Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Olisiko jo aika uudelle Counter-Strikelle?

Counter-Strikella on yli 20 vuoden historia. Hieman laskutavasta riippuen pelisarja käynnistyi jo edellisen vuosituhannen puolella. Myös itselleni muistojen värittämää kulta-aikaa olivat vuosituhannen alun versiot 1.5 ja 1.6. Modina alkunsa saanut peli napattiin pian Valven siipien suojaan, ja vuodesta 2004 eteenpäin markkinoille rokkasi Counter-Strike: Source.

Counter-Strike: Global Offensive ilmestyi vuonna 2012, ja sitä on näin ollen pelattu kohta yhtä pitkään kuin muita kynäreitä yhteensä. Make no mistake, sillä kyseessä on erinomainen peli, jota on syystäkin luukutettu kohta vuosikymmenen verran. Insinöörin perussääntö on olla korjaamatta asioita, jotka eivät ole rikki, mutta siitä huolimatta mieleen palaa kysymys: olisiko jo päivityksen paikka?

Valve on pumpannut CS:GOhon erilaisia päivityksiä, tehnyt pelistä ilmaisen ja muutenkin pyrkinyt pitämään hommaa elossa. Tuntuu silti siltä, että aivan samanlaiseen päivitystempoon kuin vaikkapa Apex Legendsissä tai Fortnitessa ei ole edes pyritty. Kaikesta tuunailusta huolimatta kyseessä on melko lailla sama peli kuin kymmenen vuotta sitten. Ja Source-pelimoottori on vieläkin iäkkäämpi, se on nyt jo 17 vuotta vanha.

Lisää painetta tuottaa taannoinen lähdekoodin vuotaminen, vaikka huijariskene ei ole tämän myötä muuttunutkaan tavallista pahemmaksi. Suurempi asia on kilpailijoiden saapuminen areenalle. Valorantin suosio ei varmasti ole jäänyt Valvella huomaamatta. Ainakin itseäni sytytti näppärä yhdistelmä kynärin ja Overwatchin parhaita puolia. Lisäksi Blizzard puskee painetta toiselta sivulta kehittämällä Overwatch 2:ta.

Jos Valve, Riot Games ja Blizzard ottaisivat kunnon turpasaunan keskenään FPS-pelien herruudesta, jäisi voittajaksi pelaajayhteisö. Vanhan koulukunnan kapitalistina uskon, että tiukka ja rehellinen kilpailu koituisi kaikkien eduksi.

Source 2 -pelimoottori on tullut ulos jo jotain vuosia sitten, eikä olisi ihme, jos Valven tai modaajien toimesta sen päälle rakennettaisiin ennen pitkää uusi Counter-Striken versio. Tähtikuvioissa ja teenlehdissä nähdään jatkuvasti erilaisia viitteitä uudesta tulemisesta. Joten miten olisi, Gabe?

Kommentit

Enemmänkin olisin semmoista mieltä, että koko CS-skenestä pitäisi hiljalleen päästä eroon ja päästää 20 vuotta wanha CS sinne, minne se kuuluukin, eli (peli)historian lehdille. Kohti uudempia ja parempia pelejä! Vaikka CS onkin saanut vuosien aikana päivityksiä moneen eri otteeseen ja eri versioihin, niin lopulta se on kuitenkin se sama 20 vuotta wanha peli 20 vuotta wanhoine mekaniikoineen. Toki itsellä on paljon lämpöisiä muistoja pelin parista vuosituhannen alusta ja ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, mutta silti aikansa kutakin...

 

ESports-skenekin parantuisi, jos tuosta mekaniikoiltaan jo liki ikuisen wanhasta pelistä päästäisiin eroon ja räiskintäskeneen tulisi uusia tuulia. Wanhat puhki kolutut mapit kun ovat, noh puhki koluttuja, ja pyörivät matseissa aina muutaman itseään toistavan taktiikan ympärillä. Ajatellapa vaihtoehdoksi kyseiseen skeneen vaikkapa jotain Battlefield-peliä jollain 10-15 pelaajan tiimillä toista vastaavaa vastaan isommilla kentillä, jotka tuovat paljon enemmän vaihtelua ja erilaisia yllättävämpiä tilanteita jonkun aikoja sitten tylsäksi käyneen Dust 2:n sijaan...

Olisipa jossain edes vähäisiä merkkejä niistä uusista ja nimenomaan paremmista peleistä. Uusia pelejähän tulee ja menee mutta kynärin kaltainen menestysresepti vain loistaa poissaolollaan järjestäen kaikissa uusissa fps-peleissä. CS'n loistavuus itselleni on juurikin se yksinkertaisuus, ei heroja, ei hahmoluokkia, ei taikoja tai muita erikoiskykyjä vaan 5 pelaajaa aseet kädessä ja ekonomia siinä ympärillä. 

Uudet pelit tuntuvat lähestyvän kerta toisensa jälkeen tilannetta ajatuksella että enemmän olisi parempi.

Sepä se, muutoskitka on melkoista tällaisessa kokoluokassa. Valtamerilaivat kääntyvät hitaasti.

Lindyn lain mukaan mitä vanhempi konsepti on, sitä todennäköisemmin se tulee säilymään vielä pitkään. Vanhat asiat kun tuppaavat olemaan paremmin tulessa testattuja kuin nuoremmat ilmiöt. Joten tällä logiikalla kynäristä päästäisiin nauttimaan vielä seuraavat parikymmentä vuotta..?

https://en.wikipedia.org/wiki/Lindy_effect

Joka vuosihan sitä pitää maksaa se 60-1xx€ COD pelistä ja en kyllä ole nähnyt mitään merkkiä että esport scene olisi jotenkin parantunut sen seurauksena

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi