Paha on palannut remasteroidun uudispainoksen myötä ja syövereiden synkkä varjo Diablo-demonin muodossa uhkaa jälleen Sanctuary-fantasiamaailman ihmiskuntaa. Diablo II: Resurrected paikkaa allekirjoittaneelle jääneen aukon Diablo-pelisarjassa.
Salamaa tarjolla kaikille halukkaille.

Liuta sankareita tarjolla

Valinnanvaraa on moneen makuun, usean erityyppisen sankarin muodossa. Arvostelua varten päädyin tuttuun ja turvalliseen velhottareen, jolla olen tahkonnut Diablo-sarjan ensimmäisen ja kolmannen osan läpi useaan kertaan. Kaiken kaikkiaan hahmoja on seitsemän, alkaen brutaaleista lähitaistelijoista puhtaasti kaukohyökkäyksiin nojaaviin hahmoihin tai näiden miksattuihin versioihin.

Vertailtaessa jokaisen pelattavan hahmon kyvyt ovat mukavan erilaisia, ainakin sen pohjalta mitä tulee tiimipelaamiseen ja kokemuksiin muiden käyttämistä seikkailijoista. Parhaimmillaan Diablo II: Resurrectedia voi pelata jopa kahdeksan pelaajan kimppakokemuksena, jossa on sekä hyvät että huonot puolensa. Kaikki maahan pudonneet esineet nimittäin kuuluvat sille, joka ne ensimmäisenä kahmaisee. Positiivisena puolena rahat kerääntyvät ohi kulkiessa taskunpohjalle automaattisesti.

Jos joukkoon sattuu yksikin ahneita ja kleptomaanisia luonteenpiirteitä omaava tapaus, on viisainta pitää tavaravalikko riittävän väljänä saadakseen oikealla hetkellä arvokkaimmat lootit haltuunsa. Onneksi asia ei tutussa kaveriporukassa läheskään aina näin ole, ja parhaimmillaan kavereilta voi saada omalle hahmolle eksklusiivisia tai tarpeettomaksi käyneitä hyötyesineitä. Lisäksi ryhmässä on luonnollisesti voimaa tiukan paikan tullen, vaikka monstereiden vaarallisuus nouseekin eksponentiaalisesti pelaajamäärään nähden.

Lempiloitsuni: maahan piirtyvät liekit, jotka polttavat tehokkaasti kaikki perässäjuoksijat.
Tämän arvostelun tarjoaa KonsoliFIN!

Tutkimisen vapaus ja tasapaino

Diablo II: Resurrected vetää oikeista naruista saagan edeltäjien mukaisesti. Pelaajalla on vapaus valita määränpäänsä, vaikka tavallisesti moniosaiset missiot antavat suuntaa suoraviivaisemmalle etenemiselle. Joskus on silti mukavaa vain antaa mennä, eikä katsella orjallisesti tehtävävalikon tarjoamia juttuja. Ainoa vauhtia hidastava tekijä on hyvin rajallinen inventaario, joka pakottaa avaamaan pikasiirtoportaalia varsin usein. Allekirjoittaneelle tämä oli alkuun kova pala, mutta portaalia saisi aukoa vähintään viiden minuutin välein jos meinaisi oikeasti myydä kaiken rojun npc-hahmoille, eikä moinen ole vaivan arvoista.

Vaikka seikkaileminen tuntuu aavistuksen hitaalta, niin pitkästymisen tunne ei ole vallannut mieltä kertaakaan. Perusteellinen tutkiminen, silloin tällöin tapahtuvat vihollisten hyökkäykset ja kokemuksen karttuessa kykypisteiden saaminen pitävät otteessaan kuin loputtomasti venyvä kuminauha. Kevyempien otusten niittäminen toimii kuin alkusoittona vahvempien kohtaamiseen, ja taistelukentän kuvaannollinen vuoraaminen vihollisten ruumiilla saa melkeinpä vallan tunteen aikaan. Tiivistettynä pelattavuutta ei voi liiaksi kehua. Tästä erinomainen esimerkki on esimerkiksi oman ruumiin siirtyminen pomohuoneesta ihmisten ilmoille, jolloin pudonneita varusteita ei tarvitse jäädä murehtimaan sen pitempään.

Matkaa siivittää myös tunnelmallinen äänipuoli. Jos saisin tilaisuuden, niin puristaisin lujasti musiikki- ja äänipuolesta vastaavien henkilöiden käsiä. Oli kyseessä sitten avoimen maailman alue, synkkä ja tyrmien kehystämä luolasto, rauhallinen kylä tai kiivas pomotaistelu, niin äänimaailma sykähdyttää jatkuvasti. Yhtäkään keskivertoa taustalla soivaa kappaletta en pysty nimeämään, kaikki on valittu harvinaisen hyvällä maulla. Myös efektipuoli pelittää vähintäänkin toimivalla tasolla, erinomaisesta ääninäyttelystä puhumattakaan. Jaan pisteet myös hyvin tehdyille välivideoille, jotka pohjustavat tarinaa sen edetessä.

Porukalla kivempaa tekemistä.

Koukuttava loppuun asti, alustasta riippumatta

Vaikka en olekaan aivan läpäissyt päätarinaa tätä kirjoitettaessa, niin uskallan jo nyt väittää Diablo II: Resurrectedin olevan erittäin onnistunut päivitys noin 20 vuoden takaiseen versioon peilaten. Tosin – kuten alkusanoissa totesin, niin en aikoinaan päässyt kokemaan tätä seikkailua ja näkemys on täysin tuore. Nostalgiasyistä pelasin ensimmäiset tunnit 30 freimin tarkkuudella ja paremmilla grafiikoilla, mutta vertailupohjaa vanhempaan ei siis ollut. Suosituksena asetuksista muutettava "performance mode" ja 60 freimiä näyttää niin paljon paremmalta, että se antaa pelille tuoreen leiman. Tämä on harmittavasti vain nykysukupolven konsoleista ja PC:stä löytyvä ominaisuus.

Moni on kokenut klassisen hyvän ja pahan taisteluun pohjautuvan pelisarjan PC:llä, joten koen aiheelliseksi verrata näitä jonkin verran keskenään. Siinä missä konsolilla liikkuminen on vaivatonta, niin PC:llä etu on nopeammassa inventaarion käyttömahdollisuudessa ja tiukoissa tilanteissa myös tarvittavien esineiden vikkelämpi valitseminen. Varustevyöllä olevien esineiden pikavalinta on ohjelmoitu kätevästi ristiohjaimen neljään osoittimeen, PC:llä taas numeronäppäimiin 1–4. Ns. konsolivalikointiin on myös laitettu mahdollisuus täyttää pikavalintaruudut R3-näppäimellä. Jostain syystä tätä ei mainita kontrolleissa, mutta tavallaan se sopii pelin maailmaan – siinä on kiitettävän paljon mystiikkaa.

Voihan tavarapaljous sentään. Henkilökohtainen stash ei paljoa lisätilaa suo, mutta onneksi
tavaroita voi jakaa myös shared-osioihin, jotka ovat ensisijaisesti palkkasotureiden varusteille.

Ehjäksi parantuneita naarmuja, ilman arpia

Diablo II: Resurrectedin alkutaival ei ollut helppo. Hype pelin ympärillä oli taatusti valtava ja tämä aiheutti muutaman harmaan hiuksen kehitystiimin jäsenille. Online-pelaamiseen vaadittu kirjautuminen Battle.net-palveluun ei huonona päivänä toiminut lainkaan, ja jotkut pelaajat menettivät jopa hahmoilleen keräämiään tasoja. Muutaman päivityksen myötä kaikki on alkanut toimia moitteettomasti, vaikka hieman puuta koputankin tämän mainitessani. Toistaiseksi viime aikojen ainoa nurinan aihe liittyy jonotukseen, sillä eräänä iltana sain ruutuuni ilmoituksen, jonka mukaan olin Battle.netin jonossa sijalla 112. Jouduin odottamaan liki 25 minuuttia päästäkseni pelaamaan, eikä myöhemmin saapunutta pelikaveriakaan hyväksytty vip-jonon kautta bileisiin.

Juonesta en spoilerivaaran vuoksi voi paljastaa yksityiskohtia, mutta olen sen tähänastiseen sisältöön ja käänteisiin oikein tyytyväinen. Vaikka olenkin kuluttanut puhki ensimmäisen ja kolmannen osan, niin tämä seikkailu jättää hyvin mieluisan kokemuksen mielen syövereihin. Voisi kait sanoa ympyrän sulkeutuneen, joten jään hyvillä mielin odottamaan saagan seuraavaa osaa. Vahva suositus kaikille seikkailuroolipelien ystäville etenkin silloin, kun haastavuus lisää uudelleenpeluuarvoa Nightmare- ja Hell-tasojen myötä. Eikä uutukaista ole hinnallakaan pilattu, sillä perusversio irtoaa 40 eurolla.

Kirjaudu kommentoidaksesi