Id Software on legendaarinen firma. Kehitysstudion uumenissa luodut Wolfenstein 3D, Doom ja Quake merkitsevät räiskintäpelaajalle enemmän kuin Auto-Tune nykymuusikolle. Oli kulttipelien jatko-osista sitten mitä mieltä tahansa, täytyy Johneille Carmack ja Romero nostaa hattua heidän saavutuksistaan genreistä suosituimman parissa. Tiimin edellisestä julkaisusta, Doom 3:sta, on kulunut jo seitsemän vuotta, mutta Rage jatkaa sitkeästi id:n luomia pyssyttelyperinteitä. Päihittääkö vanha konsti enää 2010-luvun uusia?

Pahasti, paha maailma

Vuonna 2035 pöly on viimein laskeutunut. Jättimäisen asteroidin törmäys Tellukseen on muuttanut maailmamme täysin. Mäjäyksen nostattama pölypilvi on estänyt auringonsäteiden pääsyn ilmankehän läpi, jolloin kaikki elollinen on kuihtunut maanpinnalta. Maakerroksien alle myyrien tavoin kaivautuneet selviytyjät ovat viimein uskaltaneet kömpiä luolistaan taivasalle; sivilisaation rippeitä turvaava Ark-projekti on onnistunut. Eloonjääneiden joukossa turvakapselistaan esiin ryömii myös pelaaja itse. Vaikka yhdestä katastrofista selvittiinkin, pahin on vasta edessä. Rajallisista resursseista taistelevien ryhmittymien kanssa neuvotteleminen onnistuu vain aseen tähtäimien takaa.

Vaikka postapokalyptisen joutomaan keskellä kaikesta on pulaa, isoin puute on kyvyttömyys yhteistyöhön. Olosuhteet yksistään tuottaisivat ongelmia tarpeeksi, mutta halu saada kaikki itselle puskee ylitse. Ragen alkutaipaleella törmätään tuppukylän päämiehen, joka ensi töikseen antaa pelaajalle tussarin käteen. Tehtävänä on ryövätä paikallisten bandiittien autovarikolta moottori mönkijään, ja veritöihin on lähdettävä sinisilmäisesti. Luonnollisesti bandiitit ovat pahan kätyreitä, joiden suolaaminen on hyväksyttävää. Sama pätee klaanilaisiin, venäläisiin ja jopa virkavaltaan. Kapinallisten jalolta tieltä ei käy poikkeaminen, sillä kakkosraiteille vievät ovet pysyvät ummessa – kunnes sivutehtäväkierroksella ne avataan kahvasta kääntämällä. Avara joutomaa on vain kangastus, Rage pitäytyy tiukkana putkijuoksuna alusta loppuun.

Valinnan mahdollisuus tulee laajan asearsenaalin mukana. Pelkkien pyssyköiden lisäksi myös ammustyyppiä voi vaihtaa lennosta. Perusreukusta tulee hetkessä tappava tarkkuusase, kun rullaan lataa satsin Tuhteja poikia (Fat boys). Oma suosikkini, dynamiittinuolet, lennätetään kohteeseensa varsijousella, joka saattaa vaikuttaa erehdyttävän tehottomalta kapistukselta vakionuolineen. Ja mikäli luodikot eivät riitä, voi vasemmasta liipaisimesta ottaa varusteet käyttöön. Valikoimasta löytyy vartiotykki, aseistettu robotti, kranaatteja joka makuun ja tummasta operaatiosta lainattu radio-ohjattava auto. Perusräimettä monipuolisemmalla aseistuksella on hauska leikkiä siitäkin huolimatta, että valikot toimivat verkkaisesti ja kulmikkaasti. Näppärästi konsoleilla selattavat pyörövalikot loistavat poissaolollaan, ja aseenvaihdon kanssa joutuu tappelemaan.

Käytä ja kierrätä

Rage on kertakäyttöistä hupia. Uudelleenpeluukerralle on vaikea löytää motivaatiota, sillä revanssikierrokselle ei saa ostamiaan aseita, ammuksia tai muutakaan jo ansaittua saalista mukaansa. Päällimmäisenä mielessä on tökerö loppuratkaisu, joka katkaisee perusmätkeen (huonolla tavalla) täysin äkkiarvaamatta. Parin minuutin video ei anna minkäänlaista lopetuksen tunnetta, eikä se liioin petaa alustaa jatko-osalle. Tuntuu siltä, kuin viimeisestä kentästä olisi leikattu osa pois kokonaan. Ennen Ragen hyllyttämistä voi toki kokeilla moninpeliä, joka ei ainakaan meikäläiseen iskenyt. Tosin jos Twisted Metal -tyylinen ajoneuvosota kiinnostaa, Ragesta saa irti muutaman lisätunnin kokemustasoa kasvatellessa. Maksimissaan neljän pelaajan kekkereissä tuskin sen kauemmin viihtyy, varsinkin kun yksinpelissä kaikki radat, pelimuodot ja kaarat tuli koeajeltua konetta vastaan. Yhteistyömoodikin löytyy, mutta se lienee lisätty vain nimeksi. Tehtävät on kopioitu suoraan yksinpelistä, ja koko komeus on kahlattu läpi tunnissa.

Seitsemän vuoden tauon jälkeen id:n paluu fps-genren pariin jättää vaisun vaikutelman. Ilman tukevaa moninpeliä Ragesta ei saa irti riittävästi sisältöä, jotta se olisi oikopäätä ostamisen arvoinen. Sataprosenttiseen läpäisyyn vaikeimmalla tasolla kului reilu kolmetoista tuntia. Ilman keräilysälää ja erään typerän minipelin kanssa tuskailua väittäisin tuntiluvun putoavan yksinumeroiseksi. Kun muistelee pari kappaletta taaksepäin mainintaani siitä, miten samoja karttoja sahataan edestakaisin, alkaa päästä ongelman ytimeen. Kaunis grafiikka ja menevä paukuttelu nostavat Ragen kurssia ylöspäin – alekoripoimintojen listalla.