Hurmeisen hulvaton huviretki 2000-luvulle

Jos Gungrave-sarja ei sano mitään, ei hätää. Et olet yksin. Se on reliikki ajasta, jolloin The Offspring oli vielä relevantti ja Mountain Dew virtasi nuorison suonissa. Kahden vuosikymmenen jälkeen ilmestyvä jatko-osa G.O.R.E. jatkaa tismalleen siitä, mihin aiemmat osat päättyivät. Mutta kukaan ei tainnut kertoa sarjalle, että maailma ei ole enää samanlainen, mitä se oli 2000-luvun alussa.

Kuolleen miehen kupletti

Gungrave muistuttaa yksinkertaisimmista ajoista. Erityisesti siitä, miten helppoa joskus oli löytää vastaavanlaisia keskiluokan budjetin pelejä, jotka olivat juuri sitä, mitä kansi lupaa.

Elokuvapuolella näitä kutsuttiin nimellä direct-to-video, suoraan videolle julkaisuiksi. Nykyään samaa käytetään halventavasti muodossa "direct-to-Netflix". Mikä on harmi, sillä titteli ei suinkaan tarkoittanut, että odotettavissa oli aina kuraa. Monet pienet helmet, joilla ei yksinkertaisesti ollut budjettia järjettömiin PR-vetoihin tai Final Fantasy -sarjan kokoisiin rientoihin löysi yleisönsä tätä kautta. Sama päti peleihin. 90-luvun loppu ja 2000-luvun alkupuoli oli kulta-aikaa ale-laarien tutkimiselle.

Tästä ajasta sikisi Gungraven suosio. Sarjaa ei ole koskaan voinut kutsua menestykseksi, mutta pienen piirin fanikunta muistelee sitä silti, jos ei lämmöllä, niin ainakin haalealla nostalgialla.

Tänä päivänä Gungrave: G.O.R.E. maksaa täyden pelin hinnan, eli jopa 60 € riippuen ostopaikasta. Se ei ole hintansa arvoinen hankinta.

Korjaus: se ei ole tuon hinnan arvoinen hankinta.

Mikäli julkaisupäivän pyynti olisi ollut puolet tästä tai pelien vuokraaminen olisi vielä mahdollista, sitä voisi suositella lämpimästi viikonlopun rientoihin.

Mutta tosiasia on, että Gungraven heppoiset hurmiot ovat lyhytikäisiä, eikä sillä oikeastaan ole uudelleenpeluuarvoa. Sen sisältö on täysin viihdyttävää ja mukiinmenevää pöljäilyä, jonka pariin saattaa palata ajoittain vuosien varrella. Mutta täysihintaisena se kilpailee niiden satojen tuhansien muiden pelien kanssa, jotka tarjoavat enemmän ja paremmin.

On niin helppoo olla gorellinen

Gungravessa on juoni. Ehkä.

Näin ainakin väitetään, mutta en ole vielä nähnyt todisteita siitä. Välianimaatioissa kyllä sattuu ja tapahtuu, eikä yleensä kulu muutamaa minuuttia kauempaa, kunnes jotain räjähtää tai jollekin napautetaan ylimääräinen tuuletusreikä kaaliin.

Mutta tarinaa tästä on vaikea löytää. Eikä pelikään tunnu olevan kovinkaan huolissaan sen olemassaolosta. Jokainen kenttä alkaa samalla tavalla: iloinen teksti kehottaa pelaajaa tutustuttamaan jalkansa jokaisen vastaantulijan takamuksiin. Sitten raijataan arsenaalia käytävästä toiseen ja puhdistetaan paikasta jokainen, joka edes mulkaisee ikävästi pelaajan suuntaan.

Lopussa sama toistetaan isommalla skaalalla pomotaistelun kera, mutta vaihtelua on turha odottaa.

Eikä siinä mitään. Gungrave: G.O.R.E. ei edes yritä olla muuta kuin se on. Sen asialleen omistautunut yksinkertaisuus on hurmaavaa. Hahmoja ei voi edes kutsua kliseisiksi, koska se vaatisi, että heillä olisi edes jotain persoonaa, josta repiä kliseitä.

Visuaalinen ilme on puolestaan riemukasta revittelyä erityisesti silloin, kun pelin pienehkö budjetti pistää hanttiin pelin ohjaajan visiolle. Kokonaisuus muistuttaa kökköscifin kruunaamattomasta kuninkaasta, Albert Pyunista, jonka kahjot spektaakkelit eivät tunteneet käsitettä "eihän meillä ole rahaa tuollaiseen".

Sama pätee pelattavuuteen. Kaikki toimii juuri kuten odottaakin, eikä pätkääkään sen enempää. Kontrollit sun muut ovat kaikki aikakaudelta, jolloin "sinne päin" riitti. Sarjan fanit tunnistavat sen hetkessä omakseen. Ummikot voivat ihmetellä rauhassa, mihin aikanaan tyydyttiin. Varsinaisesti mikään ei ole huonosti toteutettua, mutta rajoitukset näkyvät selkeästi. Kaikkeen ei ole viitsitty panostaa. Tärkeintä on, että räiskintä ja mahdoton hurmekylpy viihdyttää.

Ikuinen (veri)virta

Kaikki tästä muistuttaa siitä, että Gungrave: G.O.R.E. on kilpailukykyinen tuote vain tietyssä hintaluokassa. Se on keskiluokkaisen budjettipelin multihuipentuma. Makuunin hyllystä sen löytäisi Chuck Norrisin ja Steven Seagalin lyllerömätkinnän seasta.

Täysihintaisena julkaisuna sitä ei oikein voi suositella kellekään.

Sen sijaan Xbox Game Passin haltijat voivat huokaista helpotuksesta. Räiskintäpornon paluu löytyy valikoimasta heti ladattavaksi. Kuukausivuokran hintaan se tarjoaa kaikkea, mitä kertakäyttöiseltä tuotteelta voisi toivoa.

Muiden kannattaa suosiolla odottaa, että Gungrave ilmestyy kuukausimaksullisten lainapelien valikoimaan piakkoin. Tai vähintään sitä, että pelin saa napattua mukaan alennusmyynnistä muutamalla kympillä.

Mitä enemmän siitä maksaa, sitä vähemmän siitä lopulta saa irti.

Kommentit

Pelistä en osaa sanoa mitään, mutta arvostelu jossa viitataan Viikatteeseen, Olavi Uusivirtaan ja Indicaan, ei voi olla väärässä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi