Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

F1 2011

Codemasters hyödyntää F1-lisenssiään täysin rinnoin. Viime vuonna aiheesta julkaistiin peli käytännössä kaikille mahdollisille alustoille. PlayStation 3:lla ja Xbox 360:lla jälki oli hyvää, mutta samaa ei voinut sanoa kannettavasta Nintendo 3DS -versiosta. Taskuun ahdetun kaahailun vaisu vastaanotto ei kuitenkaan lannistanut käännöksestä vastannutta Sumo Digitalia. Nyt minikokoon puristettujen suuttimien pakokaasuja haistellaan Vitalla. Onnistuuko brittistudio tavoittamaan kuninkuuslajin taian yhtään paremmin tuoreemmalla käsikonsolilla?

Jokaiselle jotain

Isoveljiltä tuttu uramoodi tekee paluun vain aavistuksen karsitumpana. Huipulle nousuun annetaan viiden sijaan kolme kautta aikaa. Urakka kohti maailmanmestaruuskamppailua aloitetaan jälleen Lotuksen tai HRT:n kaltaisista pikkutalleista. Annettuja tavoitteita täyttämällä yritetään herättää isompien tiimien kiinnostus. Kisaviikonloput on mahdollista vetää pitkän kaavan mukaan harjoituksien ja kolmivaiheisen aika-ajon kautta tai suoraan lähtöruudukkoon hyppäämällä. Kaikenkattavia säätömahdollisuuksia tarjotaan renkaiden kulumisesta säätilan vaihteluihin ja ajoapuihin saakka. Tekoälyn vauhti ei tosin vakuuta entiseen malliin. Vaikeimmalla tasolla paalupaikan saavuttaminen heikommallakin kalustolla on pienen harjoittelun jälkeen turhan helppoa.

Pitkäjänteisyyttä ja lukemattomia pelitunteja vaativalle uratilalle kannettava alusta ei välttämättä ole soveliainta maaperää. Sumo Digital tiedostaa ongelman tarjoamalla erityisesti käsikonsolille räätälöidyn haastemoodin. Lyhytkestoisissa sessioissa ajotaitojaan pääsee testaamaan muun muassa pujottelussa, väistelykokeissa, aika-ajokierroksilla sekä erilaisten skenaarioiden valloittamisessa. Pelaaja saatetaan esimerkiksi heittää sadekisaan kuivan kelin kumeilla kärkipaikalle liukastelemaan, kun varikolla jo käyneet kilpakumppanit hengittävät niskaan. Suoritetuista tehtävistä jaetaan arvosanoja, joten parhaan tuloksen haaliminen jokaisesta 50 haasteesta koukuttaa pidemmäksikin aikaa.

Muitakaan pelimuotoja ei ole unohdettu. Pikakisat ja yksittäiset kaudet tosielämän kuskin haalareissa onnistuvat, kuten myös ajolinjojen hiominen tyhjällä radalla. Nettipeli on sitä vastoin onnistuttu pilaamaan. Maksimissaan neljän hengen sessiot tuntuvat juuri niin aneemisilta kuin kuulostavatkin. Mukaan saa ilmeisesti tekoälykuskeja vajetta paikkaamaan, mutta yhdessäkään sessiossa niitä ei näkynyt kisaruudukossa. Lisäksi yhteydet pätkivät luvattoman paljon, eikä porukkaa pyörinyt linjoilla ainakaan ruuhkaksi asti.

Keskikaistan kulkija

Teknisesti F1 2011 ei ole susiruma, mutta näyttävimpään Vitan julkaisutarjontaan verrattuna karu ulkonäkö pitää riemunkiljahdukset aisoissa. Rataympäristöt tunnistaa esikuvikseen, eikä automalleistakaan varsinaista valittamisen aihetta löydy. Ongelmaksi nousee tekstuurien suttuisuus ja yksityiskohtien puute – kokonaisilmettä voisi verrata jopa PlayStation 2:n kaahailuihin. Lisäksi sulavasta ruudunpäivityksestä huolimatta kunnollinen vauhdintunne puuttuu. Hyvin toteutettu äänimaailma sitä vastoin siirtyy moitteetta Vitan sisuksiin.

Formulan ohjastaminen ilman rattia oli jo kotikonsolilla melko kiikkerää, joten pelattavuutta viedään fiksusti anteeksiantavampaan suuntaan. Täysin arcade-linjalle ei ole sentään lähdetä. Mutkiin täytyy jarruttaa hyvissä ajoin, ja oikeat ajolinjat ovat yhä arvossaan. Analogitatilla ajamisesta on saatu mukavan letkeää, joten tuntumasta täytyy antaa kiitosta. Tosin automaattivaihteiden apuun kannattaa turvautua rohkeasti, sillä kaikkien menopelin toimintojen manuaalinen käyttö avattavine takasiipineen vaatii melkoista sormiakrobatiaa. Mahdollisuus katsoa taakseen ajon aikana uupuu kokonaan, mikä yhdistettynä kunnollisten taustapeilien puutteeseen ärsyttää. Kosketusnäyttöä hyödynnetään ainoastaan kuvakulman vaihtamiseen. Jopa tekstin kirjoittaminen valikoissa hoidetaan kankean vanhanaikaisesti näppäimillä.

Paremman puutteessa

Vitan F1 2011 ei ole huono kokonaisuus, mutta vaikea sitä on suoranaisesti suositellakaan. Alustan erityispiirteet otetaan hyvin huomioon muokatussa ajotuntumassa ja ylimääräistä viihdettä tarjoavassa haastetilassa. Runsaasta tarjonnastaan huolimatta peli kuitenkin tuntuu liian usein köyhän miehen versiolta aidosta ja oikeasta. Yleisarvosanaa ei ainakaan paranna valmiiksi vanhentunut sisältö, sillä kauden 2012 startti häämöttää kirjoitushetkellä vain viikon päässä. Mikäli haluaa päästä osalliseksi lisensoidun rata-ajon huumasta, Codemastersin taskutuotoksen parissa ajan saa kulumaan mukavasti. Silti esimerkiksi Wipeout 2048 tarjoaa avarakatseisimmille kaahareille selvästi tiukemman paketin.

Galleria: 

Kommentit

Isoveljeltä tutussa uramoodissa oli 5 kautta, ei seitsemää.

Totta, tuo seitsemän kautta oli jäänyt mieleen kummittelemaan vuoden 2010 painoksesta. Korjattu tekstiin.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi