Norah Everheartin Harry-puolison tutkimusretkikunta tuntemattomalle Tyynenmeren saarelle on kadonnut, joten Norahin on lähdettävä etsintämatkalle. 1930-luvulle sijoittuva jännittävä seikkailu on kuudessa tunnissa pelattu, mutta kyseessä on laatuaikaa.
Perinteistä seikkailua
Heti ensimmäisenä esiin on nostettava loistava ääninäyttelijä Cissy Jones, jota en voi brittiläisestä korostuksesta johtuen uskoa amerikkalaiseksi. Hänen ääntään päästään kuulemaan paljon, sillä muita ihmisiä ei tavata käytännössä lainkaan. Sen sijaan vastaan tulee runsas määrä retkikunnan jälkeensä jättämiä kirjeitä, valokuvia ja erilaisia varusteita. Tutkimusmatkailijoilla on ollut selvästi liikaa varusteita mukanaan, sillä telttoja ja ruokailuvälineitä on hylätty ympäristöön naurettavia määriä.
Taustalla vaanii eriskummallinen tauti, josta Norah ja hänen sukunsa on kärsinyt pitkään. Harry on etsinyt parannusta koko heidän avioliittonsa ajan, ja lopulta vihjeet viittaavat siihen, että saarelta voisi löytyä helpotus sairauteen. Valitettavasti saari on täynnä mysteereitä ja muinaisen kulttuurin jälkeensä jättämiä artefakteja, jotka odottavat ratkaisuaan. Tautikin osoittautuu odotettua monimutkaisemmaksi kysymykseksi.
Käytännössä peli on jaettu kuuteen lukuun, joista jokainen on varsin kompakti, noin tunnin mittainen arvoitus. Jokaisella alueella on yksi isompi este ratkaistavaksi, jotta matkaa voi jatkaa. Vaikeusaste on juuri sopiva, sillä ainoastaan laiskemmat pelaajat tarvinnevat läpipeluuohjeita. Norah pitää muistikirjaa, jonka sivuilta pulmien ratkaisuja väännetään lähes rautalangasta.
Lovecraft mainittu
Genreä on kuvattu lovecraftilaiseksi seikkailuksi ilman kauhua. Valtavat meren mysteerit ja synkän sateiset kohtaukset luovut jännitystä, mutta eivät ole kuitenkaan pelottavia. Lovecraftin maailmasta on tempaistu mukaan aikakauden lisäksi monia sekä tunnelmaa luovia elementtejä että suoria viittauksia. Mukana on niin R'lyehin kieltä kuin Miskatonista yliopistoa. Ylipäänsä vaikutteita on kerätty parhaimmilta verrokeilta, eikä vähiten Mystin kaltaisista klassikoista.
Saari on mysteerien täyttämä, vaikka niitä selvitetäänkin hyvin tarkassa järkestyksessä vuoristoratamaisen kontrolloidusti. Graafisesti realismiin ei edes pyritä, vaan värimaailma on sen sijaan korostuneen kontrastinen ja värikylläinen. Viidakossa kulkiessa kaikki on todella räikeän vihreää, ja vastaavasti veden täyttämissä luolastoissa kulkiessa syaanin ja turkoosin sävyt heijastelevat kirkkaasti.
Ollakseen näin lyhyt teos, on sen juoni todella erinomainen. Norah on vannonut löytävänsä Harryn palatakseen hänen kanssaan kotiin, mutta lopulta tarina kytkeytyy suurempaan kokonaisuuteen, kuten Norahin suvun historiaan. Kerronta tapahtuu päähenkilön kommenttien ja löydettyjen esineiden kautta, jolloin hänen ajattelumaailmaansa päästään hyvin sisälle. Loppuratkaisu on peräti dramaattinen ja todellinen loppuhuipennus. Vinkkinä pelin voi tallentaa ennen viimeistä valintaa, sillä molemmat lopetukset ovat katsomisen arvoisia.
Positiivinen yllättäjä
Call of the Sea yllätti monin tavoin. Teos oli omalla seurantalistallani ennakkojen perusteella, mutta olin odottanut hieman erilaista peliä. Ja nimenomaan olin odottanut tylsempää tai geneerisempää Call of Cthulhun kaltaista kauhua. Sainkin loistavasti kirjoitetun jännitysdraaman, joka kertoo mysteerien lisäksi itsensä etsimisestä ja löytämisestä. Toisaalta myös pelin lyhyys yllätti, mikä ei ole kiireiselle pelaajalle ainoastaan huono asia. Ainakin kyseessä on kompakti, jopa päivässä pelattava teos ja kokemus.
Suosittelen Call of the Seata lämpimästi. Kyseessä on dramaattisen upea tarina, jonka vaikeusaste on asetettu juuri sopivaksi, jotta tapahtumat soljuvat eteenpäin kohtuullisella vaivalla. Sanoisin miltei, että kyseessä on loppuvuoden suurimpia positiivisia yllättäjiä, joka ei toivoakseni jää muiden ajankohtaisten julkaisujen peittoon.
