Tarina on sarjan huippuhetkiä
Silent Hill f ei sisällä Silent Hill -nimistä kaupunkia. Se ei sijoitu keskilänteen, eikä edes lähelle nykypäivää. Paikkana on Ebisugaokan pikkukaupunki joskus 1960-luvulla. Nuori tyttö, Hinako, kärsii oudoista oireista, jotka vaativat jatkuvasti vahvempaa lääkitystä. Hänen isänsä on raivoisa alkoholisti, eikä henkisesti sulkeutuneesta äidistä ole apua. Eräänä päivänä sankka sumu valtaa koko kaupungin, ja vaaralliset punaiset köynnökset levittäytyvät ympäri katuja. Hinako ystävineen pakenee Ebisugaokan uumeniin ja aloittaa matkansa kohti tuntematonta.
Heti alkuun on selvää, että Silent Hill ei ole jäänyt tarinallisesti tai temaattisesti laiskottelemaan. Silent Hill f jatkaa sarjan yleisesti ottaen laadukasta tasoa erinomaisesti, jälleen käsitellen kauheita aiheita hienovaraisesti ja suurella empatialla. Kauhistuttava kasvutarina ottaa kantaa niin sukupuolirooleihin, Japanin ikivanhoihin kasteihin, yhteiskunnan hiljaiseen väkivaltaan ja yksinäisyyden musertavaan taakkaan. Parhaimmillaan se on raaistavan runollinen tuomio kaikesta, mikä vaivaa meitä ihmisinä.
Japanin kulttuurista ja historiasta ammentavaan käsikirjoitukseen on saatu ulkopuolista apua taiteilijanimellä Ryukishi07 kulkevalta herralta, joka tunnetaan parhaiten visual novel -lajityypin parissa työskentelystä, erityisesti When They Cry -sarjan luojana. Konamin mukaan hänet palkattiin siksi, että harvat ymmärtäväisivät erityisesti japanilaisen kulttuurikauhun päälle yhtä tehokkaasti. Tekijöiden halu irtautua Amerikan keskilännen vaikutteista onnistuu tällä saralla täysin.
Lopputulos on nimittäin usein vavisuttava ja brutaali faabeli uuden ja vanhan kulttuurin yhteentörmäyksestä, aikuistuimisesta ja syvistä traumoista, joiden käsittelyyn ei anneta tilaa tai aikaa. Se on parhaimmillaan vähintäänkin yhtä tehokas ja hienosti kerrottu aikuisten kauhutarina, kuin Silent Hill 2 vaikka niiden kahden välillä on melkein puolikas maapallosta. Varsinkin niille, jotka haluavat nähdä sen useat vaihtoehtoiset loput, jotka valottavat potentiaalisia tulevaisuuksia ja selityksiä eteeriselle kauhulle, Silent Hill f tarjoaa paljon, mistä tarrata kiinni.
Pelattavuus on viime vuosituhannelta
Harmillista kyllä, Silent Hill f on pelattavuudeltaan yhtä huono kuin se on hieno kerronnaltaan.
Ongelmat kasaantuvat heti alusta alkaen: Kontrollit ovat tönkköjä, maailma tuskallisen pinnallinen ja tylsä tutkittavaksi, taistelut ovat kömpelöitä ja niitä on liikaa. Peli nojaa ikivanhoihin ideoihin koko painollaan. Tallennuspisteet joutaisivat jo jorpakkoon, samoin hajoavat aseet. Varsinkin silloin, kun taistelut ovat usein pakollisia etenemisen kannalta.
Teoriassa mekaniikoilla on paikkansa. Silent Hill f toimii kuin käänteinen toimintapeli. Jokainen mättö vie jotain pois Hinakolta, usein mielenterveyttä tai juurikin kuluvia aseita. Aluksi sitä luulee, että kyseessä on jonkinlainen satiiri lajityypistä, joka kritisoi väkivallan vaikutuksia ihmisiin, mutta rakentaa pelimekaniikat täysin hakkaamisen varaan. Näin ei kuitenkaan käy, sillä Silent Hill f tekee juuri saman monta kertaa. Nyt lopputulos muistuttaa omista vajavaisuuksistaan jatkuvalla syötöllä. Joka kerta, kun tarinaan ehtii uppoutua täysillä peli heittää eteen turhauttavan pakkopullan, jota ei voi ohittaa.
Sama pätee pelin pulmanratkontaan. Hyvänä päivänä sitä voisi kutsua nostalgiseksi muistutukseksi lajityypin alkuperistä, mutta valtaosan ajasta se muistuttaa vain siitä, miten vähän tämä sarja on oikeasti kasvanut vuosien varrella. Kerronta on toki aikuisempaa, mikään muu ei sitten ole edistynyt. Välillä pulmat ovat todella simppeleitä, mutta vaativat nysväämistä turhauttavuuteen asti. Joskus taas ratkaisut ovat niin huonosti sanoitettuja, että niiden selvittäminen ei tuota ahaa-elämystä, ainoastaan tympäytymistä.
Kaiken lisäksi Silent Hill f on suhteellisen pitkä peli. Ensimmäinen läpipeluu kestää helposti yli 12 tuntia, jonka jälkeen peli kannustaa aloittamaan alusta, jos haluaa nähdä pelin todellisen lopun. Vaihtoehtoisia päätöksiä rallille on viisi, joista jokainen vaatii uutta aloitusta. Jos kokonaisuus olisi puolet lyhyempi niin ratkaisu olisi helpommin ymmärrettävissä. Silloin tönkköä pelattavuutta voisi jopa perustella jotenkin, koska kaiken toistaminen olisi vain muutaman tunnin sijoitus suuremmassa skaalassa.
Nyt peli vaatii useamman päivän omistautumista, jotta se voisi kertoa kaiken, mitä se haluaa kertoa. Yhden pelikerran päätös on epätyydyttävä ja jopa laiskanpuoleinen. Tarina loppuu kuin seinään, joka puolestaan jättää jälkeensä huonot vibat. Tarina ei yksinkertaisesti liiku tarpeeksi rivakasti, että sitä haluaisi heti aloittaa alusta. Varsinkin kun aihepiiri on näin masentava.
Faneille kyllä, muille ehkä
Silent Hill f on valtaosin hienosti kirjoitettu ja tunnelmallinen uusi osa ikoniseen kauhusarjaan. Se irtautuu useilla tavoilla vanhoista peleistä, erityisesti painotuksellaan toimintaan. Tekijät ovat luvanneet, että tulevat jatko-osat eroavat edeltäjistään jollain tavalla, kokeillen eri lajityyppejä ja pelimekaniikkoja. Tästä on syytä innostua. Kauhu on lajityyppinä yksi helposti mukautuvampia, sillä pohjimmiltaan mikä tahansa lajityyppi sekoittuu sen kanssa.
Toivottavasti kuitenkin seuraavat osat uskaltavat irtautua perinteistä voimakkaammin. Silent Hill f kompuroi pahiten, kun se seuraa orjallisesti vanhoja ideoita niitä kunnolla uudistamatta. Tietyt ideat olivat kokeilunsa arvoisia aikanaan, melkein toista vuosikymmentä sitten. Niistä voi löytää vielä uusia näkökulmia, mutta tähän hiljaisten kukkuloiden uusi tuleminen ei kykene, eikä se näytä haluavankaan kyetä.
Lopputulosta haluaisi suositella kaikille. Faneille sitä voi kehua lähestulkoon varauksetta. He ovat jo tottuneet hyväksymään sarjan rakastamisen vikoineen kaikkineen. Uusille tulokkeille on kuitenkin todettava, että tönkköys on osa viehätystä, eikä siitä pääse pakoon. Silent Hill f on vähän kuten sarjan kaikki sankarit. Se on yhä eksyksissä oman mielensä sopukoissa, eikä tunnu löytävän tietä eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta, sillä menneiden kertaamisessa on oma turvansa.
