikki ohjaustyyli unohtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Horus Stationia pääsee koluamaan Move-kapulat käsissä ja PSVR-lasit silmillä. Inhottavan kinkkiset padikontrollit eivät kolkuta takaraivossa pitkään, sillä Move-kapulat muuntuvat vaivihkaa omien kätösten jatkeiksi. Liikkuminen sekä aseiden ja muiden esineiden plärääminen ei vaadi erityistä pähkäilyä, vaan kaikki hoituu liki huomaamatta. Tarttumakoukun mahdollistama liikkuminen ja harvalukuisten vihulaisten teilaaminen iskostuu esimerkillisesti selkärankaan vain parin minuutin pelaamisen jälkeen – sen jälkeen Horus-asemalta ei teekään enää mieli poistua.

Yritys hyvä, mutta raakile

Downward Spiral: Horus Station ei ole VR-ominaisuuksien loistavuutta lukuun ottamatta tekninen mestariteos. Avaruusasema on kyhätty itseään toistavista osasista, ja karkeita käytäviä myös ravataan silloin tällöin useampaan otteeseen. Ne muutamat ulkotilat tekevät vaikutuksen ainoastaan virtuaalikakkuloiden läpi katsottuna, mutta tällöinkään simppelit visuaalit eivät onnistu säväyttämään. Myös muutaman sekunnin mustan ruudun tuijottelu huoneiden välillä syö hieman fiilistä. Rakkausmetallin sanansaattajabändi HIM:n keulahahmo Ville Valon työstämä ambient-henkinen musiikkiraita sen sijaan toimii taustalla mainiona tunnelmanluojana – ja se tunnelmahan nimenomaan on Downward Spiralin suurin vahvuus.

Tuotteen viimeistelemättömyys valitettavasti paistaa paikoitellen läpi bugeina, joita tuli muutaman tunnin mittaisella matkalla vastaan luvattoman paljon. Muun muassa eräs loppupuolen pomotaistelu ei ollut läpäistävissä välttämättömän esineen kadottua yllättäen inventaariosta. Onnistuin myös rimpuilemaan hahmoni niin jumiin putkien väliin kuin leijailemaan vailla päämäärää avaruuden tyhjyyteenkin. Ongelmatilanteet toki korjautuivat pikaisesti päävalikossa vierailemalla, mutta turhauttavia hidasteita kaikki tyynni.

Helpotusta yksinäisyyteen

Kampanjan kylkiäisiksi on liimattu jonkinmoinen moninpelintapainen muutamalla suoraan kampanjasta napatulla kartalla. Valitettavasti epätoivoiset seuranhakuhuuteluni jäivät kajahtelemaan aution avaruusaseman käytäville, sillä peliseuraa ei vain tullut vastaan useammankaan yrityksen jälkeen. Verkkokahinoiden meininki oli siis vähintäänkin yhtä yksinäistä kuin emopelin puolella. Asia ei muuttunut miksikään yrittäessäni päästä kampanjan ääreen toisen pelaajan kera – moinenkin mahdollisuus nimittäin olisi tarjolla.

Keskinkertainen mutta loistava

3rd Eye Studiosin kunnianhimoinen Downward Spiral: Horus Station on loppupeleissä perusjantterille kohtuullisen helposti unohtuva avaruusseikkailu. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä mikäli taloudessa on pätevät virtuaalitodellisuusvermeet, on luvassa – Batia ja Ryydiä lainatakseni – ehtaa tavaraa koko muutaman tunnin kestonsa ajan.

ladataan kommentteja...