Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Koelnmessen pääkäytävä

: Messuviikon yhteenveto

Viime viikon keskiviikkona ajoi taksi pitkin Kölnin aamuruuhkaa kohti Koelnmessen pohjoista sisäänkäyntiä. Takapenkillä kaksi matkalaista Suomesta. Kaulassa roikkuivat edellisenä päivänä noudetut pressipassit. Sovittuja tapaamisia oli luvassa heti aamusta lähtien. Kyseessä maailman suurimmat pelimessut, Gamescom 2016.

Lähtökohtana tiedonjanoisille olivat omat mieltymykset. Olin asettanut tavoitteeksi tutustua vuoden teemaan, virtuaalitodellisuuteen ja sen tuoreimpiin ilmenemismuotoihin. Laitteet ovat kuitenkin tulossa myyntiin jo kuukausien sisällä, joten nyt viimeistään oli aika saada konkreettisia kokemuksia. Kysymyksiä on runsaasti ilmassa; mahtuvatko päälle silmälasien kanssa, onko sisältöä teknologiademoja enempää ja millä seikoilla ostopäätöksen voisi perustella jo tässä vaiheessa? Mielessä kummitteli yhä Sonyn haihäkki.

Tunnelmat kirjoitin tuoreeltaan foorumille: ”Vau! Ensimmäinen kokemus PSVR:stä. Päällimmäisenä tunne odotuksien täyttymisestä. Savolainen aateli koko komeudessaan mahtuu silmälasien kanssa näiden VR-lasien sisälle. Säätövaraa löytyy rutkasti ja lopuksi vielä näyttö tuotiin aivan silmien eteen, peittäen myös poskipäiden alueen tiiviiksi. Remmi kulkee otsalta niskan kautta takaisin ja kannattelee laseja, vieden painon pois nenältä.

Pelasin Boundia, jossa liikutaan kolmannen persoonan kuvakulmasta. Ei mitään pahoinvointia. Ympäristö tulee "iholle". Olet konkreettisemmin tilassa. Ohjasin dualshockilla ja istuen. Pelaan tätä peliä heti mielummin näillä laseilla kuin televisiosta. Läsnäolo vahvempi. Iho meni kananlihalle ja tämä on ollut varma merkki onnistumisesta.”

Mikko kirjoitti kokemuksistaan blogiin VR, kolme eri näkökulmaa.

Ensimmäiseen PSVR-elämykseen sekä massiiviseen Blizzardin osastoon keho reagoi tähän tapaan:

Samaan hetkeen mahtuu kahta eri todellisuutta. Yhdessä juostaan käytävillä varmistamaan hyvä sijainti pelijonossa, toisessa tapaamisesta toiseen. Meillä ei aikataulu onneksi ollut aivan näin tiukka. Välissä ehti kirjoittamaan haastatteluista raakaversiot, joita sitten työstettiin myöhemmin pressitilassa ja hotellilla. Kannattaa napata haastattelut teemoista, joista on itse kiinnostunut ja on vähintään pohjatiedot. Leipäpapin rooli ei sovi harrastajalle, joka tekee matkaa intohimosta lajiin. Tekemisen pitää olla palkitsevaa. Aikaisempina vuosina se on tullut odotetun pelin kokemisesta ohjaimen sarvista käsin.

Matkatoverille tämä oli ensimmäinen kerta Gamescomissa. Mittakaava saikin häneltä osuvan ilmaisun; ”Koelnmessen tuloaula on jo DigiExpon kokoinen”. Meillä synergia toimi hyvin, mikä on tärkeää toimivalle tiimille. Olin kamerassa kiinni ja hän haastatteli. Suomalaisten kohdalla taas roolittelu meni päinvastoin. Kirjoitushetkellä pystyi lainaamaan sitä mitä toinen oli huomioinut ja itseltä mennyt ohi. Huumoria tarvitaan, kun ollaan monta päivää yhdessä. Sitä viljeltiin ja pidettiin myös huoli muonituksesta sekä tehtiin päätökset yhdessä. Paljon auttoivat allekirjoittaneen valmiit kokemukset edellisiltä reissuilta ja toisen erinomaiset tiedot käsiteltävistä aiheista. Arvostus haastateltavan silmissä kohosi selvästi, kun huomasivat ettei tässä olla takki auki liikenteessä.

Mikko: "Messujen valtavan ammattilaispuolen kokeminen ensimmäistä kertaa oli hieno elämys. Sain konkreettisesti tuntumaa mitä suljettujen ovien takana tapahtuu. Yllätyin miten helposti sai luotua kontakteja muihinkin kuin pelkkiin PR-henkilöihin, varsinkin jos sattui löytymään yhteinen suosikkipeli. Alueen zenmäinen rauhallisuus jäi mieleen suhteessa normaalipuolen jatkuvaan desibelikilpailuun, tai sitten olen tullut jo vanhaksi. Paljon tuli opittua ja jatkolle jäi nälkä - Kiitos Koelnmesse Business Area."

Meidän osalta messut päättyivät lauantai-illan Video Games Live -konserttiin Blizzardin osastolla. Olin pitkään haaveillut tästä kokemuksesta ja nyt sekin viimein toteutui. Konserttien sarja kiertää ympäri maailmaa ja on vieraillut Suomessakin. Lavalla eeppistä tunnelmaa loivat tutun pelikuvan ohella Prahan kaupunginorkesteri sekä -kuoro, johtajanaan Blizzardin hovisäveltäjä Russel Brower. Kylmät väreet kulkivat, kun esityksessä siirryttiin World of Warcraft -teoksiin reilun 10 vuoden takaa. Nostalgia.

Kehittämisen varaa löytyy omassa toiminnassa aina. Tavoite ensi vuodelle on saada kontakteja niihin pelitaloihin, joiden kanssa se ei nyt onnistunut. Toisaalta kuulimme ettemme ole asian kanssa yksin. Saksa on iso markkina-alue, ja siinä kun aikatauluja rukataan, voi pienempi jäädä suurempiensa jalkoihin. Ammattilaispuolella toiminnan tehokkuus on sitä luokkaa, ettei jonottelu yleisöpuolella tunnu enää niin houkuttelevalta, vaikka ne aidoimmat messufiilikset tavoittaa siellä parhaiten. Samalla sapluunalla tullaan varmaan jatkossakin menemään. Kiitos KonsoliFINin ylläpidolle mukana elämisestä!

Tämän vuoden messut olivat kokoluokaltaan entistä suuremmat. Kävijöitä oli lehdistötiedotteen mukaan 345 000 kappaletta. Käytävillä oli kuitenkin tilaa paremmin kuin aikaisemmin. Tähän lienee syynä vanhastaan tiedettyjen pullonkaulojen välttäminen ohjaamalla väkeä niistä ohi. Erikoisuutena olivat kiristyneet turvallisuusjärjestelyt, jotka meille vieraille näkyivät lähinnä laukkutarkastuksina. Tarkistukset hoidettiin sujuvasti sisääntulon yhteydessä, ja eivätkä ne onnistuneet sotkemaan aamun ohjelmanumeroita.

Saksa on helppo maa suomalaisille. Täällä asiat onnistuvat ja tapahtumat alkavat suurin piirtein ajallaan. Hotelli lähetti jo sähköpostia toivottaen tervetulleeksi myös ensi vuonna. Silloin eletään elokuun viimeistä viikkoa: tiistaista-lauantaihin 22.-26.8.2017. Ensin mediapäivä ja yleisö sisään keskiviikkona. Mukana!

 

Tuottamamme sisällöt:

Gamescom kerää porukat yhteen - Alkuvuoden valmistelut ovat viimein kantaneet matkalaiset Kölniin asti.

Saumastaan hitsaaja tunnetaan - Haastattelussa Mikael Haveri - Haastattelujen sarja käynnistyi Housemarquen julkaisupäälliköllä.

Mediapäivän kohokohdat: Bethesda ja Blizzard - Mikko sai harvinaisen tilaisuuden osallistua suosikkipelitalonsa VIP-bileisiin.

Kotimainen Umbra pelintekijöiden apuna - Firman logo pomppaa näkyvästi esille AAA-peleissä. Otimme selvää mistä on kysymys?

Tapaamisia, jonottelua sekä illanviettoja. Das ist Gamescom - Messukokemuksemme koostui näistä kolmesta tekijästä.

VR, kolme eri näkökulmaa - Pääsimme kokeilemaan laseja useilta eri valmistajalta.

Hearthstone-tekijöiden haastattelu - Mitkä ovat suositun korttipelin seuraavat vaiheet?

Steep, ensikosketus alppien puuterilumelle ja jyrkänteisiin - Peliesittely itse tekijältä, pelaamaan ja lopuksi vielä haastattelu.

Overwatch-esitys sekä kysymyksiä ja vastauksia - Mitkä ovat suositun tiimivetoisen räiskinnän seuraavat vaiheet?

Messuviikon yhteenveto - Loput vielä sanomatta jääneet asiat yhteen pakettiin ja se oli siinä.

+ Valokuva-albumi: "Gamescom 2016"

Janne "Nisupulla" Kauppinen on KonsoliFINin yhteisötoimittaja. Haluatko mukaan tuottamaan sisältöä Suomen suosituimmalle harrastajavoimin ylläpidettävälle videopelisivustolle? Tsekkaa rekrytointisivumme.

Kommentit

Myös pelaamaan ehdittiin, mm. World of Warships, johon tulossa uutta sisältöä. Steep, alppilajit haltuun. Titanfall 2, nyt ensimmäisen kerran pleikkarilla. Destinyn uusi kenttä Icarus, Merkuriukselta tuli myös Cruciblen kautta tutuksi.     

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi