Uncharted 2: Among Thieves

Tavoitteena huippu

Elokuvamaisuuden tavoittelu on muutaman viime vuosikymmenen ajan ollut jonkinlainen videopelikehittäjien graalin malja. Alkuun vitsiltä kuulostanut utopistinen tavoite realisoitui ensimmäisen kerran, kun Dragon’s Lair -niminen reaktiotesteillä yhdisteltyjen animaatiopätkien kooste valloitti pelihallit. Commodore 64:n Defender of the Crownia mainostettiin ensimmäiseksi ”interaktiiviseksi elokuvaksi”, vaikka tosiasiassa kyseessä oli vain kivalla grafiikalla ja hyvin toteutetulla musiikilla kuorrutettu toiminnallinen kevytstrategia.

Elokuvamaisuuden huippua tavoiteltiin Quantum Gaten ja Critical Pathin kaltaisilla pitkälti videomateriaalista koostuvilla hypermediateoksilla, joissa interaktiivisuus koostui lyhyistä toimintajaksoista ja keinotekoisista valinnoista. Viime aikojen tuotoksista maininnan arvoinen on Quantic Dreamin Fahrenheit, jossa käsikirjoitukseen panostettiin pelattavuuden kustannuksella, ja lopputulos herätti hyvinkin ristiriitaisia tunteita.

Naughty Dog tarttui haasteeseen parin vuoden takaisella Uncharted: Drake’s Fortunella. Indiana Jones -elokuvat ja Tomb Raider -pelit yhdistänyt seikkailu todisti, että videopeli voi samaan aikaan kertoa viihdyttävän tarinan ja sisältää runsaasti pelattavaa. Uncharted menestyi hyvin sekä arvosteluissa että myyntitilastoissa, ja sitä pidetään yhä yhtenä parhaista PS3-peleistä. Mutta vaikka Uncharted: Drake’s Fortune olikin hyvä peli, ja vaikka se yhä pärjää vertailussa mitä tahansa nykysukupolven peliä vastaan, se tuntuu vain harjoituskappaleelta jatko-osansa Uncharted 2: Among Thievesin rinnalla.

Veijarin vauhdikas paluu

Uncharted 2:n avaus on kylmäävä. Sarjan sankari Nathan Drake havahtuu junanvaunusta, jonka hän huomaa roikkuvan vuorenjyrkänteeltä. Kontrolleihin totuttavan alkujakson aikana Nathan kiipeää vaunun reunaa pitkin kohti tukevaa maata, ja etenemisen lomassa mieleen juolahtavat takaumat selvittävät taustaa siitä, miten rehvakas aarteenmetsästäjä on joutunut nykyiseen ahdinkoonsa.

Muutamaa kuukautta aikaisemmin Nathan on ollut mukana museoryöstössä Istanbulissa, mutta kaikki ei tietysti mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Reitti turkkilaisesta tyrmästä Tiibetin lumisiin maisemiin on ollut tapahtumarikas, ja sen aikana Nathan on oppinut paljon kunniakäsityksistä varkaiden keskuudessa.

Uncharted 2 on vihdoinkin videopeli, jota voi kutsua elokuvamaiseksi ilman sarkastisen hymyn häivää. Sen tarina on megaluokan seikkailuelokuvan tasoa, ja dialogi ei ole ainoastaan erinomaisesti kirjoitettua vaan myös erittäin sujuvasti esitettyä. Juonta kuljetetaan sekä välivideoissa että pelattavien osuuksien aikana, joten vaikka puhetta on paljon, ei pelaajan tarvitse vain tuijottaa passiivisena ruudulla pyörivää elokuvaa.

Tasapainoinen kattaus

Kaikki eivät pitäneet Drake’s Fortunen räiskintäpainotteisuudesta, ja Naughty Dog on selvästi kuunnellut kritiikkiä. Among Thievesissä on edelleen tulitaisteluja, mutta ne eivät ole samalla tavalla pitkitettyjä kuin ensimmäisessä osassa. Tallennuspisteitäkin on sijoiteltu mukavan armeliaasti. Kun tähän vielä yhdistetään lataustaukojen puuttuminen – väkivaltaisen kuoleman jälkeen pääsee takaisin toiminnan keskelle alle viidessä sekunnissa – ei Unchartediin pääse juuri turhautumaan.

Ammuskelua siis löytyy edelleen, mutta kiipeilyä ja pulmanratkontaa on lisätty. Uncharted 2 ei pidä pelaajaa kädestä, vaan joskus etenemisreittejä täytyy oikeasti miettiä itse. Myöskään ongelmanratkonta ei ole automaattista: vaikka Nathanin muistikirja on edelleen apuna, se ei aukea itsekseen sivulle, jolla suoraan kerrotaan, miten senhetkinen arvoitus selvitetään. Muistikirjaa voi selailla muulloinkin kuin erikseen määriteltyinä hetkinä, ja sen sivuilta irtoaa hupia huilihetkiin.

Räiskinnän osuutta voi itse yrittää vähentää panostamalla hiiviskelyyn. Among Thievesiä varten Nathan on selvästi käynyt ninja-koulua, ja vastustajista onkin useimmiten helpoin tehdä selvää hipsimällä selän taakse ja vääntämällä niskat nurin. Tämä valitettavasti myös paljastaa Uncharted 2:n pahimman heikkouden ensimmäiseen osaan verrattuna: viholliset eivät tunnu yhtä älykkäiltä kuin aiemmin. Vartijat eivät huomaa kaverin katoamista, tai edes tämän ruumista jaloissaan. Päätä ei käännellä eikä ääreisnäköä juuri ole, joten Nathan pääsee iholle suoraan sivusta lähestymällä.

Kiipeä, apina, saat banaanin

Tomb Raider -vaikutteet ovat aina näkyneet Unchartedin kiipeiluosuuksissa. Yli-inhimillisillä sormi- ja käsivarsivoimilla varustettu Nathan pystyy kiipeilemään lähes seinää kuin seinää, kunhan siinä on pieniä ulokkeita. Pystysuora eteneminen tuntuu nyt entistä ketterämmältä, ja lisäksi Nathan osaa myös ampua rappauksista roikkuessaan.

Ilmeisesti Naughty Dogillakin on todettu, että harvat oikeasti pitävät liiketunnistuksesta; niinpä pelaajan ei tarvitse enää tasapainotella kallistusohjaimen kanssa Nathanin kävellessä ohuita lankkuja tai liukkaita puunrunkoja pitkin. Parissa kohdassa ohjaus kuitenkin vierailee ärsyttävyyden puolella, kun sankarin täytyy hypätä lyhyen kiihdytyksen jälkeen kohti kapeata maalia. Ohjauksen suunnan joutuu valitsemaan lähes arvaamalla, mikä johtaa pelin harvoihin ärsyttäviin äkkikuolemiin.

Koska kiipeily ei ole kovin haastavaa, se voisi muuttua pitkään jatkuessaan tylsäksi. Maisemat ovat kuitenkin upeita ja tempo voi vaihtua silmänräpäyksessä rauhallisesta veikkagustafssoinnista railakkaaksi pyssynpaukutteluksi. Parissa kohdassa näitä elementtejä tarjoillaan jopa yhtä aikaa, kun Nathan joutuu kiipeilemään liikkuvan junan vaunujen pinnoilla vihamielisiä luoteja väistellen. Rytmityksen puolesta Among Thieves on yksi suvereeneimpia suorituksia videopelihistoriassa.

Välttämätön paha

Kehityksen aikana Naughty Dog paljasti, että Uncharted 2 tulisi sisältämään moninpelin ja yhteistyötilan. Tästä nousi hirvittävä äläkkä, sillä ensimmäisestä osasta pitäneet – minä muiden muassa – olivat varmoja, että verkkopelin kehittäminen söisi resursseja hienolta yksinpeliltä. Ihan aiheellisesti on myös epäilty, että Modern Warfare 2:n pian ilmestyessä Uncharted 2:n palvelimet jäävät kaikumaan tyhjillään.

Verkko-Unchartedin kuolemaa odotellessa kannattaa kuitenkin muodostaa mielipiteensä itse. Yhteistyötilassa kolme seikkailijaa lähtee rynnimään tarinasta tutuissa ympäristöissä. Tehtäviin on kehitetty kevyttä juonentynkääkin, mutta käytännössä ne ovat vain viholliskohtaamisten sarjoja. Menestyksekkäästi haasteita suorittamalla kerätään pelivaluuttaa, jolla voi ostella uusia vaatteita ja aseita sankareille. Kovin kiehtovasta pelimuodosta ei kuitenkaan puhuta.

Moninpelissä nähdään tuttuja mutta uudelleennimettyjä pelimuotoja, kuten joukkuetappomatsia ja lipunryöstöä. Unchartedin verkkomittelöiden erikoisuutena on yksinpelin mekaniikkojen siirtäminen sellaisinaan moninpelipuolelle. Hahmot osaavat kiipeillä, suojautua ja ammuskella muurinreunalta roikkuen. Kartat kannustavat liikkumaan, sillä omasta mielestään suojaisaan nurkkaan kyhjöttämään jäänyt soturi saattaa yhtäkkiä huomata jonkun tiputtelevan kranaatteja pään päällä olevalta katonharjalta.

Hauskin pelimuoto on lipunryöstöä muistuttava Plunder, jossa yritetään kuljettaa kultamöhkäle neutraalilta alueelta omaan aarrearkkuun. Oman taktisen elementtinsä tarjoaa mahdollisuus heitellä kimpaletta kaverilta toiselle, mikä nopeuttaa liikkumista. Toisaalta irrallaan olevan aarteen voi kaapata myös vihollinen, joten tällä tavalla eteneminen vaatii jonkin verran koordinointia.

Seikkailun uusi kuningas

Pienistä kauneusvirheistään huolimatta Uncharted 2: Among Thieves on äärimmäisen viihdyttävä ja huolellisesti toteutettu paketti. Näyttelijäntyötä ei voi kehua liikaa: Nolan North on rakastettavan veijarimainen Nathan Drake ja naishahmot – etenkin Claudia Blackin seksikkäästi kähisemä Chloe Frazer – ovat erittäin aitoja. Muutenkin ensimmäisestä Unchartedista tutut näyttelijät ovat sisäistäneet roolinsa, ja vetävät ne niin rennolla otteella kuin ammattilainen hyvin kirjoitetun hahmon pystyy. Nasevaa sanailua on ilo kuunnella, ja itse huomasin muutaman kerran naurahtavani ääneen. Kaikkinainen nolo mahtipontisuus on Unchartedista niin kaukana kuin mahdollista.

Suutariksi jääneen neljännen Indiana Jonesin ja polkunsa hukanneen Lara Croftin jälkeen on ilo huomata, että ainakin joku osaa tuottaa vanhanaikaista, häpeilemättömän viihdyttävää seikkailua. Ensimmäisestä Unhcartedista pitäneille jatko-osakin varmasti maistuu. Ja Draken aarteen jahtaamiseen pettyneille Among Thieves voi olla positiivinen yllätys.

Galleria: 

Kommentit

On kyllä tiukka peli, propsit Naughty Dogille.

Samanlainen kokemus tuo näyttäisi jryillakin olleen kuin allekirjoittaneelle ja varmasti monille muillekin. Elokuvamaisuutta ei tämän pelin yhteydessä voi liikaa hehkuttaa, sillä tuo on tosiaan itse koettava ymmärtääkseen sen kokonaisvaltaisuuden. Ehkä joillekin tuo elokuvan tuntu saattaa olla tehty hieman halvalla tavalla (skriptaus, valintojen vähyys ja niin edelleen), mutta meille sadoille tuhansille muille se on jotain innovatiivista, ellei jopa mullistavaa tässä genressä. Ensimmäistä kertaa peli todella pääsee hyvin lähelle elokuvaa kokemuksena. Ja rytmitys tosiaan on aivan huippuluokkaa.

Ja ne maisemat...ne maisemat...

Eräästä asiasta olen kuitenkin ihan toista mieltä, nimittäin:

"Myöskään ongelmanratkonta ei ole automaattista: vaikka Nathanin muistikirja on edelleen apuna, se ei aukea itsekseen sivulle, jolla suoraan kerrotaan, miten senhetkinen arvoitus selvitetään."

Puzzlet ovat tämän pelin sudenkuoppa. Ne ovat aivan liian helppoja (vaikka toki ovatkin melko loogisia) ja sanon tämän ihmisenä, jolle puzzlet saattavat tuottaa harmaita hiuksia, vaikka olisivat useiden mielestä loogisia ja helppoja. Pelaajaa kyllä viedään ihan kädestä pitäen ratkaisuun, näin siis omasta mielestäni. Ja tämä hieman laimensi omaa kokemustani, siksi mainitsin.

Uncharted 2: Among Thieves on kuitenkin tämän genren "must play -pelejä", joten eipä nuo vesitetyt ongelmanratkontavaiheet peli-intoa laannuta. Jotenkin niistä vain jää sellainen fiilis, että ne on tehty niin, että hitaimmatkin (kuten minä) pääsevät niistä etenemään ilman turhautumista. Ehkä tämä toisaalta juuri sopiikin pelin tunnelmaan täydellisesti, joten liian vaikeatkin (tai epäloogiset) puzzlet saattaisivat tehdä hallaa yleiselle tunnelmalle.

Jeps, samaa mieltä arvostelijan kanssa lähestulkoon all the way. Tosin U2 ei kuitenkaan niin hirveästi eronnut ensimmäisestä osasta.. Itsekin ensimmäisen pelin 4 kertaa läpimenneenä ajoittain huomasin tietynlaista kyllästymistä.

Ja mielestäni co-op online ON kiinnostava, tavoitteellinen yhteistyöpeli vaikea-vaikeustasolla kaverin kanssa on miellyttävän haastavaa ja myös Plunder-tyylisessä co-opissa taktinen pelisilmä pääsee aarteenviennin muodossa hyvin parrasvaloihin. Eniten miinusta voisi antaa kenttien vähyydestä, joka sinänsä tietysti helpottaa niiden opettelua. :)

"Nathan joutuu kiipeilemään liikkuvan junan vaunujen pinnoilla vihamielisiä luoteja väistellen." Toi adjektiivi "vihamielisiä" antoi hyvän säväyksen. =))

@avanto: "Puzzlet ovat tämän pelin sudenkuoppa. Ne ovat aivan liian helppoja (vaikka toki ovatkin melko loogisia)"

Tässä on kuitenkin selkeä muutos ensimmäiseen osaan verrattuna, jossa puzzlen ratkaisuohjeet löytyi suoraan siltä sivulta, joka sattui aukeamaan, kun muistikirjaa tyrkytettiin ongelmanratkontakohdassa. Tuossa pelaajan ei siis tarvinnut itse ajatella sitäkään vähää. Tällä kerralla ainakin yksi puzzle vaatii jonkin verran asioitten yhdistelyä, vaikka todellakaan mitään Einsteinia ei ko. kohdissa tarvita.

Oikeasti hankalat ongelmat olisivat kivoja, mutta niissä varmaan riskinä on se, että kaikki eivät niitä osaisi selvittää, ja nykypäivän pelille olisi kaupallinen itsemurha, jos sitä ei pääsisi läpi. (Itse olen juuri niitä tyhmiä ja kärsimättömiä, jotka heittävät hanskat tiskiin heti, kun vähän pitäisi miettiä...)

Usein ennen julkaisua kirjoitetuissa arvosteluissa jää verkkopuoli turhan vähälle huomiolle. Onneksi tässä sitä puolta hieman jo valoitetaan ja kiitos siitä! On kuitenkin osalle väestä ehkä se hankintapäätöksen sinetöivä osuus arviosta. Ei se nopeus ole aina valttia, vaikka läpeensä kaupalliset saitit niillä hittejä hakeekin.

Yhteistyömuoto on tutussa porukassa mitä suurinta hupia. Me-henkeä luodaan monin tavoin, kun yksin et ole mitään ja vain ryhmässä saa tarinaa vietyä eteenpäin. Apua huudetaan niin lujaa, että naapurin mummokin jo hätääntyy tai tilanneraporttia tulee kuin sotaharjoituksissa ikään. Kolme kenttää on kuitenkin nopeasti läpi viety, vaikka koostuvatkin episodeista. Nämäkään eivät ole ihan tyhjää lahtaamista, vaan tarinaa taustoitetaan välianimaatioin. Lisäkenttiä odotellessa. Toimiva kokonaisuus, jossa ei muita puutteita oikeastaan ole.

Plunder-muoto noussut myös täällä suosikiksi varsinaisesta verkkopelistä. Hyvin kiivastahtista mittelöä pytingistä. Sankarin osa on heittää se niin pitkälle omiin päin kuin ehtii sen lyijymeren keskellä. Jostain syystä onnistuu koukuttamaan, vaikka perinteinen lipunryöstö ei oikeastaan koskaan ole napostellut. Muista muodoista Eliminationissa rushipetterit juoksee suoraan kisakatsomoon, eikä respaa näy missään - maistuu siis oletettavasti ainakin socomisteille. Alueiden valtausta ja kukkalan kuningasta löytyy myös sen deeämmän lisäksi. Peliseura haetaan näissä rankkimatseissa joka kerta uusiksi ja tämä kestää minuutteja, muuten toimivuus hyvällä tasolla.

Pelit tallentuvat automaattisesti ja niitä pääsee tarkastelemaan Cinema-puolella vapaasti viimeisten 20 matsin osalta, myös free cameralla. Videontekijät tykkäävät kun saavat hudin riisuttua, vihreää kangasta ja pehmeää hidastusta. Löytyypä jopa ihan oma kenttänsä näitä säätöjä varten. Machinima on päivän sana ja sinä sen tekijä. Suosikkitallenteen saa lukittua ja näin säilöttyä turvassa päällekirjoitukselta.

Pelaajaa palkitaan jatkuvasti karttuvalla talletustilillä. Yhdessä tämän ja nousevien levelien myötä omia kykyjä ja aseiden ominaisuuksia pääsee parantelemaan. Tämä tilipussi on yhteinen koko pelille ja pelaajan tehtävä on sijoittaa rahoja sinne missä uskoo niiden parhaiten tukevan omia mieltymyksiä. Vaikka yksinpeliin painovoiman muutoksiin jos ei muuta keksi. Verkkopeleissä perinteinen ulkoinen päteminen hoidetaan Platinium-trophysta tulevasta Marco Polon luurangolla tai astetta köyhemmin, tienatulla valuutalla hankituilla skineillä.

Yksinpelille toki se kaikki kunnia joka sille kuuluu, upea kokemus kaikinpuolin. Toinen kierros menossa, kun edellinen läpäistiin normal-vaikeustasolla 14 tunnissa 31 minuutissa. Näihin hyviin ja vaikuttaviin elämyksiin haluaa vain palata uudestaan ehkä hiukan toisenlaisella pelityylillä. Sekin kun sallitaan, vaikka käsikirjoitetussa putkessa muuten mennäänkin. Hiippailua propaanitynnyrien vastapainoksi.

Uncharted 2: Among Thieves on peli, joka tekee ennen niin nauretusta elokuvamaisesta pelielämyksestä viimein hovikelpoisen. Jatkaa seikkailupelien kunniakasta tarinaa painoksella, joka varmasti muistetaan vielä pitkään.

Videoita jälkipolville:

Yksinpelistä ja vähän muustakin: http://www.konsolifin.net/media/media/1506/Uncharted-2-Among-Thieves-PS3/

Yhteistyömuodosta (max. 3 pelaajaa): http://www.konsolifin.net/media/media/1527/Uncharted_2_Among_Thieves_Co-...

Verkkopelin Plunder-pelimuodosta (max. 10 pelaajaa): http://www.konsolifin.net/media/media/1564/Uncharted_2_Among_Thieves_ver...

Oikolukija iskee jälleen:

"se yhä pärjää vertailussa mitä tahansa nykysukuplven peliä vastaan"

Muuten ei valittamista arvostelun suhteen.

Hyvä arvostelu!
Olen erimieltä co-opista, imo se on kerrankin hauska ja todella haastava mähinä. Meni ehkä jopa Gears of Warin co-opin ohi, vaikka Gearsissa pääsee pelaamaan koko pääjuonen porukalla. Ihan loistoa.

Myös loppukommentista:
"Suutariksi jääneen neljännen Indiana Jonesin ja polkunsa hukanneen Lara Croftin jälkeen on ilo huomata, että ainakin joku osaa tuottaa vanhanaikaista, häpeilemättömän viihdyttävää seikkailua."

Neljäs Indiana on ensimmäinen hyvä Jonesi ja Croftithan on palanneet aika loistokkaalle tasolle ;)

Mutmut, hyvää tekstiä ja hyvä arvostelu.

EDIT: Nettipeli on ehkä jopa paras tässä genissä.

"EDIT: Nettipeli on ehkä jopa paras tässä genissä."

Agreed. Nettipeli tuli itselle totaalisena yllätyksenä kun oletin sen olevan tyyliä GTA, eli vain "pakosta" lisättynä. Oman fiiliksen mukaan tämä on kaikkea mitä Gears 2n piti olla.

Paras pelaamani yksinpeli peliurallani tähän mennessä.

Aivan loistava peli kyllä kyseessä, heti ekalla pelikerralla koukutti 4h sessioksi, jota harvoin mulle enää tapahtuu. Moninpeliä en vielä kokeillut.

Eka osa oli ihan ok. Liialliset tulitaistelut pilasivat sen aika pahasti. Varsinkin kun viholliset olivat todella tarkkoja laukauksissaan ja ammuksia oli vain pari taskussa. Peli oli muuten hauska pelata tosin.

saa tän pelin jouluna ja mun mielestä ykkönen oli ihan hyvä. Toivottavasti tämäkin peli vetää vertojaan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi