The Witcher 3 -kokemukseni oli kuin seinään päättyvä vuoristorata

Aloitin Witcher 3 -tallennukseni syksyllä 2018. Sen jälkeen elämässäni on tapahtunut paljon asioita. Läpipeluun varrelle mahtuu ainakin Frendien kaikki jaksot, Game of Thronesin ”loppuhuipennus”, Rillit huurussa -sarjan loppu, Viikinkien päätös, Cyberpunk 2077 -läpipeluu, yksi Qstock, yksi avioero, pari hermoromahdusta, lukuisia unettomia öitä, pari muuttoa, uusi rakkaus, rutkasti matkustelua ja paljon muuta.

Elämän myllerryksessä menetin kiinnostukseni peleihin ja ylipäätään kaikkeen, mistä olin ennen pitänyt. Witcher 3 oli se teos, jolla yritin herätellä kiinnostustani pelaamiseen. Silloin tällöin tartuin ohjaimeen ja hyppäsin Geraltin ja kumppaneiden maailmaan. Homma eteni hitaasti, mutta nyt olen viimein siinä pisteessä, että huvittaa pelata ihan vaan pelaamisen ilosta.

Kävin siis melkoisen vuoristoradan Noituri rinnallani. Siksi on surullista, että sain surkeimman mahdollisen lopun Geraltin seikkailulle. Vielä surullisempaa on kuitenkin se, että tekijät olivat sössineet lopun. Se oli surkeasti rakennettu verrattuna muuhun peliin. Ymmärrän, että aiemmin tekemäni valinnat vaikuttivat tähän, mutta en ymmärrä, miksi se oli niin laiskasti kirjoitettu.

Maailma on hieno, vaikkakin hieman kulissimainen. Vartijat kertovat samoja vitsejä, ja porukka seisoo vuorokaudet läpeensä samassa paikassa. Tönkköihin taisteluihin meni hermot alkuvaiheessa jo pelkän kuvakulman vuoksi. Pudotin sitten vaikeustasoa ja keskityin tarinoihin. Peli ei missään nimessä ole täydellinen, bugeja näkyy siellä täällä. Tunnelma oli kuitenkin loistava, ja se sai minut palaamaan Witcherin pariin aina uudestaan. Viihdyin erinomaisesti niin Novigradin pölyisillä kaduilla kuin Skelligen jylhissä maisemissa.

Mielenkiintoista tarinaahan pelissä piisaa, ja se olikin paras puoli. Koskaan ei tiennyt, mihin tehtävät vievät. Harvoin oli sellainen olo, että miksi teen tätä turhaa tehtävää. Paitsi lopussa, joka oli venytetty aivan turhaan tyhjänpäiväisillä juoksutehtävillä.

Pelin olisi pitänyt päättyä Kaer Morhenin taisteluun, mutta homma vaan jatkui. Tilanne jäi kesken, ja vaivalla hommatut apurit olivat yhtäkkiä kiireisiä häipyen omille teilleen. Siis täh?! Porukka raahautuu älyttömän matkan päähän auttamaan Ciriä ja Geraltia ja sitten häipyy, kun pitäisi tosissaan alkaa hommiin.

Eikun jämäporukalla Novigradiin suunnittelemaan ja tekemään pari turhaa tehtävää. Välissä käydään toisissa ulottuvuuksissa voitelemassa pahiksen kakkosukkoa, ja sitten suunnataan Skelligeen juoksemaan taikakiven perässä. Samalla käydään vähän tutkimassa luolaa, jauhamassa sontaa tyyppien kanssa ja tarkkailemassa valaita. Kaiken huipuksi Ciri haluaa yhtäkkiä vierailla yhden aiemmin tavatun tyypin haudalla, vaikka olisi tärkeämpiäkin asioita hoidettavana.

Sitten on mukaeeppisen loppumyllyn aika. Velhottarien porukka katoaa hoitelemaan jotain taustahommia, kun Geralt, Ciri ja Yennefer antavat kaikkensa haltiamestari Avallac’hn kaivellessa nenäänsä taustalla.

Vaikeuksien kautta Geralt lopulta hoitelee päävastuksenkin ja suuntaa Yenneferin kanssa majakalle, johon Ciri on teleportannut itsensä saatuaan taistelussa osumaa. Majakkaa suojaa taikakilpi, josta on päästävä läpi. Yennefer aukoo suojaan Geraltin mentävän aukon ja jää itse pötköttelemään toiselle puolen.

Geralt haastaa jo aiemmin epäilyksiä herättäneen Avallac’hn taisteluun, mutta tämä heittääkin miekan maahan ja Ciri ilmestyy jostain taustalta. Ciri kertoo, että talvi on tulossa ja hänen täytyy estää se. Muuten kaikki jäätyy. Ciri menee teleportista ja päätyy talvimaahan. Siellä hän katoaa tuiskeeseen, ja Geraltin maailmassa on taas kaikki hyvin. Katsoin ruutua ja mietin, mitä ihmettä tapahtui. Mistä tämä lumi-inferno saapui, ja olinko missannut jotain oleellista.

Viikkoa myöhemmin Geralt käppäilee suolla ja törmää ihmissuteen. Susi anoo armoa, ja Geralt pyytää tätä opastamaan tien alueella majailevan noidan luo. Tämä on hieman outoa, sillä samalla suolla on käyty ennenkin myllyttämässä siellä asuvien noitien kanssa, joten Geralt kyllä tietää paikan. Ei muuta kuin noita kylmäksi ja etsimään mökistä Cirin korua, joka vietiin aiemmin. Geralt jää mökkiin nyyhkimään koru kädessään, kun kuva leikkaa mökin ulkopuolelle. Kaikenlaiset monsterit lähestyvät, ja ruutu pimenee uhkaavan musiikin säestämänä.

Ennen lopputekstejä kerrotaan vielä yleismaailmalliset seuraukset, kuten Radovidin jatkama velhovaino, mutta lähes kaikkien lopputaistelussa mukana olleiden kohtalo jätetään auki. Siis mitä helvettiä? Mihin menivät Yennefer ja Triss. Mitä Trissille ja muille velhoille ylipäätään tapahtui lopputaistelun aikana. Cirin kohtalo jätettiin auki varmaankin huhutun jatko-osan toivossa, mutta muuten lopussa ei ollut järkeä.

Tiedän, että aiemmin tekemäni valinnat johtivat huonoon lopputulokseen, mutta ei kaikkea voi jättää siltikään avoimeksi. Pelissä on kuitenkin panostettu pelkästään sivutehtäviin sen verran, että ne tuntuvat hyviltä ja merkityksellisiltä, ja sitten päätarinan loppu ripuloidaan aivan täysin. Aivan kuin olisin juonut humaltumismielessä pönikän viiniä, ja juuri kun olo on hyvä, joku tulee sanomaan, että tuo on muuten alkoholitonta. Kyllä siinä menee fiilis, eikä huvita enää juoda viiniä, vaikka kaapissa olisi vielä pari pulloa. Tässä tapauksessa pullot viittaavat Witcherin lisäreihin, joiden kimppuun ei huvita aivan hetkeen käydä.