Neljäsataa päivää kestävä luolastoseikkailu

Kuninkaan nukkuessa ja kerätessään voimiaan neljäsataa pitkää päivää ja yötä, olet yksinäinen palvelija keskellä maanalaista, hylättyä valtakuntaa. Ainoa tehtäväsi on herättää valtias uniltaan oikeaan aikaan hiekan valuessa tiimalasissa reaaliaikaisesti. Odottavan aika on pitkä, muttei onneksi tylsä.

400, 399, 398, 397…

Nykyisin törmää hyvin harvoin omaperäisiin peli-ideoihin, joten saksalaisen The Longingin perusperiaate herättää oitis mielenkiintoa. Mitä tehdään pelissä, jossa aika kulu samaa tahtia oikean maailman kanssa – myös silloin kun koneen sammuttaa? Varsinkin kun pelin päähahmon ainoa tehtävä ja tarkoitus on toimia herätyskellona luojallesi yli vuoden kestävän odotuksen jälkeen. Synopsis ei kerro koko totuutta teoksesta, sillä utelias keksii kyllä tekemistä, kunhan vain uskaltautuu oman kotiluolansa ulkopuolelle. Pimeä ja sokkeloinen valtakunta kätkee monen monta mysteeriä ratkaistavaksi.

Luojani, valtiaani - HERÄÄÄÄÄÄ!!!

Toisaalta tarinan voi läpäistä myös käynnistämällä kampanjan kerran ja odottamalla tarvittavan määrän päiviä. Siinä tapauksessa tosin menettää uniikin kokemuksen, joka kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti kietoo otteeseensa. Käsikirjoituksen kuiva ja musta huumori kulkee mukana ensimetreistä asti päähahmon masentavan ja melankolisen yksinpuhelun muodossa. Lisäksi nimike ruokkii tasaisen varmasti pelaajan uteliaisuutta ja keräämisviettiä, vaikka ajoittain tilanteet etenevätkin tuskaisen hitaasti. Tästä syystä pelin voi jättää rullaamaan taustalle: aika kuluu, oli The Longing käynnissä tahi ei.

Pisara kerrallaan kohti voittoa.

Aluksi jokainen uusi tunneli, ovi ja rappukäytävä näyttävät samalta, mutta hiljalleen ympäristön logiikka alkaa aueta alue alueelta. Aivan kuten oikeassa elämässä, ahkera työ palkitaan. Samalla myös luolasto tarjoaa pelaajalle pieniä koukkuja, joiden ansiosta The Longingin pariin palaa tasaisin väliajoin: Syvään kuoppaan tiputtaa vettä kallion välistä, mutta yli siitä voi uida vasta kuukauden päästä. Lisäksi omaan oleskelutilaan löytyy erilaisia viihdykkeitä ja sisustuselementtejä, joiden avulla pikkuruinen hahmo viihtyy paremmin yksinäisyydessään. Miksipä ei lukisi klassikkoeepos Moby Dickiä, koska aikaa on?

Yksinkertainen on kaunista

Kolkon kuningaskunnan rippeet ovat osittain vielä näkyvissä luolaston tietyissä osissa. Kiiltävät kristallit koristavat seiniä, valtavat rappuset vievät majesteettisille oville ja kuorsaava kunkku istuu korkean holvin keskellä. Taidetyyli on ottanut vaikutteita muun muassa Tove Janssonin alkuperäisiltä Muumeilta. Piirtojälki on rosoisen yksityiskohtaista ja eläväistä. Hiilihiput putoilevat katoista, ja pikkuruinen hämähäkki kutoo ikuista seittiään. Audiovisuaalisesti ehjää kokonaisuutta täydennetään tunnelmallisella taustamusiikilla.

Takkatulen lämmössä kelpaa lukea.

Pelaaminen on hyvin simppeliä hiirellä naksuttelua. Hahmo köpöttelee läpi käytävien tasaisen hidasta tahtia. Tiettyjen asioiden kohdalla, kuten oman kirjahyllyn äärellä, voi suorittaa aktiviteetteja. Osa hoituu hetkessä, toiset saattavat kestää minuutteja tai jopa tunteja. Helpottaakseen ainaista vaellusurakkaa pelaaja voi merkata itselleen reittimerkkejä, joiden avulla hahmo kävelee automaattisesti haluttuun kohteeseen, oli sitten peli päällä tai ei. Kätevä ominaisuus labyrinttimaisessa tunnelikokonaisuudessa.

Voi pettymysten pettymys. Ehkä ylös pääsee toista kautta.

Mutta loppujen lopuksi teoksen suurin viehätys on sen tavassa houkutella pelaaja syvemmälle saksalaiseen kansantaruun pohjautuvaan tarinaan. Kaikki ei aina ole siltä miltä näyttää, ja luolaston syvyyksistä aukeaa mullistavia mysteereitä. The Longing on kiehtova seikkailu, kunhan muistaa ettei sitä ole tarkoitus pelata yhdeltä, eikä edes kymmeneltä istumalta läpi. Konsepti vaatii malttia, sillä ikävästi todellinen tekeminen myös loppuu ahkerasti luolastossa vierailevalta parissa viikossa.

Ei todellakaan kaikille

The Longing yhdistää seikkailupelimäiseen kaavaan tamagotcheista tutun päivittäisen rutiinin. Eroavuutena toki se, ettei varjona pimeydessä vaeltava hahmo voi kuolla. Hän vain hoitaa kunniatehtäväänsä 400 päivän ajan ilman ruokaa tai juomaa. Jääkin pelaajan valittavaksi, kuinka aikansa käyttää: tutkiako ympäristöjä vai palatako pelin pariin reilua vuotta myöhemmin. Tarjolla on kuitenkin keksittävää, löydettävää, pohdittavaa ja maleksimista. Mitä tuolla sienellä tehdään? Miten hakun saa, ja mitä löytyy suljetun oven takaa? Utelias mieli innostuu näistä kaikista.

Studio Seufzin omaperäinen idea varmasti tylsistyttää osan, mutta palkitsee seikkailuun uppoutuvan. Ajoittainen tekemisen pula on The Longingin ainoa miinus, kaiken muun ollessa ihanan rauhallista. Nyt odotetaan kuningasta.

Neljä tuntia pitkä traileri. Arvostan.

Kirjaudu kommentoidaksesi