Kömpelö rosvojoukko ja liian villi länsi

Ei ole lainkaan liioittelua väittää, että Red Dead Redemption 2 on vuosikymmenen odotetuin peli. Vuonna 2008 julkaistu edeltäjä on noussut GTA:n rinnalle yhdeksi Rockstarin palvotuimmista titteleistä. Jatko-osa on monella tapaa vaikuttava teos, mutta se haukkaa myös turhan isoja paloja.

No Country for Old Men

1800- ja 1900-lukujen taitteessa Yhdysvallat oli murroksessa. Orjuudesta oli käyty kivulias sota, jonka lopputulosta kaikki eivät olleet vielä valmiita hyväksymään. Naiset alkoivat vaatia tasavertaista asemaa miesten kanssa. Lennätin syrjäytti postivankkureita, ja autot ilmestyivät vähitellen hevosten rinnalle. Mutta ennen kaikkea lainsuojattomien jengien aika oli lopuillaan.

Lopun aikoja viettää myös Dutch van der Linden jengi, jonka epäonnistunut ryöstöretki Blackwaterin kaupungissa on ajanut joukon pakosalle. Talvisten maisemien halki pakeneva karavaani pysähtyy keräämään voimia ja suunnittelemaan uran lopettelua.

Tarinan päähenkilö on Dutchin oikea käsi, Arthur Morgan. Koko aikuisikänsä rikollisena toiminut Arthur on alkanut epäillä omia valintojaan, eikä asiaa helpota ollenkaan jatkuvien vastoinkäymisten kasaantuminen jengin tielle ja siitä seuraava sisäinen hajaannus. Van der Lindea jahtaavat lain kouran lisäksi vuosien saatossa kertyneet sekä uusien rötösten myötä hankitut vihamiehet. Arthurin ja hänen kumppaneidensa lojaliteetti joutuu puntariin, kun haavoittuvuuden haistavat haaskat kiertelevät ryhmää.

Mies, hevonen ja revolveri. Apua tarvitsevien auttamista ja rikkaiden ryöväämistä. Pitkiä ratsastusmatkoja halki aidosti kuvatun keskilännen ja silmitöntä väkivaltaa. Absurdeja kohtaamisia ja arkista puuhastelua. Red Dead Redemption 2 on kaikkea tätä.

Gavin! Gav?

Red Dead Redemptionin maailma on Yhdysvaltain keskilänsi kompaktiin kokoon puristettuna. Kartta leviää Montanan näköisiltä vuorilta Louisianaa muistuttaviille suomaille ja Arizona-henkisiltä kanjoneilta muka-Virginian niityille. Lukuisista yksityiskohdista olen kirjoittanut ihan oman artikkelinsa.

Tekeminen ei lopu kesken. Pelkästään tarinaan sisältyy toistasataa tehtävää, minkä lisäksi ympäristöön on upotettu legendaarisia eläimiä ja kaloja metsästettäväksi ja kalastettavaksi. Lisätienistiä voi hankkia rosvoamalla vankkureita tai ottamalla rikollisia kiinni, ja materiaalia monenlaiseen askarteluun voi kerätä luonnosta tai nylkeä eläimistä.

Maailma on myös täynnä erilaisia yllättäviä kohtaamisia. Yhtäkkiä vastaan saattaa tulla Ku Klux Klanin uuden jäsenen initiaatiorituaali tai ystävänsä perään eri kaupungeissa huhuileva surullisenhupaisa engelsmanni. Tien laidalta voi huutaa apua epäonninen metsästäjä, jonka oma karhunrauta on puraissut väärää nilkkaa. Mukana on myös Amerikan kuuluisin kalastaja ja kollegoidensa kunnioitusta jahtaava naispaleontologi.

Naisten emansipaatio on muutenkin näkyvässä roolissa. Van der Linden jengissä vaikuttaa parikin voimakasta naishahmoa, minkä lisäksi Arthur pääsee avustamaan naisten äänioikeuden puolesta mieltä osoittavaa kulkuetta. Rockstar on tyylilleen uskollisesti ujuttanut toiminnan sekaan yhteiskunnallista kommentaaria; esimerkiksi mustien ja alkuperäisväestön tylyä kohtelua esitetään hyvinkin tunteita herättävällä tavalla.

Risti- ja muut riidat

Rockstar on aina osannut luoda maailmoja, jotka yhdistävät ryppyotsaisen vakavuuden lähes alatyylisiin sketseihin. Red Dead Redemptionin tapauksessa lähes fotorealistinen esitys ja vanhanaikaisen rauhallinen kerronta olisivat kaivanneet ympärilleen tietynlaista hartautta. Jotkin tapahtumat ja hahmot koettelevat toimivan huumorin rajoja ja omasta mielestäni ylittävät ne tavalla, jotka eivät sovi yleiskuvaan. Vaikutelma on sama kuin jos Clint Eastwoodin Armottoman keskelle olisi yhtäkkiä ympätty slapstick-komediaa.

Parhaimmillaan Red Dead Redemption 2 yltyy vertaansa vailla olevan tunnelmallisiin kohtauksiin. Van der Linden joukkio on yhtä perhettä, jonka keskinäinen rakkaus pursuaa ulos TV-ruudusta jengin kerääntyessä yön laskeuduttua nuotion ääreen laulamaan ja pitämään hauskaa. Mutta alkupuolella ryhmää yhdistäneet ulkoiset uhkat muuttuvat jossain vaiheessa porukkaa hajottaviksi, mistä seuraa tuskallisen katkeria konflikteja.

Musiikin käyttö on yleensäkin onnistunutta. Enimmäkseen matkaa taitetaan hiljaisuudessa, vain hevosen kavioiden kopseen saattelemana, mutta muutamaan kohtaan on taustalle onnistuttu valitsemaan täydellisen nappiin osunut biisi, joka pysäyttää kuuntelemaan ja miettimään juuri tapahtunutta. Näitä harvoja huippuhetkiä lukuun ottamatta musiikki ei kaappaa pääosaa, vaan uppoaa miljööseen luoden tilanteeseen sopivaa tunnelmaa.

Käsikirjoituksen vahvuutta säestävät erinomaiset näyttelijäsuoritukset. Arthurin kohtaaminen oman menneisyytensä kanssa ja tästä seuraavat sisäiset konfliktit esitetään osittain miehen pitämässä päiväkirjassa, mutta ennen kaikkea sivuhahmojen kanssa käydyissä keskusteluissa. Vanhat rakkaudet, nykyiset taistelutoverit ja uudet ystävät kirvoittavat pohdintoja, jotka kulminoituvat tarinan traagiseen loppuun.

Olisiko vähemmän ollut enemmän?

Red Dead Redemption 2 on valtava ja onnistunut peli, joka sisältää myös valtavan joukon ongelmia. Tehtävät ravauttavat Arthuria ympäri laajan kartan, mutta pienemmälläkin temmellyskentällä olisi varmasti tultu toimeen. Tekemisen paljous harhauttaa helposti pois pääpolulta, mikä johtaa rytmityksen ongelmiin. Välillä olin jopa sitä mieltä, että avoimen maailman sijaan puhtaasti juoneen keskittynyt tiivistetympi ja lineaarinen toteutus olisi palvellut tarinaa ja sitä kautta koko peliä paremmin.

Vaikka olen suuri Rockstar-fani, ja vaikka monet Grand Theft Autot ovat omassa peli-rankingissani kärkikahinoissa, en koskaan hypännyt mukaan Red Dead Redemption -huumaan samalla tavalla kuin valtaosa pelaajakunnasta. En odottanut jatko-osaa kieli pitkällä, ja lopputekstien liu'uttua ruudun poikki totesin kyseessä olevan ihan perusvahvan Rockstar-suorituksen. Ei mitään maailmoja mullistavaa, ei edes vuoden paras peli, mutta jotain minkä voisin joskus vetäistä perusteellisemmin uusiksi.

Red Dead Redemption 2 todistaa jälleen Rockstarin suurimmasta vahvuudesta: studio pystyy tuottamaan massiivisia mutta detaljien täyttämiä maailmoja sekä sujuvasti käsikirjoitettuja kiehtovia tarinoita, joissa poliittinen parodia lyö kättä moniuloitteisten henkilöhahmojen kanssa. Tämän keskellä pienet tekniset kauneusvirheet eivät paljon paina.

Kun näkee, miten vaikuttavasti Rockstar osaa esittää hidastempoiset ja ihmissuhteisiin keskittyvät osiot, jää oikeastaan eniten harmittelemaan sitä, miten toimintapainotteiseksi Red Dead on tehty. Väkivalta on ylikäytetty elementti videopeleissä. Vain harvoin päästetään pääosaan edes tällä tavalla se, mikä oikeasti elämässä on tärkeää.

Rakkaus.

ladataan kommentteja...