Ori and the Blind Forest

Indiekehittäjät elelevät uuden konsolisukupolven myötä kissanpäiviä. Sekä Sony että Microsoft ottavat avosylein vastaan lupaavalta vaikuttavia pienimuotoisempiakin pelejä, eikä julkaisijaakaan tarvitse tätä nykyä etsiä kaukaa. Microsoftin satsaus indiepuoleen alkaa tuottaa tulosta, kun ilmoille on saatu Chariotin, sekä #IDARBin kaltaisia pienen mittaluokan helmiä.

Moon Studios on ottanut sydämen asiakseen tuoda pelaajille toimivan paketin klassista tasoloikintaa tuoreilla näkemyksillä varustettuna. Liki viiden vuoden kehitystyön jälkeen on aika päästää pelaajat Ori and the Blind Forestin ääreen. Siinä ajassa tuotoksesta on kasvanut suuren mittaluokan julkaisu.

Emoa etsimässä

Tarina saa heti alkumetrillä raavaammankin pelimiehen tahi -naisen herkistymään. Myrskyn aikana kotipuustaan tipahtava ja näin kumppaneistaan eksyvä Ori päätyy hellyttävän Naru-otuksen huomaan. Kasvattiäidin rooliin ryhtyvä Naru ottaa piskuisen olennon nopeasti omakseen. Kaksikko eleleekin aikansa onnellista ja seesteistä elämää satumaisen kauniin Nibelin metsän keskellä.

Eipä aikaakaan kun pelaajat ravistellaan rajusti karun todellisuuden ääreen. Tapahtumapaikkana toimiva kotimetsä alkaa mystisesti kuolla pois vieden traagisesti mennessään myös Orin rakastaman Naru-äitihahmon. Oppaaksi elämän kuoppaiselle tielle saapuu Sein, jonka avulla yritteliäs Ori ryhtyy palauttamaan kotimetsää entiseen loistoonsa.

Nätti kuin Ori pienenä

Päähahmon pikkuinen ja aluksi varsin hentoinen olemus luo tarinaan alusta saakka suuren seikkailun tuntua. Pelimaailma tarjoaakin laajuudessaan ja monipuolisuudessaan mitä parhaimmat puitteet vanhalle kunnon metroidvania-seikkailulle. Lapsuudessa koluttujen Metroidien ja Castlevanioiden lisäksi mielen syövereissä kolkuttelevat Pikkutassun seikkailut Maa aikojen alussa -elokuvissa sekä Studio Ghiblin ikimuistettavan kauniit mestariteokset.

Ori and the Blind Forest tarjoaa visuaalisella puolella silmäkarkkia enemmän kuin tarpeeksi. Liikkeet on animoitu upeasti monipuolisempienkin liikekombinaatioiden soljuessa eteenpäin todella nautinnolliseen tyyliin. Ori juoksentelee monella eri nopeudella tehden ilmassa näyttäviä voltteja ja piruetteja. Valitettavasti animaation sujuvuus jää ajoittain hahmon pienen koon ja näyttävien ympäristöjen vuoksi varjoon. Nibelin metsä on kukkasineen, valtavine puineen, aavikoineen sekä syrjäisine vesilammikoineen huiman kiehtova alue. Pelaajaa ei lannisteta turhan laajalle leviävällä kartalla saati tehtäväikoneilla, vaan kykyjen karttuessa tutkimusmatkailusta tulee kokoajan entistä nautinnollisempaa. Kätevä ja jatkuvasti käytössä oleva kartta näyttää lähestulkoon heti kättelyssä aarteiden ja salaisuuksien sijainnit, jolloin pelaajan kontolle jää selvittää kuinka moisten luo on mahdollista päästä.

Satumaisen tunnelman luomisessa erityismaininnan ansaitsee Gareth Cokerin säveltämä orkestraalinen musiikkiraita.

Haaste, mikä ihana tekosyy

Moon Studios on ottanut vaikutteita 8-bittiseltä aikakaudelta myös vaikeustasoon. Vaikka pelaaminen soljuu eteenpäin pääsääntöisesti kohtuullisen vaivatta, on mukaan heitetty muutamia selkeästi haastavampia kohtia. Kuolemanuhka on seikkailussa kokoajan läsnä, ja manan majat kutsuvat sinnikästä seikkailijaamme jatkuvasti. Ajoittain Ori pakenee vauhdilla ylöspäin tyrskyäviä vesimassoja, välillä kintereillä kirii ruuduntäydeltä laavaa. Nämä eeppisemmän mittaluokan kohtaukset ovat näyttävyydessään huikaisevia, joskin osa pelaajista jättää seikkailun taatusti kesken löytäessään itsensä taivaan porteilta kymmenettä kertaa peräjälkeen.

Nibelin metsää kansoittavat nimihahmon lisäksi värikäs viholliskatras. Maassa, seinillä ja katossakin lymyilevät vihulaiset sylkevät tulipalleroitaan kohti jatkuvalla syötöllä. Kertaalleen päihitetyt vastustajat palaavat myös takaisin elävien kirjoihin kohtuullisen nopeasti. Lisädynamiikkaa vihollisten käsittelyyn tuo tarinan edetessä opittava dash-kyky. Taidon avulla voi hyödyntää vihujen panoksia liikkumisessa.

Kuolemisesta on tehty mielenkiintoisella tavalla myös pelimekaaninen elementti. Pelitilanteen tallennuksen voi hoitaa ennalta määrätyissä, harvakseltaan sijoitelluissa tallennuspisteissä tai vaihtoehtoisesti milloin vain, kunhan sielupisteitä on haalinut tarpeeksi. Tämä luo seikkailuun kevyen taktisen elementin, joskin ympäristö tarjoaa sielu- ja voimamittarin täytettä kohtuullisen runsaasti.

Kontrollit kunnossa

Haastekäyrä nousee tasaiseen tahtiin, ja kuin huomaamatta pelaajaa opastetaan vaivihkaa kontrollien saloihin. Kykyrepertuaarin kasvaessa liikkumisesta tulee monimuotoisempaa Orin oppiessa uimaan, tarrailemaan seiniin, liitelemään liitovarjolla tai syöksymään ilmojen halki dash-kyvyllään. Vaikka kaikki sormet olisivatkin käytössä, ei turhautuminen pääse valtaamaan mieltä missään vaiheessa. Sokean metsän tarjotessa haastetta välillä jopa liiaksi asti, voi kuolemasta syyttää loppujen lopuksi aina pelaajaa.

Orin sulava liikkuminen palkitsee jatkuvasti. Tunne on mitä hienoin, kun onnistuu hyppelemään monen ruudun mittaisen puunrungon ruohonjuuritasolta latvuksiin asti täysin maahan koskematta. Vastaavaa onnistumisen tunnetta kohtaa tätä nykyä kovin harvakseltaan videopeleissä.

Tasoloikkapelien renessanssi

Ori and the Blind Forest on kehittäjiensä näköinen julkaisu. Rakkaus rehellisen haastavia, mutta niin ihanan toimivia vanhan koulukunnan seikkailuja kohtaan näkyy. Audiovisuaalisella puolella Moon Studios on tehnyt parastaan, ja jopa tarkimpien grafiikkanistien täytyy tehdä kaikkensa löytääkseen Orin käsin maalaillusta ulkoasusta nokan koputettavaa. Liki täydellisten kontrollien vuoksi pelaaminen on nautinnollista koko 10-tuntisen kampanjan ajan. Lopputekstien rullatessa ruudulla olo on tyhjä ja haikea mutta niin kovin onnellinen.

Ori puhaltaa aimo annoksen raitista henkeä sivustapäin rullaavien tasoloikintojen joukkoon. Raymanin tuoreimpien seikkailujen ohella Ori and the Blind Forest on itsestäänselvyys jokaisen genren ystävän pelikirjastossa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi