F-Zero GX

Jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, kun tekniikka on kehittynyt huimasti ja ihmiset asioivat jokapäiväisesti muukalaisrotujen kanssa, formula-kisat ovat yhä arkipäivää. Ajutojen nopeuksia on tosin nostettu roimasti nykyaikaan nähden, eivätkä radat ole enää tukevasti maanpinnalla, vaan kilometrien korkeuksissa. Ensimmäiset F-Zero -kilpailut ajettiin Super Nintendolla vuonna 1990, mutta seuraavan kerran ne nähtiin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin N64:llä. Välillä kaahailtiin GBA:lla, ja nyt jatketaan GameCubella pelissä F-Zero GX. Japanilaiset ja yhdysvaltalaiset pääsevät konsoliversion lisäksi nauttimaan F-Zero AX:stä, avaruuskaahailun kolikkopeliversiosta, jota ei Euroopassa tulla toistaiseksi näkemään.

Kirjaimellisesti tuhatta ja sataa

Yksinkertaistettuna F-Zero GX on kuin mikä tahansa ajopeli: ratoja ajetaan ympäri muutaman kierroksen verran, ja ensimmäinen maaliin selvinnyt voittaa. Samanlaista tulevaisuuden kilpa-ajoa ovat yrittäneet monta kertaa muun muassa Playstationin Wipeoutit ja Xboxin Quantum Redshift, mutta F-Zero on palannut näyttämään miten hommat hoidetaan kunnolla. Selvin ero muihin peleihin on sen nopeus. Autot, joita kisassa on samanaikaisesti 30, vilistävät radoilla jopa toista tuhatta kilometriä tunnissa – ja vauhti todellakin tuntuu. Kun ajetaan lähes äänennopeutta, jo pelkkä radoilla pysyminen, puhumattakaan niiden selvittämisestä ilman suurempia törmäilyjä, tuottaa aluksi hankaluuksia. Siksi radat pitääkin opetella ajamaan niin sanotusti selkäytimellä, mikä onnistuu vain ajamalla, ajamalla ja ajamalla vähän lisää. Mutta mikäpä siinä, kun meno on herkullisempaa kuin koskaan aiemmin.

F-Zero GX:n ydin on Grand Prix- eli GP-moodi. Siinä on viisi erilaista turnausta, joista on aluksi valittavissa vain kolme. Lisää turnauksia saadaan avattua pelaamalla edelliset läpi eri vaikeusasteilla. Jokaisessa turnauksessa ajetaan viisi osakilpailua eri radoilla, joita pelissä on yhteensä 25. Osakilpailujen sijoituksista saadaan pisteitä, ja kun turnaus on ohi, yhteispistemäärä ratkaisee voittajan. Tämä toimii erinomaisesti, sillä mitään voitonpakkoa ei ole, sillä huonosti menneen kilpailun virheet ovat lähes aina paikattavissa. Voittoaan kokonaispisteissä voi varmistaa katkaisemalla pahimpien kilpakumppanien kisan ennen maalia joko runttaamalla heidät radalta alas tai tuhoamalla heidän autonsa seinää vasten. Jotta Nintendo ei saisi pahiksen mainetta, vihollisten tuhoamista on selitetty sillä, että kuskit pysyvät kunnossa, vaikka heidän autonsa tyrkättäisiinkin kilometrien korkuisilta radoilta alas. Ainoastaan heidän autonsa tuhoutuvat, mikä pakottaa heidät vetäytymään kisasta.

Vaikka osa radoista sijoittuukin samoihin ympäristöihin, on jokainen rata silti täysin oma kokonaisuutensa, eikä samankaltaisuutta juurikaan esiinny. F-Zeron futuristiset ajokit pysyvät radoissa kiinni jollain magneettikentän tapaisella, mikä mahdollistaa kisaamisen ylösalaisin esimerkiksi tunneleiden katoissa tai putkien ulkopinnoilla. Vaikka radoista on melko helppoa selvitä hengissä ensimmäiselläkin pelikerralla, on joissain radoissa pieniä yllätyksiä, jotka saattavat koitua kokemattoman pelaajan kohtaloksi. Tie saattaa esimerkiksi kaventua yllättävästi, tai haarautua eri suuntiin pelaajan ajellessa haarautumiskohdasta tyhjyyteen ennen kuin on edes ehtinyt tajuta mitä juuri tapahtui. Ratojen vaikeustaso vaihtelee naurettavan helposta mielettömän vaikeaan, eikä mahdottomiltakaan tuntuvien ratojen voittamiseksi auta muu kuin ahkera harjoittelu. Ennen jokaisen kilpailun alkua saadaan säätää auton kiihtyvyyden ja maksiminopeuden suhde radalle sopivaksi. Mutkaisiin ratoihin kannattaa varautua äkisti kiihtyvällä autolla, kun taas maksiminopeuteen painottunut ajokki loistaa pitkillä suorilla.

Vaikeutta vaikka muille jakaa

GP-moodissa on neljä vaikeusastetta: Novice, Standard, Expert sekä myöhemmin aukeava Master. Novice ja Standard taipuvat jo muutaman tunnin pelailun jälkeen, mutta Expertistä onkin haastetta hieman pidemmäksi aikaa. Kun neljä ensimmäistä turnausta on voitettu Expertillä, aukeaa Master-taso, jolla GP-moodi vaikeutuu hiuksiaraastavan paljon. Masterilla pelattaessa vastustajat taistelevat voitosta kynsin hampain, eikä pelaajalta sallita kovin monta virhettä. Vara-alusten määrää on nimittäin pudotettu aiempien vaikeustasojen viidestä, neljästä tai kolmesta julmaan yhteen. Tämä melkeinpä pakottaa pelaajan alkamaan romuttaa kanssakilpailijoidensa autoja, sillä jokaista viittä saman kilpailun aikana tuhottua vastustajaa kohti saadaan vara-auto.

Vaikka F-Zero GX saattaa ajoittain vaikuttaa jopa turhauttavan vaikealta, sen haaste on silti juuri sopiva. Tietokonekuskit eivät huijaa edes vaikeimmalla tasolla, ne vain ajavat todella hyvin. Jos kisoissa ei pärjää, vika ei löydy pelistä, vaan ohjainjohdon toisesta päästä. Peliä ei voida edes syyttää huonosta pelattavuudesta, sillä se on yksinkertaisesti täydellinen. Kontrollit voi määrittää mieleisikseen ja autot tottelevat ohjainta hyvin. Kaasun, boostin ja käännösten lisäksi autoa voi kallistaa olkanäppäimistä, jolloin jyrkistä mutkista selvitään kunnialla. Jos molemmat olkanäppäimet runtataan alas, autoa voi luistattaa kuin käsijarrulla ikään, eivätkä u-käännöksetkään ole ongelma. Jos kamera ei näytä rataa tarpeeksi hyvin, sen kulmaa voidaan sekä nostaa että laskea hyvän näkymän saamiseksi. Jopa puskurinäkymä on valittavissa. Jokaisessa autossa on energiamittari, joka kuluu boostaillessa ja seiniin törmäillessä. Vihollisten hyökkäyksetkin verottavat sitä, vaikkakaan ne eivät ole yhtä tehokkaita kuin pelaajan itsensä hyökkäykset. Energiaa voidaan ladata ajamalla siellä täällä olevien latausalueiden päältä.

Yksinpelaajan unelma

F-Zero GX:n yksinpeliarvo painottuu GP:n lisäksi suuresti myös Story- eli tarinamoodin varaan. Se kertoo hieman latteahkon, yhdeksään tehtävään jaetun tarinan, joka pyörii palkkionmetsästäjä Captain Falconin ympärillä. Tehtävät ovat tarkkaa ajoa vaativia haasteita, kuten ajoradalla olevien kapseleiden keräämistä aikarajan puitteissa tai räjähtävästä tehtaasta pakenemista eteen sulkeutuvien palo-ovien välistä. Tarinan juonta kuljetetaan tehtävien välillä näytettävillä videopätkillä. Jokainen haaste on jo Normal-vaikeustasolla hankala, ja vaikeustasoja on vielä kaksi lisää. Vaikeimmalla tasolla story mode alkaa lähennellä absoluuttista mahdottomuutta, mutta ovatpa jotkut hullut sen silläkin läpi pelanneet. Oma etenemiseni sen sijaan jumahti kirjoittamishetkellä seitsemänteen haasteeseen – normal-vaikeustasolla. GP- ja Story-moodien lisäksi yksinpelaajat pääsevät harjoittelemaan ratoja Practice-moodissa, sekä hiomaan kierrosaikojaan Time Attack -moodissa. Time Attackissa saadaan tarpeeksi hyvillä peliajoilla avattua Staff Ghosteja, pelintekijöiden ajamia kovia haamuautoja, joiden kautta päästään mittelemään taitoja itse tekijätiimiä vastaan.

Eri yksinpelimoodeissa menestyminen palkitaan lipuilla, joilla saadaan avattua lisäominaisuuksia, kuten autoja, Story-moodin tehtäviä ja autojen osia, joista voidaan kasata oma, yksilöllinen ajopeli. Erilaisia osia on valtavasti, ja autot rakennetaan kuomuja, runkoja ja moottoreita yhdistelemällä. Kuomu vaikuttaa ohjattavuuteen, runko kestävyyteen ja moottori kiihtyvyyteen sekä maksiminopeuteen. Paremmat osat tuovat autolle enemmän painoa, joka vaikuttaa suoraan auton ohjattavuuteen ja kiihtyvyyteen. Siksi itselle täydellisen ajokin rakentelu onkin hienovaraista tasapainottelua auton ominaisuuksien ja painon välillä. Oman auton räätälöinti on lähes välttämätöntä Master-vaikeutasolla, sillä vakioautoilla ei vain tunnu pärjäävän. Itse rakennetun auton jokaiselle osalle voi määrittää värin erikseen. Autoa voidaan myös koristella kuvilla, joita on mahdollista piirtää itse lisää. Yhdelle muistikortille mahtuu kerralla 4 auton tiedot, ja ne vievät kortilta tilaa 18 paikan verran.

Kohtalokkaan kaunista kaahailua

N64:n F-Zero X oli erittäin nopea, mutta samalla silmittömän ruma. Nyt autojen nopeuksia on nostettu vielä entisestään, mutta tällä kertaa grafiikka ei ole kärsinyt. F-Zero GX on päin vastoin yksi GameCuben näyttävimpiä pelejä, ellei jopa näyttävin, mutta toimii silti täysin hidastumatta koko ajan, vaikka kaikki 30 autoa näkyisivätkin yhtä aikaa ruudulla. Radat piirtyvät upeasti pitkien matkojen päähän, jolloin ajolinjojen suunnittelua ei tarvitse jättää viime hetkeen ja jokaista mutkaa opetella ulkoa. Radoissa ja niiden taustoissa on yksityiskohtia vaikka muille jakaa, sekä esimerkiksi verkosta tehdyn radanpätkän alta näkyvät kaikki radan rakenteet. Vielä kun soppaan lisätään ympäristön graafiset efektit, kuten sade tai metallinsulattamon sinkoilevat kipinät, on tuloksena aivan julmetun upeaa graafista ilotulitusta, eikä pelaamisesta meinaa tulla ensimmäisten pelien aikana mitään. Radalta tulee jatkuvasti ajettua ulos huomion herpaannuttua hämmästelemään pelin tarjoamaa silmäkarkkia. Kun tähän kaikkeen vielä lisää tajunnanräjäyttävän tekno-sähkökitara -ääniraidan, on tunnelma tiheämpää kuin Amazonin sademetsä. Ovelana vetona musiikin voimakkuutta on nostettu suhteessa ääniefekteihin, ja vaikka tämä saattaa kuulostaa oudolta, se toimii hyvin. Musiikki on riittävän kovalla, että ajamiseen pystyy keskittymään täysin, mutta samalla riittävän hiljaisella, että kuullaan kun vastustajat yrittävät boostailla ohi. Äänipuoli on toteutettu esimerkillisesti, aivan kuten pelin lähes kaikki osa-alueet aina valikoista grafiikkaan.

Risuja F-Zero GX saa ainoastaan moninpelinsä osalta. Moninpelinä voi nimittäin ajaa vain yksittäisiä ratoja, eikä esimerkiksi GP-moodia. Lisäksi radalla voi olla samanaikaisesti vain 4 autoa, oli ihmispelaajia sitten yksi tai enemmän. N64:llä tämän vielä ymmärsi teknisten rajoitteiden takia, mutta näin GameCuben aikana sitä ei voi käsittää. Kaikki 30 autoa olisi mielestäni pitänyt ympätä moninpeliin, vaikkakin sitten grafiikan kustannuksella.

Viisi vuotta sitten ilmestynyt F-Zero X iski allekirjoittaneeseen miljoonan voltin voimalla, eikä sarja menetä hohtoaan jatko-osassaankaan. Tämän täydellisemmäksi avaruuskaahailu ei voi mennä, paitsi moninpelin osalta. Grand Prixin ja Storyn parissa tulee vietettyä varmasti kymmeniä tunteja, ja kun ne on valloitettu, voi kierrosaikojen tykittäminen kuntoon Time Attackissa alkaa. Ehdoton pakkohankinta jokaiselle sci-fi- tai arcadekaahailun ystävälle, ja kaikille muille vähintäänkin katsastamisen arvoinen.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi