Tuulahdus vuosien takaa
Call of Duty ja kumppanit ovat vakiinnuttaneet tiettyjä normeja räiskintäpeleihin: kontrollit ovat käytännössä standardoidut, tallennuspisteitä on taajassa ja ampumahaavat haihtuvat, kun vain jaksaa odottaa tovin. Nyt konsoleille julkaistu Kvark luottaa perinteisempiin ratkaisuihin, mikä ehkä viehättää joitakuita, mutta itselleni tämä toimii vain yhtenä muistutuksena siitä, miksi uudet pelit ovat parempia kuin vanhat.
Ensinnäkin Kvark on nykymittapuulla ruma, etenkin tekstuurit ovat todella matalaresoluutioisia ja viholliset ovat karkeita polygonimöykkyjä. Myös äänimaailma koostuu ankeasta musiikista ja vihollisten örähdyksistä. Kontrollit sentään ovat tarkat, joskin päähahmo liikkuu ketterästi kuin painoliiveihin sonnustautunut mopsi.
En ole varmasti mielipiteeni kanssa yksin, kun väitän erilaisten terveyttä parantavien ensiapulaukkujen jahtaamisen aiheuttavan enemmän turhautumista kuin haasteiden voittamisen tuntua. Tässä voi tietysti heilutella realismikorttia ja todeta, että avomurtuma ei parane, jos vain hetken puuskuttaa jossain nurkassa. Mutta enpä ole koskaan kuullut senkään auttavan, jos järsii muutaman palasen vähän homeista paahtoleipää. Kvarkissa joutuu koluamaan suunnilleen jokaisen umpikujan ja vaatekomeron, jotta saa pidettyä haarniskan ja terveyspalkin hengissä selviämisen mahdollistavissa lukemissa.
Pelitilannetta ei voi tallentaa vapaasti missä vaiheessa tahansa. Sen sijaan epäsäännöllisin välein vastaan tulee kaapin kokoisia nauhatallentimia, joista tunnistaa tallennuspisteen. Nämä ovat kaikki kertakäyttöisiä, joten jos ennen seuraavaa tappohuonetta onnistuu täydentämään huvenneet ammusvarastot ja paikkaamaan pahimmat haavat, uutta tallennusta ei voi käydä pakottamassa, vaan keruuoperaatio täytyy uusia mahdollisen kupsahtamisen jälkeen.
Selittämättömiä tapahtumia
Kvark tuntuu olevan jonkinlainen kunnianosoitus Half-Lifelle. Tutkimuskeskuksen sijaan tapahtumapaikkana on 1980-luvun tsekkoslovakialainen kaivos, Aperture Sciencen sijaan kaiken takana on Kvark-niminen yhtiö ja ulkoavaruuden hirviöiden sijaan vastaan käyvät kemikaalivuotojen mutatoimat entiset työkaverit ja muut rotat. Kaikki alkaa romahtaneelta selliosastolta, jossa päähenkilö aseistautuu putkipihdeillä (terkut Gordonille!) ja lähtee tappelemaan tietään maan pinnalle.
Tarinan taustoja avataan erilaisilla päiväkirja- ja lokimerkinnöillä, joita voi lukea sen verran kuin jaksaa kiinnostaa. Välillä näytetään videoita, jotka huokuvat samaa slaavilaista sarkasmia kuin tekstisisältö. Näitä ja muutamaa ajattelua vaativaa osuutta lukuunottamatta Kvark koostuu lähinnä toisiaan seuraavista räiskintäkohtauksista ja kourallisesta pomotappeluita. Viimeksi mainittuja on vaikea kuvata mitenkään oivaltaviksi tai viihdyttäviksi. Peli paljastaa korttinsa ensimmäisen vartin aikana ja sen jälkeen mikään ei oikein perustele sitä, miksi tällainen tuotos on haluttu tehdä, saati julkaista.
Kvark ei ole poikkeuksellisen huono, mutta ei myöskään erottuvalla tavalla hyvä peli. Joitain pisteitä se saa uskollisuudesta kuvaamansa aikakauden hengelle, ihan pelin promosivuja myöten. Videopelien tärkeimmän aspektin, hauskuuden, osalta se kuitenkin ampuu pilkkaan. Aikansa voi käyttää niin paljon paremmin, kuten pelaamalla yhtä kaikkien aikojen parasta peliä.
Sitä moneen kertaan mainittua Half-Lifea.
