Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Söpöjä henkiolentoja ja räjähtävää toimintaa

Yo-kai Watch -pelisarja ei nauti länsimaissa yhtä suuresta suosiosta kuin Japanissa. Yliluonnollisten henkiolentojen metkuja seuraavaan sarjaan julkaistaan tasaisin väliajoin uusia teoksia, ja osa niistä saapuu myös eurooppalaisten fanien iloksi. Viimeisimpänä päivänvalon näki toiminnantäyteinen spin-off Yo-kai Watch Blasters, josta on saatavilla kaksi versiota: Red Cat Corps sekä White Dog Squad.

Tällä kertaa pääsarjasta tutut ihmislapset eivät pääse mukaan toimintaan. Valokeilassa hulluttelevat nyt Yo-kait, kuten kissamainen Jibanyan sekä koiramainen Komasan. Yhdessä ystäviensä kanssa he kuuluvat Blasters-joukkioon, jonka tehtäväksi lankeaa henkimaailman suojeleminen pahoilta Oni-demoneilta. Selvästi Ghostbustersista vaikutteita saaneen tiimin hommat eivät aina suju suunnitellusti. Kivikkoisesta alusta huolimatta he pikkuhiljaa oppivat taisteluiden salat ja uskaltautuvat kohtaamaan hurjimmatkin ilkimykset.

Peli pätkitään TV-sarjamaisesti jaksoihin. Jokainen osio sisältää muutamia tehtäviä, jotka suoritettuaan riennetään pomon kimppuun.

Neljä luokkaa, kolme nappia

Yo-kait jaetaan taitojensa mukaan erilaisiin luokkiin: fighter, ranger, healer ja tank. Pelaaja valitsee vapaasti ryhmäänsä neljä hahmoa, joista itse hyöritään yhden peräsimessä. Jos oman tyypin nassu ei miellytä, pystyy pelattavaa sankaria vaihtamaan lennosta. Yksinkertaiset kahakat hoituvat reaaliaikaisesti vain kolmea nappia painamalla sekä käyttämällä Soultimate-kykyä mittarin täytyttyä. Vaikeustaso ei missään vaiheessa nouse kovinkaan huikeaksi, vaikka pomovastusten aikana joutuu usein taktikoimaan vähän enemmän. Vaihtelua ei juurikaan tarjota, ja hiljalleen saman kaavan mukaan sujuvat nujakat muuttuvat ällöttävän pitkäveteisiksi.

Muksinnan lomassa haalitaan päihitetyiltä vastustajilta tippuvia Oni-orbseja ja muita pieniä härpäkkeitä. Näitä esineitä käytetään valuuttana esimerkiksi hahmojen taitotasojen nostamiseen sekä kaikenlaisten aseiden valmistamiseen. Joskus keräilystä tulee melkoista grindaamista, sillä voittaakseen pahimmat pomot täytyy olla melkoisen korkealla tasolla. Apuun rientävät Patrol-tehtävät, joiden aikana seikkaillaan vapaasti kaupungissa tavaroita keräten.

Erilaisia kesytettäviä henkiolentoja on jopa yli 400 kappaletta. Hauskasti nimettyjen, ulkonäöltään eriskummallisten otusten kanssa ystävystytään, jolloin ne liittyvät osaksi taistelutiimiä.

Blastersissa seikkaillaan täysin samassa maailmassa kuin Yo-kai Watch 2:ssa. Japanilaisen pikkukaupungin maisemat tuovat aikaisempien pelien ystäville mieleen mukavia muistoja, mutta uusien alueiden tutkiminen olisi tietysti ollut mieluisaa. Viehättävissä ympäristöissä suoritettavat tehtävät ovat perinteistä peruskauraa: useinmiten pelastetaan kiltti viaton olento ilkeiden pahisten kynsistä.

Aivan kuin tehty Switchille

Ihan kivan näköinen peli pyörii 3DS:llä kiitettävästi, eikä mitään teknisiä häiriöitä esiinny. Yksi asia silti ihmetyttää. Miksi mätkintä julkaistiin vanhalle pieniruutuiselle laitteelle, eikä Nintendon lippulaiva Switchille? Kuten niin monet muut nimikkeet, tämäkin sopisi täydellisesti uudelle hybridikonsolille.

Hassujen henkiolentojen herskyvä huumori saa hymyn huulille, ja uusien otusten kohtaaminen tuntuu jännittävältä. Yksinkertaiset taistelut alkavat kuitenkin nopeasti toistaa itseään, eikä edes pelihahmon vaihtaminen tuo pelastusta tähän ongelmaan. Tarinakaan ei ole sieltä parhaimmasta päästä, vaikka Yo-kaiden edesottamuksia seuraa ihan mielellään. Yo-kai Watch Blasters maistuu makoisalta välipalalta seuraavaa pääsarjan peliä odotellessa. Toivottavasti se saadaan nopeasti myös Suomen markkinoille, ja tietysti Switchille!

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi