The Legend Of Zelda: Skyward Sword

LEGENDA ZELDASTA: SINEEN SUUNNATTU SÄILÄ

Ihan kuin olisin pelannut tätä peliä aikaisemminkin...?

Pelin tarina keskittyy taivaassa leijuvaan Skyloftin kylään sekä sen alapuolella vallitsevaan, hirviöiden valtaamaan maahan. Kronologisesti kyseessä on ensimmäinen Zelda-peli, joka valottaa etenkin Mestarin Miekan syntyä sekä Zeldan osaa itse legendassa. Perus juonikuvio on vähän liiankin tuttu ja ennalta-arvattava, mutta itse mytologia on muuten varsin kiinnostavaa. Sivutehtävät ovat aika perinteisiä nekin, tosin mahtuupa mukaan yksi yllättävä romanssikin.

Oman tiensä kulkijoita, vähän liikaakin...

Koko pelin tyyli on värikäs ja selkeä, tosin melko pelkistetty. Pelin alueet ja tyrmät ovat sopivan erilaisia ja mielenkiintoisen näköisiä eli design on selvästi ollut kehitystiimillä hallussa. Myös viholliset, erilaiset ihmis- ja eläinhahmot sekä pomot ovat hyvin suunniteltuja. Ainoa huomauttamisen ainoinen seikka on tyylin yksinkertaisuus, joka verrattuna esimerkiksi Xenobladen henkeäsalpaavaan yksityiskohtaisuuteen alkaa jo väistämättä näyttää melko karulta muista konsoleista nyt puhumattakaan. Nintendon takapajuinen suhtautuminen konetehoihin ja grafiikka-asioihin paistaa pelistä jo vähän liiankin selvästi, ja se pistää väistämättä miettimään, että kauanko tämä voi yleensä enää jatkua, ennen kuin firma tippuu kehityksen kelkasta lopullisesti. Kyseessä on kuitenkin yksi Nintendon lippulaivapeleistä, joten henkilökohtaisesti ihmettelen suuresti, miksi he siltikin kieltäytyivät panostamasta pelin graafiseen osastoon enempää.

Mykkä kuin maidossa marinoitu moblin

Ääniosasto on tavallisen perusvarmaa settiä, äänitehosteet ovat kohdallaan ja musiikki on teemaan sopivaa iloista rilluttelua. Tosin miinusta täytyy antaa kappaleiden tasapaksuudesta: kylätunnarin lisäksi en kyllä pysty muistamaan ainuttakaan muuta kappaletta ulkoa. Kunnon ääninäyttelyä ei näy pelissä vieläkään, mikä lienee vain täysin tietoinen ratkaisu Nintendolta. Tosin vaikkei itse sankari puhuisikaan, en näe mikseivät muut hahmot voisi puhua.

Puut plussapalikalla pinoon!

Taivaaseen Sojottavan Miekan perustana on Motion+, joka toimii pelissä yllättävän hyvin. Miekkaa pystyy huiskimaan mitenpäin hyvänsä, ja sillä onkin hauska pilkkoa esimerkiksi vastaantulevia puita sun muita tielle osuvia kasvuston palasia. Itse taisteluissa ohjaus toimii pääasiallisesti hyvin eli viholliset saa pilkottua sen suuntaisilla iskuilla, jotka läpäisevät heidän puolustuksensa. Tosin iskut on parasta tehdä melko huolellisesti, sillä vaikeammat viholliset rankaisevat armotta vikasuuntaisista iskuista, joista on tosin välillä vaikea sanoa, että johtuvatko ne pelaajasta vai itse ohjaimesta. Kilpeä ohjataan Nunchukilla niin kuin Twilight Princess -pelissäkin, tosin se ei rekisteröi iskuja läheskään yhtä tarkasti kuin itse Wii Remote. Yleensä ottaen miekkailu kuitenkin toimii hyvin, vaikka siinä pieniä ongelmia onkin. Pomotaistelut ovat pääosin myös erittäin hauskoja ja kekseliäitä lukuun ottamatta tiettyä maan alla piilevää painajaisrölliä, jota vastaan pelaajan on pakko taistella lukuisia kertoja pelin aikana. Itse ainakin koin osiot lähinnä turhauttavaksi toistoksi parin ensimmäisen taistelun jälkeen, koska taistelun peruskaava ja hirviön animaatiot olivat tuskastuttavan samat lähes koko ajan.

Muista esineistä sen verran, että valikoimaan on otettu sekä täysin uusia että etenkin Gameboy-peleistä ammennettuja vanhempia esineitä, ja lopputulos on mielestäni virkistävän hyvä. Etenkin kauko-ohjattava, lentävä metallikoppakuoriainen sopii peliin loistavasti, varsinkin kun sitä pystyy itse ohjaimella lennättämään. Yleensä ottaen Wii Remote sopii kaikenlaiseen tähtäilyyn erittäin hyvin, ja sen ansiosta esimerkiksi jousipyssyä ja muita pitkän matkan aseita on suorastaan ilo käyttää. Erittäin tervetullut lisäys on myös mahdollisuus parantaa hankittuja aseita ja tavaroita paikallisen sepän luona. Näin vihollisten tiputtamat ja aarrearkuista löytyvät sekalaiset tavarat ja ainesosat on vihdoin valjastettu johonkin järkevään ja pelaajaa hyödyttävään käyttöön, koska ketäpä ei kiinnostaisi parantaa aseidensa ja tavaroidensa tehoa, nopeutta, kantokykyä ja niin edelleen. Materiaalivaatimukset on myös mitoitettu varsin sopivasti eli mitään hirveitä grindaus-sessioita ei parannusten eteen onneksi tarvitse tehdä.

Parempi paikkasuunnittelu = puoli peliä

Yllättävää kyllä, pelin suurin uudistus ei kuitenkaan ole itse taistelumekaniikassa, vaan kenttäsuunnittelussa. Edellisten pelien suuret ja vapaasti tutkittavat niitty- tai merialueet on heivattu rajoitetumpien, mutta paljon tarkoituksenmukaisempien ja tiiviimpien alueiden tieltä. Taivasmaailma toimii lähinnä vain kulkualueena, josta pelaaja pystyy tiputtautumaan maanpäällisiin kohteisiin. Näitä isompia pääalueita on kolme, ja ne ovat suorastaan tyrmämäisiä siinä mielessä, että niissä on selkeä rakenne ja pulmia pelaajan ratkottavaksi jo ennen kuin hän pääsee alueen varsinaiseen tyrmään. Tälläinen virtaviivaistettu kenttäsuunnittelu toimii mielestäni erittäin hyvin, koska se tekee alueista paljon napakampia sekä luo sopivaa jatkuvuutta niiden ja tyrmien välillä. Myös itse tyrmät toimivat hyvin, sillä en ainakaan muista pahemmin turhautuneeni tai kyllästyneeni kertaakaan. Kartta ja kompassi ovat myös vihdoin yhdistetty vain yhdeksi esineeksi, mikä on erittäin hyvä veto.

Joku on nukkunut pelintestauksessa...

Satunnaisista ongelmista sen verran, että pelin warppaus-mekaniikka on aivan tarpeettoman kömpelö. Taivaalta tiputtautuessaan pelaaja pystyy valitsemaan mille lintupatsaalle hän kyseisellä alueella laskeutuu, ja tämä toimiikin hyvin, mutta maasta käsin paikkaa ei pysty vaihtamaan ilman, että pelaajan tarvitsee ensin warpata taivaalle ja sitten taas takaisin maahan. Tämä on ehkä realistista, mutta pelattavuuden kannalta aivan turhaa sohlausta. Toinen ärsytyksen aihe ovat “löysit esineen X!” -ilmoitukset, joita peli suoltaa joka kerta, kun löydät vaikka vain yhden rupian ensimmäistä kertaa sillä nimenomaisella pelikerralla. Ehkä tässä oli ideana jokin sellainen, että pelaajalta ei varmasti mene ohi, mitä esineitä hän löytää, mutta itseäni nämä jatkuvat keskeytykset kävivät lähinnä vain ärsyttämään. Kun tavarat voi joka tapauksessa aina tarkistaa valikoista, en näe mitään syytä, miksi tällainen turhauttava funktio on peliin jätetty.

Haastetta hc-hampuuseille

Itselläni pelin läpäisemiseen ja kaikkien sydämien keräämiseen meni noin 46 tuntia eli ihan kelpo aika. Yleensä ottaen peli oli ihan sopivaa haastetta, tosin pomoilta olisin ehkä kaivannut vähän lisää haastetta, vaikkeivat ne ihan Twilight Princessmäisiä heittopusseja onneksi enää olleetkaan. Pelin läpäisemisen jälleen pelaajalle on myös tarjolla uudelleenpeluu vaikeammalla Hero-vaikeusasteella, mikä on sinänsä hyvä idea, mutta ei valitettavasti tarjoa pelaajalle mitään syytä tähän. Jos lopussa olisi ollut edes vaikka uusi videopätkä tai vastaavaa, niin pelaajalla olisi edes pientä motivaatiota pelata peli uudestaan, mutta nyt mitään porkkanaa muutaman muutetun repliikin lisäksi ei yksinkertaisesti vain ole. En pelannut uudestaan.

Uusille, vanhoille vai sekä että?

Zeldan legenda jatkuu aika perusvarmalla tavalla. Juonikuvio on ennalta-arvattavan perinteinen ja pelimekaniikka muutenkin tuttu, tosin kenttäsuunnittelua on onneksi uudistettu juuri sopivasti ja liikeohjaustakin parannettu. Äänet toimivat ja graafinen tyyli kulkee jälleen omia polkujaan, vaikka se alkaakin jo kaivata päivitystä melko kipeästi muiden nykypelien valossa. Tämä etenkin siksi, että Zelda alkaa olla kaltaisilleni vanhemmille pelaajille jo vähän liiankin tuttua tavaraa, joten jokainen päivitys on tarpeen, jos sarja halutaan vielä pitää edes jokseenkin tuoreena ja ajankohtaisena. Itse asiassa jopa hieman pelkäsin, että jaksaisinkö yleensä edes pelata koko peliä, koska sarja on minulle jo niin tuttu, mutta yllättävän hyvin se kuitenkin veteraanitestistäni selviytyi. Voinkin siis suositella Skyward Swordia sekä aloittelijoille että parkkiintuneille säilänheiluttajille: kyseessä on perusvarma laatupeli, joka ei juuri galakseja räjäytä, mutta hoitaa hommansa muuten kunnialla. Toivonkin siis, että seuraavan osan kohdalla Nintendo rohkaistuu vielä enemmän eikä pelaa koko ajan niin varman päälle; sarjalle nimittäin kelpaisi vähän reippaampikin ravistelu.

Kirjaudu kommentoidaksesi