Varhaisimmat muistoni pelistä sijoittuvat vuodelle 2000, jolloin julkaisusta oli kulunut neljä vuotta. Vietin paljon aikaa sairaalassa ja ainoa hupi oli ruokailutilaan sijoitettu PlayStation 1. Pelejä oli vain muutama, joten valinnanvaraa ei ollut. Kun levy pyörähti käyntiin ensimmäistä kertaa, olin myyty siitä samaisesta sekunnista alkaen.

crash_bandicoot1.jpg

Pian 20-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä ensimmäinen Crash Bandicootin myi yli miljoona kappaletta pian julkaisunsa jälkeen. Eläinhahmo otettiin vastaan riemuiten, minkä jälkeen jatko-osia julkaistiin aina vuoteen 2008 saakka. Viisi ensimmäistä Crashia tehtiin vain PlayStationeille, mutta myöhemmin julkaistut osat tulivat pelattaviksi esimerkiksi Xboxille ja GameCubelle. Oman osuutensa saivat myös käsikonsolit, kun Crash tuotiin muun muassa PSP:lle ja Game Boylle. Kaiken kaikkiaan Crash-sarjaa on tehty 18 pelin verran ja myyty yhteensä yli 40 miljoonaa kappaletta.

Hyppää kysymysmerkkilaatikkoon

Crash Bandicoot on 3D-tasohyppely. Tarkoituksena on selvitä kentistä läpi pomppien ja väistellen erilaisia esteitä. Seikkailun päätteeksi Crash joutuu kohtaamaan loppuvastuksen. Matkan varrella tavataan myös pienempiä välipomoja. Sankarin arkkivihollisena häärii tohtori Neo Cortex, joka alun perin loi Crashin taistelemaan maailmanvalloituksensa puolesta. Pussimäyrä kuitenkin onnistui karkaamaan Cortexin laboratoriosta joutuen jättämään taakseen tyttöystävänsä Tawnan.

Kokonaisuus on lajiteltu kolmelle saarelle, joissa jokaisessa on useita kenttiä. Pelaaminen on yksinkertaista mutta vaativaa. Crashin ohjaaminen tapahtuu PS1-ohjaimen nuolinäppäimillä ja hyppy- tai pyörimisominaisuudet saa käyttöönsä muilla namiskoilla. Kentät koostuvat erilaisista esteistä ja laatikoista. Tarkoituksena on läpäistä taso keräten wumpa-hedelmiä. Kun on kerännyt 100 hedelmää, saa Crashille lisäelämän. Laatikoista voi wumpien lisäksi kerätä myös noitatohtori Aku Akun naamareita. Suojaava maski estää kuolemasta ensimmäisestä iskusta. Parhaimmillaan Aku Aku tekee Crashista hetkeksi kuolemattoman, kun naamari muuttuu kultaiseksi ja Crash pystyy juoksemaan kaikesta läpi rajoitetun ajan.

Laatikoista voi paljastua myös muita keräilyesineitä, kuten esimerkiksi bonuskenttään oikeuttavia laattoja. Bonusosioita on kolmen tyyppisiä, joista jokaisesta ansaitsee erilaisia palkintoja. Helpommista Tawna-tasoista pelaaja pääsee tallentamaan edistymisensä. Brio ja Cortex-tasot ovat vaikeimpia. Niissä on todennäköistä kuolla nopeasti, joten palkinnot ovat syystä muhkeampia. Läpäistessään nämä voi ansaita mittavan määrän lisäelämiä tai avaimia, joilla pääsee salaisiin tasoihin.

Crash_bandicoot2.jpg

Vanha on yksinkertaista mutta näyttävää

Kun ensimmäisen kerran pääsin pelaamaan Crash Bandicootia, se tuntui jumalaiselta. Teoksen grafiikka näytti uskomattoman hyvältä, ja sen värikylläisyys loihti värityskirjamaisen olotilan. Lapsena kuitenkin taisin pelätä jopa Crashin kaveria Aku Akua. Pelottivatpa myös tasojen piikikkäät esteet. Mahtavinta koko pelistä teki sen kuvaustekniikka. Etenemistä kuvataan edestä, sivusta, takaa ja ylhäältä, mikä tekee Crash Bandicootista tasohyppelynä miellyttävän pelata. Seikkailuun tulee vaihtelevuutta, kun kuvakulmaa vaihdetaan jopa kesken pelaamisen. Ohjaus on hoidettu automaattisesti, joten ohjaimen namiskoilla kameran liikkumista ei tarvitse säädellä.

Crash Bandicootin vaikeus tulee ilmi kohdissa, joissa hypätään esimerkiksi esteen tai kuilun ylitse. Hyppy täytyy ajoittaa oikeaan kohtaan ja sopivaan aikaan. Pienestäkin hutiloinnista Crash menettää tajuntansa ja yhden elämän. Onneksi tarkistuspisteitä on sijoiteltu pitkin tasoja, joten lopullisen kuoleman kohdatessa pääsee aloittamaan uudelleen viimeistään edelliseltä pisteeltä tai kentän alusta.

Unohtuneet tunnelmat

Miksi Crash sitten innostaa ja koukuttaa? Täytyy myöntää, etten enää näin aikuisiällä pääse samaan fiilikseen kuin silloin 10-vuotiaana. Vuosien saatossa on julkaistu niin paljon pelejä, jotka ovat iskeneet kovemmin. Toisaalta teosten grafiikat, juonet, ohjattavuus ja muut sisällöt ovat muuttuneet kahdessakymmenessä vuodessa. Vuonna 1996 Crash oli lähes parasta, mitä peliteollisuus pystyi antamaan. Lehmänhermoni ovat kadonneet vuosien saatossa ja nykyisin en jaksa enää keskittyä tarpeeksi tasojen läpäisemiseen. Lapsena pelatessa ei ollut väliä läpäiseekö tasot vai hinkkaako samaa kenttää useita kertoja etenemättä.

Ehkä viehätys johtui itse pelaamisesta. Kerrankin sai ohjaimen omaan käteen ja pääsi kokeilemaan jotain, mitä kotoa ei löydy. Ensimmäisen oman konsolini sain vasta muutamaa vuotta myöhemmin, joten ensikosketus pelaamiseen tapahtui tuona hetkenä. Kyse taisi olla kokonaisvaltaisesta ahaa-elämyksestä, johon ei toista kertaa elämänsä aikana pääse. Kuulun sukupolveen, jossa lähes kaikki ovat pelanneet Crash Bandicootia ja tuntevat tämän pussimäyrän. Yksi kiistellymmistä asioista keskusteluissa onkin, onko hahmo koira, kettu, pussimäyrä vai jokin muu.

playstation1_crash.jpg

Nykyisin omistan yli 20 konsolia, joten retropelaaminen on edelleen vahvana osana arkea. Rakastan sitä, kun saan virittää koneen piuhoineen vanhaan putkitelevisioon. Avaan luukun, johon syötän fyysisen levyn. Käynnistyksen aikana hypistelen sekä luen käyttöohjetta. Kun PlayStationin alkuintro lävähtää telkkariin, olen edelleen myyty. Hetkittäin pääsen siihen samaan fiilikseen kuin lapsena. Totuus on, että liian harvoin enää muistaa miltä ensimmäinen pelikerta tuntui. Lopputulos on kuitenkin, että sinä hetkenä myin sieluni pelaamiselle.

Crash Bandicoot -pelin voi edelleen hankkia itselleen pelattavaksi. Alkuperäisiä PlayStation 1 -konsoleita ja pelejä myydään edelleen käytettynä. Jos vanhojen konsoleiden hankkiminen ei kiinnosta, pystyy sarjan kolme ensimmäistä osaa ostamaan PlayStation Storesta noin 5 euron kappalehintaan.