Sinisen planeetan pintaa syvemmälle

Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa seikkailussa pelaaja pääsee hyppäämään meribiologin räpylöihin ja sukeltelemaan planeettamme siniseen tuntemattomaan. Ohjelmaan kuuluu muun muassa valaiden jäljittäminen niiden laulun ohjaamana, ja erilaisten merenelävien ja veden alaisten äänten tutkiminen.

Peliprojekti on tuotettu yhteistyössä Ocean X:n ja BBC:n kanssa. Materiaalia onkin saatu paljon Sininen planeetta 2 -dokumenttien tekijöiltä. Näin ollen meren asukit ja ääntelyt on saatu mallinnettua peliin loistokkaasti. Teos on vain nelisen tunnin mittainen ja koostuu kahdeksasta sukellusreissusta. Sukellellessaan pelaaja skannaa erilaisia meren valtakunnan veitikoita oppiakseen niistä lisää informaatiota. Tämä on varsin mukavaa puuhaa, ja tutkimusten ohessa pelaaja avaa myös lyhyitä BBC:n dokumenttipätkiä katseltavakseen. Nämä pätkät ovatkin ehkä pelin mieluisinta antia.

Vaaratonta ja lineaarista tutkimista

Happi ei sukellusten aikana voi loppua, eikä pelaaja ole oikeastaan missään vaiheessa minkäänlaisessa vaarassa. Esimerkiksi yksikään hailaji ei sukeltajasta välitä vaikka tämä uisi suoraan pedon suuhun. Näin ollen pelaaja voi rauhassa keskittyä tutkimaan merenalaista elämää. Tutkiminen on myös hyvin lineaarista, ja näkymättömät seinät estävät pelaajaa eksymästä turhan kauas käsikirjoitetuista tutkimuskohteista. Pelattavuus on tehty vaivattomaksi ja yksinkertaisesti, mutta välillä pelaajan täytyy käyttää tutkimuksissaan vedenalaista dronea. Tämän vimpaimen hallinnassa olisi paljon parantamisen varaa, ja sen liikuttelu on ainoa ohjattavuuteen liittyvä asia, joka aiheuttaa ärräpäitä.

Sukellusten välissä päähahmo viettää aikaansa pienessä sukellusveneessä. Sukellusveneaktiviteetit koostuvat lähinnä musiikin kuuntelusta ja tutkijatiimille sekä siskokullalle soittelemisesta. Näissä puheluissa tulee vastaan hieman häkellyttävä yksityiskohta pelissä: Teokseen on nimittäin upotettu hieman roolipelielementtejä siinä määrin, että pelaaja saa valita, mitä puhelun aikana muille ihmisille sanoo. Tämä ratkaisu tuntuu muutoin todella lineaarisessa dokumenttipelissä irralliselta, enkä ole varma mitä tässä ajettiin takaa. Varmastikin sitä, että pelaaja saa jotenkin vuorovaikuttaa tapahtumia myös puheluiden aikana, eikä vain kuunnella, mutta nämä kohdat olisi mielestäni voitu toteuttaa muullakin konstilla. Ei tässä varsinaisesti mitään vikaa ole, ratkaisu tuntui vain hieman kummalliselta. Sukellusveneestä löytyy tosiaan myös oma musiikkisoitin, soittolistana rentoja kappaleita eri artisteilta, joita saa vaihdella miten tykkää.

Ulkoasu ja äänimaailma

Äänet tuntuvat hieman toispuoleisia. Kuten aiemmin sanottu, yhteistyökumppaneiden välittämät eväveikkojen lauluäänet ovat loistavia, mutta muuten peliäänet ovat oikeastaan mitäänsanomattomia. Ääninäyttelyssäkään ei ole vikaa, mutta esimerkiksi kohdissa, joissa kävellään sukellusveneen sisällä, en oikeastaan huomannut minkäänlaisia askelääniä. Meren kohina on myös olematonta. Eli oikeastaan kaikki ääniefektit, jotka olisi kuuluneet itse pelituotantotiimin tekemiksi, loistavat melkoisesti poissaolollaan. Musiikiksi on yleisesti valikoitu rentouttavia sointuja.

Sama juttu grafiikan kanssa. Teoksessa huomaa, että suurin vaivannäkö on panostettu eläimiin. Mitä tulee kaikkeen muuhun, ulkonäkö vaikuttaa vähän puisevalta. Esimerkiksi ihmisten suut eivät liiku ikinä, mutta elikoiden animaatiot on tehty todella sulavasti. Toinen juttu, joka pelissä tylsistytti, oli merimaailman tyhjyys. En ole toki meribiologi, mutta veden alainen maailma vaikuttaa suurimman osan ajasta todella tyhjältä paikalta. Silloin, kun pikkukalaparvi ui päin, tavaraa on näytöllä paljon, ja se näyttää upealta, mutta turhan ison ajan pelaaja räpiköi vain keskellä sinistä ei-mitään. Toisaalta, mitä 3D-ulkoasussa muutoin ehkä menetetään, sitä kurotaan kiinni värien käytöllä. Erilaiset sinisen, vihreän ja punaisen sävyt, sekä veden pinnan läpi tunkeutuvat valonsäteet tekevät pelistä todella mukavan silmälle.

Rentouttava ja mukava kokemus, kunhan siihen suhtautuu enemmän interaktiivisena dokumenttina kuin videopelinä

Sukellusten aikana pelihahmo käyttää elektronisia poijuja paikantaakseen merenelävien ääniä, joiden mukaan pelaaja suunnistaa veden alla. Tällaisessa kohdassa vastaani tuli bugi. Peli paikansi äänen suoraan pelihahmon alapuolelle, mitä poijusta roikkuva hahmo ei päässyt millään skannaamaan. Poijusta ei myöskään voi irrottautua ennen kuin kaikki mahdolliset äänet on skannattu – edes paussivalikkoon ei päässyt. Joten peli täytyi bootata kokonaan, ladata aiempi tallennus ja kokeilla uudestaan. Uudella yrityksellä äänen lähde olikin ihan toisessa paikassa, ja pääsin jatkamaan tutkimusmatkaani. Sikäli bugi oli pieni, mutta jokainen bugi, joka vaatii pelin uudelleenkäynnistämisen, on mielestäni mainitsemisen arvoinen.

Kaiken kaikkiaan Beyond Blue on oikein rentouttava ja mukava kokemus, kunhan siihen suhtautuu interaktiivisena dokumenttina, eikä niinkään videopelinä. Tuotosta ei ole hinnalla pilattu, ja meridokumenttien ystävät pitävät tästä varmasti.

Kirjaudu kommentoidaksesi